
Holhoaminen ei paranna maahanmuuttajien surkeita oppimistuloksia – ”Vaaditaan myös omaa halua kotoutua, käydä koulut ja siirtyä työelämään”
Perussuomalaiset nostivat kyselytunnilla esiin maahanmuuttajien huonot oppimistulokset.
LEHTIKUVA
Hallitus hyväksyi periaatepäätöksen valtion kotoutumisen edistämisohjelmasta 2024–2027. Perussuomalaiset korostaa, että kotoutumisen edistämisohjelman 2024–2027 keskeisen painopisteen tulee olla maahanmuuttajien vastuun ja velvollisuuksien lisäämisessä sekä rinnakkaisyhteiskuntien torjumisessa.
Sisäministeri Mari Rantanen toteaa, että ohjelman tavoitteiden suuntaaminen työperusteiseen kotoutumiseen, kielen oppimiseen ja suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattamiseen on oikea askel, mutta muutoksia on vielä syvennettävä.
– Hallitusohjelman mukaisesti lisäämme kotoutumisen velvoittavuutta ja maahanmuuttajien omaa vastuuta kotoutumisestaan. Tältä pohjalta tehdään muutoksia paitsi kotoutumispalveluihin myös pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden myöntämisen edellytyksiin. Lisäksi etuuksiin tullaan lisäämään velvoittavuutta, Rantanen painottaa.
Ohjelmassa siirrytään oikeuksien korostamisesta velvollisuuksien ja oman vastuun korostamiseen. Maahanmuuttajien saamat tuet voisivat olla kytkettyjä esimerkiksi kielen oppimiseen ja työmarkkinoille siirtymiseen. Kannustinloukut on purettava ja kotoutumisen rahoitusta on suunnattava tehokkaasti niihin toimiin, jotka edistävät nopeaa työllistymistä.
Erityisen huolestuttavana ohjelmassa pidetään riskiä rinnakkaisyhteiskuntien muodostumisesta. Tässä yhteydessä tärkeintä on tunnistaa ja torjua kunniaan liittyvää väkivaltaa. Tietoisuutta kunniaväkivallasta lisätään ja kunniaväkivaltaan liittyviä rangaistuksia kiristetään. Avioliittolakiin perustumattomaan niin sanottuun uskonnolliseen tai kulttuuriseen avioliittoon pakotettuja henkilöitä autetaan eri toimenpitein.
Asenteisiin asianomaisissa uskonnollisissa ja kulttuurisissa yhteisöissä pyritään vaikuttamaan. Merkityksellisiä toimia ovat myös tietoisuuden lisääminen sekä uhrien auttaminen tuen ja avun piiriin.
Perussuomalaiset tukee naisten ja lasten kotoutumista edistäviä toimia. On tärkeää, että maahanmuuttajanaiset osallistuvat työmarkkinoille ja että lasten kielitaitoa ja koulutusmahdollisuuksia tuetaan. Kotihoidon tukien uudistaminen Norjan mallin mukaisesti on kannatettava askel, joka edistäisi naisten osallistumista työelämään.
Perussuomalaiset pitää välttämättömänä, että pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamisen ehdot tiukentuvat. Tämä kannustaa kotoutumaan ja antaa selkeän näkymän siitä, että pysyvä oleskelu Suomessa edellyttää aktiivista osallistumista yhteiskuntaan.
Perussuomalaiset vaatii, että ohjelman toteutuksessa keskitytään tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen. Resurssit tulee kohdentaa siten, että kotoutuminen edistää suomalaista yhteiskuntaa ja torjuu segregaation ja yhteiskunnallisten ristiriitojen syvenemistä.
Perussuomalaisesta näkökulmasta kotoutumisen edistämisohjelma tarjoaa hyvät lähtökohdat, mutta ohjelman käytännön toimeenpanossa tarvitaan edelleen tiukempia linjauksia. Suomen on huolehdittava siitä, että maahanmuuttajat kantavat vastuun omasta kotoutumisestaan ja että suomalainen yhteiskunta pysyy yhtenäisenä ja turvallisena.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa, että Suomeen kotoutumaan ennen kaikkea tekemällä töitä.
Kotoutumisen uudet linjat nuijittu istunnossa:
— Riikka Purra (@ir_rkp) January 16, 2025
Suomeen kotoudutaan työllä, työllä, työllä.
Maahanmuuttajalla selvästi suurempi oma vastuu kotoutumisesta.
Rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä ei sallita.
Työ tässäkin asiassa jatkuu, ja tosi paljon on vielä tekemistä, mutta…
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset nostivat kyselytunnilla esiin maahanmuuttajien huonot oppimistulokset.
Hallitusohjelman mukaisilla päätöksillä tasapainotetaan julkista taloutta, vaaditaan laillisesti maahan tulleilta enemmän vastuuta kotoutumisestaan ja muutetaan järjestelmää kokonaisuudessaan velvoittavammaksi.
Yleisradio tiedotti hiljattain aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutiset perustellen päätöstään kotoutumisen ja suomalaisen yhteiskunnan ymmärtämisen edistämisellä. Lisäksi Yle alkaa tuottamaan vieraskielistä sisältöä sosiaalisessa mediassa. Perussuomalainen Nuoriso vetoaa päättäjiin lopettaakseen Ylen kokeilun, joka tosiasiassa estää maahanmuuttajien kotoutumisen Suomeen.
Valtiovarainministeri Riikka Purran tuoreessa budjettiehdotuksessa esitetään 58 miljoonan leikkausta kotoutumiseen osana korvaavia säästötoimia.
Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksiä tiukennetaan hallitusohjelman mukaisesti. Muutoksia ehdotetaan henkilöllisyyden selvittämiseen, nuhteettomuuteen ja toimeentuloon kansalaisuuden saamisen edellytyksinä.
Viikon suosituimmat
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".