

MATTI MATIKAINEN
Eerola painottaa eurovaalien tärkeyttä: Unionia muutettava siten, että se palvelee omia kansalaisiaan ja palauttaa Euroopan arvot juurilleen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kirjoittaa, että 26.5. on tärkeä päivä kahdesta syystä: silloin pelataan jääkiekon MM-finaali ja käydään eurovaalit, joissa Suomella on enemmän ja vaarallisempia vastustajia kuin jääkiekossa.
Kansanedustaja Juho Eerolan mukaan yksi vakavimmista vastustajista on tietämättömyys siitä, kuinka tärkeistä vaaleista on kyse.
– Eurovaalit, joissa äänestysprosentti jää yleensä todella alhaiseksi, ovat huomattavasti esimerkiksi presidentinvaaleja tärkeämmät. Edes kunta- tai eduskuntavaalit eivät ole niin merkityksellisiä kuin joka viides vuosi käytävät eurovaalit.
– Noin kolme neljäsosaa maamme lainsäädännöstä on nimittäin tuontitavaraa Brysselistä. Sieltä saapuvat asetukset ja direktiivit on oman eduskuntamme käytännössä pakko niellä. Kansallinen liikkumavara näiden suhteen on kapea. Ei siis ole täysin merkityksetöntä, ketä siellä Brysselissä istuu, Eerola kirjoittaa blogissaan.
Euroopassa vaikutetaan ryhmissä
Toinen tietämättömyyteen liittyvä harhaluulo on Eerolan mukaan se, ettei Suomella olisi EU:ssa päätösvaltaa, koska yli seitsemästäsadasta europarlamentaarikosta ainoastaan kolmetoista on suomalaisia.
– Suomalaiset eivät muodosta Brysselissä omaa joukkuettaan, vaan esimerkiksi kaikkien maiden sosialistit ja federalistit ovat liittoutuneet yhteen suomalaisten aateveljiensä kanssa. Vihreä suomalainen ajaa Brysselistä käsin vihreää politiikkaa koko Eurooppaan, ja tukenaan hänellä on kaikkien maiden vihreät.
– Lähes jokaisessa Euroopan unionin maassa on perussuomalaisten kaltainen puolue noussut viime vuosien aikana kolmen suurimman puolueen joukkoon. Erinäisistä eroavaisuuksistaan huolimatta näille puolueille on yhteistä kansallisen päätösvallan palauttaminen, liittovaltiokehityksen pysäyttäminen ja etelästä Eurooppaan suuntautuvan haittamaahanmuuton lopettaminen, Eerola muistuttaa.
Kansallismieliset puolueet vaalivoittoon
Nyt nämä kansallismieliset puolueet ovat viimein yhdistymässä yhdeksi suureksi puolueryhmäksi. On mahdollista, että tästä puolueryhmästä tulee jopa Euroopan suurin. Suomesta perussuomalaiset on mukana joukossa.
– Perussuomalaisilla, yhdessä muiden maiden perussuomalaisten kanssa, on nyt mahdollisuus voittaa Euroopan mestaruus. Jotta tämä toteutuu, on tärkeää, että ennen jääkiekkofinaalin alkua jokainen kansallisen päätösvallan palauttamisesta kiinnostunut ja liittovaltiokehityksestä huolestunut suomalainen käyttää äänioikeuttaan, Eerola painottaa.
– Euroopan unionista eroaminen on tehty käsittämättömän hankalaksi. Nyt onkin ehkä tärkeämpää muuttaa unionia siten, että se palvelee omia kansalaisiaan, ja palauttaa Euroopan arvot alkuperäisille juurilleen.
Tutustu perussuomalaisten ehdokkaisiin täällä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Eurovaaleilla suuri ja välitön vaikutus kotimaan politiikkaan – “Mitä paremmin perussuomalaiset menestyvät, sitä enemmän muilla puolueilla puntti tutisee”

Eurovaaliehdokas Hakkarainen: Ilmastonmuutos on tekosyy kerätä rahat pois kansalta

Eurovaaliehdokas Raatikainen: Hallitsematon maahanmuutto pysäytettävä tai terrori-iskujen määrä kasvaa entisestään

Halla-aho kansallismielisten puolueiden menestyksestä: EU on epäonnistunut ratkaisemaan ongelmia, jotka koskettavat tavallista ihmistä
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.