

LEHTIKUVA
Yleisradion hallintoneuvoston PS-edustajat: Ylen rahoitus läpinäkyväksi – johdon palkat ja palkkiot kasvaneet lähes 30 prosenttia
Perussuomalaiset Yleisradion hallintoneuvoston jäsenet ja kansanedustajat Jari Ronkainen, Leena Meri, Olli Immonen ja Jussi Wihonen vaativat Ylen rahankäytön julkisuuden lisäämistä, jotta keskustelu lakisääteisten ydintehtävien kannalta välttämättömästä rahoitustasosta olisi mahdollista.
– Yle on osakeyhtiö, joten julkisuuslakia ei sovelleta siihen. Pääsääntöisesti verorahojen käyttö saadaan selvitettyä kuittien ja asiakirjojen pohjalta eurolleen, mutta Ylen ja muiden julkisomisteisten osakeyhtiöiden kohdalla tämä ei päde, Jari Ronkainen toteaa.
Tiedot veronmaksajien saataville
Leena Meri huomauttaa, että koska tiedot eivät ole julkisia, keskustelua rahankäytöstä käydään ennen kaikkea tilinpäätöstietojen pohjalta ikään kuin otsikkotasolla.
– Tiedetään, paljonko esimerkiksi kulttuuriin ja viihteeseen tai henkilöstökuluihin käytetään yhteensä rahaa, mutta yksityiskohtaisten tietojen puuttuessa on konkreettista keskustelua hankala käydä. Palkkatiedoista vain ylimmän johdon palkat ja palkkiot ovat julkisia, ja ne ovat kasvaneet lähes 30 prosenttia vuodesta 2015.
Olli Immonen linjaa, että lähtökohtaisesti jokaisesta verovaroin tehdystä ostosta tulisi olla kuitti toimittajien ja muiden asiasta kiinnostuneiden saatavilla, jotta tiedettäisiin eurolleen, mihin rahat hupenevat.
Loppu tehottomalle rahankäytölle
Julkisessa keskustelussa Ylen puolustajat pitävät yli 500 miljoonan euron rahoitusta välttämättömänä, ja leikkausehdotuksia kritisoidaan hyökkäyksenä vapaata tiedonvälitystä kohtaan. Näitä väitteitä hallintoneuvoston jäsenet pitävät täysin yliampuvina.
– On järjetöntä väittää, että kulukuurin seurauksena Yle ei voisi hoitaa lakisääteisiä ydintehtäviään eli ennen kaikkea uutis- ja ajankohtaisohjelmatuotantoaan. Valtio velkaantuu järkyttävää tahtia, eikä tehotonta rahankäyttöä tule sallia, Jussi Wihonen toteaa.
– Olisi tärkeä keskustella myös siitä, mitkä nämä Ylen ydintehtävät lopulta ovat. Nykyisin Yle käyttää miljoonia euroja esimerkiksi ulkomaisten viihdesarjojen esitysoikeuksiin, urheilutapahtumiin sekä ideologisiin ohjelmatuotantoihin, ja kaikkien osalta voidaan kysyä, onko perusteltua pakottaa suomalaiset näitä maksamaan. Suomalaiset joutuvat kiristävät vöitään – ja Ylen tulee osallistua talkoisiin, hallintoneuvoston jäsenet esittävät.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- läpinäkyvyys lakisääteiset tehtävät valtion omistus tiedonsaanti johdon palkkiot rahankäyttö Yleisradio Jussi Wihonen verovarat rahoitus veronmaksajat ideologia kustannukset Ylen hallintoneuvosto Yle-vero Leena Meri Jari Ronkainen perussuomalaiset Olli Immonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eikö mistään voi muka leikata: Ylellä liki 14 kertaa suurempi vuosibudjetti kuin Viron yleisradioyhtiöllä

Yleisradiolle ei riitä 1,5 miljoonaa euroa päivässä: Yle-veroon vihjaillaan korotuksia – budjetti paisuu ja johdon palkkiot paukkuvat

Miltä kuulostaisi, jos saisit sanoa ”kiitos ei” ylimääräisten asioiden maksamiselle verotuksessa?

Yle kutsui studioon Sanna Marinin puoluetoverin selittelemään parhain päin pääministerin bilekohua – ”Ylessä on turha itkeä, että luottamus rapautuu”

Tavio: Pienten yritysten Yle-vero poistettava

Vankeuteen tuomitulla halal-teurastajalla irakilaistausta – muuttui Ylen uutistoimituksessa ”pohjalaismieheksi”

Olli Immonen valittu perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeriksi
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













