

KUVAKAAPPAUS/Berliner Zeitung
Veljekset tuomiolla isosiskonsa murhasta Saksassa – islamin asiantuntijan mukaan tyypillinen kunniamurha
Afganistanilaisveljekset ovat Saksassa oikeudessa epäiltyinä isosiskonsa murhasta. Toinen heistä on tunnustanut teon. Bonnin yliopiston professorin mukaan henkirikoksessa on selvät kunniamurhan tunnusmerkit.
Berliinissä on käyty oikeutta 23- ja 27-vuotiaita afganistanilaisveljeksiä vastaan. Heidän epäillään murhanneet 34-vuotiaan isosiskonsa, joka katosi vuosi sitten heinäkuussa. Naisen ruumis löydettiin myöhemmin Münchenin lähettyviltä, kertoo Berliner Zeitung -lehti.
Oikeudenkäynnin aikana vanhempi veljistä otti murhan kontolleen. Hänen mukaansa pikkuveli ei ollut paikalla, kun hän tappoi sisarensa.
– Peitin Maryamin suun ja puristin häntä kurkusta, kunnes hän lakkasi hengittämästä, vanhempi veli kertoi oikeudessa.
– Yritin laittaa hänet matkalaukkuun. Ei mahtunut. Leikkasin kaulaa yhdellä viillolla. Verta ei vuotanut paljon.
”Sisar puhui loukkaavasti vanhemmistamme”
Vanhempi veli kertoo käyneensä surmapäivänä ostamassa ison matkalaukun yhdessä sisarensa kanssa. Sitten he menivät nuoremman veljen asunnolle, jossa sisaruksille tuli riitaa rahan lähettämisestä Afganistaniin.
Verityön tunnustanut veli oli lähettänyt 400 euroa vanhemmilleen Afganistaniin. Hänen tavoitteensa oli lähettää kaikkiaan 5 000 euroa, jotta vanhemmat voisivat matkustaa Saksaan. Sisko ei kuitenkaan ollut innostunut vanhempien Saksaan tulosta, vaan puhui heistä tavalla, joka sai veljen suuttumaan.
– Hän sanoi, ettei välitä vanhemmistamme. Että he eivät olleet huolehtineet meistä, lähettäneet meitä kouluun, veli kertoi oikeudessa.
Omien sanojensa mukaan tästä suuttuneena vanhempi veli surmasi sisarensa ja pakotti pikkuveljen auttamaan ruumiin hävittämisessä. Ruumiin jalat ja kädet sidottiin ilmastointiteipillä ja teippiä kiedottiin myös kasvojen ympärille.
Sitten ruumis tungettiin aiemmin päivällä ostettuun isoon matkalaukkuun. Poliisin hankkimalla valvontakameravideolla näkyy, miten veljekset kantavat isoa laukkua rautatieasemalla astuen Müncheniin menevään junaan.
Professori: Selvät kunniamurhan tunnusmerkit
Oikeudessa todistajana kuultu Bonnin yliopiston professori Christine Schirrmacher on islamin asiantuntija. Hänen mukaansa teossa on nähtävissä monia niin kutsutun kunniamurhan tunnusmerkkejä. Kyse ei välttämättä ollut rahan lähettämisestä Afganistaniin tai edes vanhempien kunnioittamisesta.
Veljekset käyttävät nimeä ”Sayed” nimiensä osana. Professori Schirrmacherin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että he katsovat olevansa profeetta Muhammedin suoria jälkeläisiä, ja tätä kautta muita muslimeja parempia.
– Sayed menee naimisiin vain toisen Sayedin kanssa, professori sanoi.
Murhattu nainen oli eronnut pakkoavioliitosta
Murhattu Maryam oli pakotettu pakkoavioliittoon, josta hän oli eronnut Saksassa. Nyt hänellä oli uusi poikaystävä, joka ei kuulunut Sayedien joukkoon.
– Kyse on seksuaalisesta puhtaudesta. Nainen on kunnian kantaja, mies on kunnian vahti. Miesten on palautettava kunnia heti oletettu häpeä tulee julki.
Jos naisen ”häpeästä” puhutaan julkisesti muslimiyhteisössä, hänen syyllisyytensä katsotaan todistetuksi. Nainen itse ei voi asialle mitään.
– Perheen miehet päättävät asiasta. Nämä eivät ole hetken mielijohteesta tehtyjä intohimorikoksia, koska teon valmistelu vie aikaa, professori Schirrmacher kertoi oikeudessa.
Kunniamurhan tekijäksi valitaan usein nuorin veljistä, koska nuori tai alaikäinen henkilö saa länsimaissa lievemmän rangaistuksen. Teosta kieltäytyjä leimataan heikoksi.
Kaulan viiltäminen viittaa rituaalimurhaan
Professori Schirrmacherin mukaan kunniamurhille tyypillisiä tekotapoja ovat veitseniskut ja kuristaminen. Joskus uhrin kurkku viilletään auki rituaalimurhan tapaan. Uhri tavallaan uhrataan Allahin miellyttämiseksi. Maryam kuristettiin, hänen suunsa tukittiin teipillä ja hänen kaulaansa viillettiin veitsellä.
– Kunniamurhan uhri haudataan usein tuntemattomaan paikkaan. Häntä ei surra eikä hänestä puhuta enää ikinä. Aivan kuin häntä ei olisi ikinä ollutkaan, professori sanoi.
Maryamin ruumis löytyi haudattuna sikiöasennossa maakuoppaan, joka oli maastossa sijainneen laittoman kaatopaikan vieressä. Oikeus antaa tuomionsa asiassa joulukuussa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kunniaväkivalta rehottaa Ruotsissa – naisten oikeuksia poljetaan takaisin muinaisuuteen

Syyttäjä epäilee kunniamurhaa: veljekset ajoivat äitinsä päälle jalkakäytävällä – toinen syytetyistä puhkesi nauramaan kuultuaan oikeuden päätöksen

Rantanen ja Ronkainen järkyttyivät maahanmuuttajataustaisen yöhoitajan tekemästä törkeästä raiskauksesta – ”Puolustuskyvyttömien potilaiden turvallisuutta parannettava”

Meri: Kriminaalipolitiikkaan ja rangaistuksiin tarvitaan järkeä – ”Vakavista rikoksista tuomittujen tulee istua tuomiot loppuun asti”

Afganistanilaista epäillään ukrainalaisten pakolaistyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Saksassa

Nuori nainen kuoli Iranin ”huntupoliisin” käsittelyssä – naiset riisuvat huntunsa protestiksi

Professori: Muslimipuolue vei Ruotsin demariblokilta vaalivoiton

Teuvo Hakkarainen Iranin tapahtumista: ”Euroopan feministit vaikenevat”

Koulutytön raiskausmurha sai Ranskan kuohuksiin: ”Vaikeneminen maahanmuuton vaikutuksista rikollisuuteen on väärin”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















