Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/ARKISTO

Valtiovarainministeri Purra budjetista: Hallitus turvaa suomalaisten tulevaisuutta

16.12.2024 |14:36

Eduskunta käsittelee tällä viikolla vuoden 2025 talousarviota. Budjetin käsittely alkoi maanantaina yleiskeskustelulla koko talousarvioehdotuksesta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra nosti puheenvuorossaan esille odotukset talouskasvusta ja kurinalaiset sopeutukset mutta myös elvyttävän investointiohjelman. Puheensa lopussa ministeri toivoi suhteellisuudentajua poliittiseen viestintään.

Käänne on tapahtunut

Purra kertoo kuluneen vuoden olleen Suomen taloudessa haasteellinen.

– Vasta loppuvuodesta olemme nähneet varsinaisen käänteen, ja nyt näyttää siltä, että taloudellinen taantuma on vihdoin takanamme. Ensi vuodelle reaalinen talouskasvu asettunee yhden ja kahden prosentin välille. Julkinen taloutemme tarvitsee todella talouskasvua.

Haasteina ikääntyminen, sote, korot ja puolustus

Purra kertoo hallituksen kantavan kortensa kekoon suomalaisten tulevaisuuden turvaamisessa.

– Hallituksen linjaamat seitsemän miljardin suorat sopeutustoimet vakauttavat julkisen talouden kestämättömän kehityksen, jonka perimme ja saimme syliimme kesällä 2023.

– Valtiovarainvaliokunnan mietintö hallituksen talousarvioehdotuksesta tunnistaa aivan oikein ne keskeiset haasteet, jotka rasittavat julkista talouttamme tulevien vuosien aikana: ikääntyminen, sote, korot, puolustus, Purra sanoo.

Hallitus investoi ja tekee työllisyystoimia

Purran mukaan hallituksen talouspolitiikka lähtee siitä, että vaikeina aikoina hallitus toteuttaa käytännön ja teorian hyviksi havaitsemia toimintalinjoja.

– Suhdannetilanne on ollut synkkä, kyllä. Siksi hallitus tekee investointeja muun muassa väyliin. Investointiohjelman toteutus ajoittuu suhdanteeseen aivan oikein, finanssipolitiikka on elvyttävää. Käyttötalouden menoleikkauksia sen sijaan emme voi lykätä. Luottoluokituksen turvaamiseksi on edettävä käyttömenojen sopeuttamisessa viiveettä.

– Oppositio ei meitä tästä kiitä, mutta tulevat sukupolvet, lapset ja lapsenlapsemme kiittävät, Purra toteaa.

– Mitä tulee hallituksen työllisyystoimiin, niin uusimpien alustavien arvioiden mukaan ne vahvistavat julkista taloutta yli kahdella miljardilla eurolla eli siis jopa 200 miljoonaa euroa enemmän kuin hallitusohjelmassa arvioitiin. Suhdanne vaikuttaa tietenkin toimenpiteiden täyden vaikutuksen aikatauluun. On kuitenkin todennäköistä, että työllisyys heikentyisi nyt havaittua enemmän ilman hallituksen päättämiä toimenpiteitä.

Väkivalta ei kuulu suomalaiseen politiikkaan

Politiikkaan kuuluu kärjistäminen ja silloin tällöin liioittelukin, myöntää Purra.

– Uhkailu, puhumattakaan väkivallasta, ei suomalaiseen politiikkaan sen sijaan kuulu. Vaikeina aikoina vastuullinen hallitus joutuu tekemään vaikeita päätöksiä.

– Keskustelu saa olla värikästä, mutta henkilöön käyminen on ala-arvoista. Toivoisin myös määrättyä suhteellisuudentajua poliittisessa viestinnässä, Purra toivoo.

– Otan vain yhtenä esimerkkinä kulttuurin ja taiteen rahoituksen. Eduskunta osoittaa kulttuurin ja taiteen rahoitukseen yli 500 miljoonaa euroa. Tähän päälle tulee vielä rahoitus muista kanavista. Siitä huolimatta oppositiossa ja kansalaisyhteiskunnassa on syntynyt narratiivi murskaavista, alan tuhoavista leikkauksista, vaikka sopeutusta tehdään vain neljän prosentin edestä. Suhteellisuudentaju on pahasti hukassa monilta, monen muunkin säästön kohdalla.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Purra vaihtoehtobudjeteista: ”Ottaen huomioon, miten paljon hallituksen toimista kuitenkin hyväksytte, keskusta ja SDP, voisitte joskus sen myöntää myös äänestäjillenne”

27.11.2024 |14:57

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
8.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – “Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39
9.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää