
LEHTIKUVA
PS-Nuoriso kritisoi Ylen aietta aloittaa arabian- ja somalinkieliset uutiset: Vieraskielinen uutisointi vie pohjan kotoutumiselta
Yleisradio tiedotti hiljattain aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutiset perustellen päätöstään kotoutumisen ja suomalaisen yhteiskunnan ymmärtämisen edistämisellä. Lisäksi Yle alkaa tuottamaan vieraskielistä sisältöä sosiaalisessa mediassa. Perussuomalainen Nuoriso vetoaa päättäjiin lopettaakseen Ylen kokeilun, joka tosiasiassa estää maahanmuuttajien kotoutumisen Suomeen.
– On älytöntä, että maahanmuuttajia ei vaadita opettelemaan suomen kieltä tai edes etsimään uutisia perinteisiltä alustoilta, kuten nettisivuilta tai televisiosta. Tällä paapomisella heidän ei tarvitse vaivautua opettelemaan tavallisia yhteiskunnan taitoja, puuskahtaa hallituksen jäsen Nanna Väätäinen.
Asettaa maahanmuuttajaryhmät keskenäänkin vastakkain
Yle perustelee päätöstä myös disinformaation ja propagandan torjumisella, sillä sen mukaan muun muassa Venäjä kohdistaa propagandaansa somali- ja arabinuoriin. Tämä ei ole laajemmin tarkasteltuna kovin kestävä argumentti.
– Ylen tehtävä on palvella suomalaisia eikä toimia koko maailman faktantarkastajana. On älyvapaata, että Ylelle annetaan vapaat kädet palvella vähemmistöryhmiä, joiden äidinkielellä ei ole mitään virallista asemaa Suomessa. Tämä asettaa maahanmuuttajaryhmät keskenäänkin vastakkain — mihin vedetään raja Suomeen sopeutumattomien peesaamisessa? pohtii Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Suomen Uutiset
Lue myös
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Yle-leikkaukset herättävät närää – vihervasemmisto kiukuttelee, toimitusjohtaja väläyttelee jo henkilöstön vähentämistä
Vigelius: Suomen Yle jopa 15-25 % kalliimpi kuin Ruotsin ja Tanskan
Kolumni: Yle-lukko aukesi, mutta parlamentaarinen perinne joutaa romukoppaan
Artikkeliin liittyvät aiheet
- somalinkieliset uutiset arabiankieliset uutiset Nanna Väätäinen vähemmistöryhmät Lauri Laitinen disinformaatio Sosiaalinen media Propaganda maahanmuuttajat Suomen kieli Kotoutuminen Yle Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Arabiankielinen väestö vaikuttamisen kohteena Ruotsin vaaleissa – äänet haluttiin keskittää muslimipuolueelle

Halla-aho: Maahanmuuttajien kotoutuminen on Suomessa poikkeuksellisen surkeaa – ja ainoa sallittu selitys kotoutumisen epäonnistumiselle on rasismi ja rakenteet

Ruotsin somalinkieliset uutiset: ”Kristillisten puheenjohtaja syyttää poliisia siitä, että nämä eivät tappaneet paljon muslimeja”

Muuttuiko Yleisradio Elokapinan mainosalustaksi? – Hehkuttaa ja seuraa äärimmäisen tarkasti anarkistiryhmän häiriköintiä

Teemu Keskisarjan kolumni: Tämän takia Yle ei pienene penniäkään
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää