

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Vankeuteen tuomitulla halal-teurastajalla irakilaistausta – muuttui Ylen uutistoimituksessa ”pohjalaismieheksi”
Irakista Suomeen aikoinaan muuttanut Ghassan a Ghali jäi kiinni yli 2 000 lampaan julmasta ja raa’asta teurastamisesta ja mies tuomittiin käräjillä vankeuteen. Sen jälkeen Yleisradio jäi kiinni faktojen peittelystä – taas kerran.
Valtakunnan suurimmissa uutismedioissa on tänään kerrottu Pohjanmaan käräjäoikeuden ratkaisusta, jossa käräjäoikeus tuomitsi yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen miehen, joka teurasti yli 2 000 lammasta julmalla ja raa’alla tavalla.
Aiheutti eläimille tarpeetonta tuskaa
Tuomio tuli terveysrikoksesta, rikoksesta joka täyttää eläinsuojelurikoksen ja törkeän eläinsuojelurikoksen, ympäristön turmelemisesta, rekisterimerkintärikoksesta ja veropetoksesta. Käräjäoikeus määräsi miehen myös tuotantoeläimiä koskevaan pysyvään eläintenpitokieltoon. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Oikeuden mukaan mies viilsi lampaiden kurkut auki ja valutti niiden veret maahan niin, että eläimiä ei ollut tainnutettu lainkaan tai ei ainakaan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Sallittu eläinten uskonnollinen teurastaminen muun muassa edellyttää eläimen tainnuttamista, jottei eläimille aiheuteta tarpeetonta tuskaa. Rikollinen toiminta ajoittui vuosille 2003-2020.
Lampaiden lihat myytiin halal-lihana
Käräjillä tuomitun miehen menettelyä voi pitää eläinrääkkäyksenä, sillä ilman tainnutusta tehtävä veren valuttaminen kuiviin aiheuttaa eläimelle kipua ja kärsimystä. Eläin ei suinkaan menetä tajuntaansa välittömästi sen jälkeen, kun sen kurkku on viilletty auki, vaan jää kärsimään ja kuolee lopulta verenhukkaan.
Oikeuden mukaan miehen menettely ei ole johtunut siitä, että hän olisi laiminlyönyt hoitaa eläimiä ja siten aiheuttanut niille kärsimystä, vaan hän on tietoisesti lopettanut ja teurastanut eläimet tavalla, joka on aiheuttanut eläimille huomattavaa tuskaa ja kärsimystä.
Tuomittu mies on myynyt teurastamiensa lampaiden lihat muslimien uskonnollisten sääntöjen mukaan teurastettuna halal-lihana. Joillekin ostajille mies oli jopa kuvannut teurastuksen videolle todistaakseen, että teurastus on täyttänyt muslimien uskonnon mukaiset vaatimukset. Oikeuden mukaan mies myös myi lihaa niin, että terveysturvallisuus vaarantui, sekä hävitti teurasjätteitä maastoon.
Yle häivyttää taustat
Tässä vaiheessa useimmat ymmärtävätkin jo, mistä tapauksessa on ollut kyse. Suomalaisessa maataloudessa ja lihatuotannossa ei ole ollut tapana aiheuttaa eläimille tarpeetonta kipua ja kärsimystä.
Pohjanmaan käräjäoikeudessa tuomittu mies on nimeltään Ghassan a Ghali, ja hän on muuttanut Irakista Suomeen vuonna 2001. Oikeudelle hän kertoi ryhtyneensä teurastamaan lampaita siksi, ettei tuoretta lampaanlihaa ollut kaupassa saatavilla.
Esimerkiksi Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat kertovat tuomitun nimen ja taustan, mutta Yleisradio päätyi toisenlaiseen toimitukselliseen ratkaisuun. Yleisradion keksimän kiertoilmauksen mukaan tuomittu on ”pohjalaismies”.
”Perheenisä, espoolainen, nuoriso”…
Ratkaisu, jossa Yle pyrkii rikosuutisoinnissa häivyttämään tietoa tekijän taustoista, ei ole uusi eikä yllättävä. Sierraleonelainen, mutta Tampereella asuva vakavista sotarikoksista syytetty Gibril Massaquoi on Yle-kielellä ”tamperelainen perheenisä”.
Tuttuja Yleisradion rikosuutisissa käyttämiä kiertoilmauksia myös esimerkiksi ”espoolainen” tai ”nuoriso”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- halal-teurastus veropetos eläinsuojelurikos Pohjanmaan käräjäoikeus Ghassan a Ghali irakilaistausta hyssyttely Gibril Massaquoi Yleisradio eläinrääkkäys tuomio Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yle julkaisi homomiehen uhriutumistarinan: Vihjaili vakuutusyhtiön antaneen potkut avioliiton vuoksi – sitten narratiivi alkoi hajota

Yle näkee ”rakenteellista rasismia” Ukrainan pakolaisten kohtelussa

Muuttuiko Yleisradio Elokapinan mainosalustaksi? – Hehkuttaa ja seuraa äärimmäisen tarkasti anarkistiryhmän häiriköintiä

Yleisradio hyökkää rajusti pelastusalan kimppuun ja tuomitsee koko alan seksuaalisesta häirinnästä – mutta vaatii samalla vaikenemista turvapaikanhakijoiden tekemistä törkeistä seksuaalirikoksista

Perussuomalaisilta viisi vaatimusta rituaaliteurastuksen kitkemiseksi: Eläinten teurastaminen rääkkäämällä on lopetettava

Onko Yleisradio riippumaton ja reilusti moniääninen?

Elomaa eläinten hyvinvointilaista: Luonnonvaraisten eläinten hoitoilmoituksen käsittelymaksu on kohtuuton
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












