

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) ja valiokunnan jäsen, kansanedustaja Bella Forsgren (vihr.). / LEHTIKUVA
Al-hol-sotkussa ryvettyneelle Pekka Haavistolle ei esitetä syytettä, vaikka hän rikkoi lakia
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan äskettäin pidetyssä tiedotustilaisuudessa selvisi heti alussa, ettei ulkoministeri Pekka Haavisto ole joutumassa valtakunnanoikeuteen al-Hol-sotkujen vuoksi. Haavisto kertoi heti sen jälkeen olevansa helpottunut.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kertoi tiedotustilaisuudessa valiokunnan kannanottona, että perustuslakivaliokunta esittää, että Pekka Haavisto (vihr.) ei ole menetellyt lainvastaisesti. Haaviston menettelyä on pidettävä hallintolain vastaisena ja siten moitittavana, mutta ministerin korotettu syytekynnys ei ylity.
Ojala-Niemelän mukaan Haaviston menettelyn moitittavuutta ei voida pitää kokonaisuutta arvioiden vähäisenä. Ministerisyytteen asettamiseksi asetettu törkeän huolimattomuuden tai tahallisuuden vaatimus ei kuitenkaan ylity.
Erimielisyyttä konsulipäällikön kanssa
Näin ollen syytteen nostamiselle ei valiokunnan mukaan ole edellytyksiä. Asiassa oli kysymys siitä, menettelikö Haavisto lainvastaisesti, kun hän halusi siirtää ulkoministeriön konsulipäällikön Pasi Tuomisen uusiin tehtäviin. Haaviston ja Tuomisen välillä oli erimielisyyttä siitä, miten al-Holin leirillä olleita autettaisiin takaisin Suomeen.
Perustuslakivaliokunnan tiedotustilaisuuden jälkeen Haavisto aloitti oman tiedotustilaisuutensa. Sen aluksi Haavisto kertoi olevansa helpottunut valiokunnan päätöksestä. Haavisto kävi lausunnossaan tapahtumia ja käsittelyä läpi. Haavisto kertoi muun muassa paneutuneensa tarkasti asiantuntijalausuntoihin, joita perustuslakivaliokunnalle on asian käsittelyssä annettu.
Katsoo itse nauttivansa luottamusta – ei aio erota
Suomen perustuslain mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Haavisto on toiminut ministerinä koko sen ajan kun häntä epäiltiin rikoksesta. Näillä näkymin hän on myös jatkamassa ministerinä siitä huolimatta, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on juuri todennut kannanottonaan, että Haavisto on tehtävässään rikkonut lakia.
Suomessa on aiemmin eronnut ministereitä tehtävistään paljon vähäisemmistäkin syistä, kuten Heidi Hautala (vihr.) niin sanotun Arctia Shipping -kohun vuoksi sekä Ilkka Kanerva (kok.) siksi, että lähetteli tekstiviestejä tanssija Johanna Tukiaiselle.
Haavisto ei kuitenkaan ole eroamassa. Tiedotustilaisuudessa Haavisto perusteli ratkaisuaan sillä, että hän nauttii edelleen eduskunnan enemmistön luottamusta.
Artikkelia täydennetty 9.12.2020 klo 18.49.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- päätös moitteet hallintolaki al-Holin vankileiri Johanna Ojala-Niemelä valtakunnanoikeus Pasi Tuominen Isis-perheet Pekka Haavisto vihreät perustuslakivaliokunta SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perustuslakivaliokunnan kannanotto Pekka Haaviston virkarikosepäilystä viikkoja myöhässä – Yle aloitti jo hämmentämisen vihreän ministerin puolesta, presidentti Halonen komppaa taustalla

Hallitus junaili terroristit Suomeen salaa – PS: Ministerit valehtelevat, virkamiehet valehtelevat, kaikki valehtelevat, jotta maahan saa tuotua Isis-liikkeeseen kuuluvia ihmisiä!

Haavisto Ylen A-studiossa: Suomen viranomaiset olivat Turkin rajalla vastaanottamassa Isis-naisia – autettiin myös lentokentälle matkalle Suomeen

Antikainen: Miksi Haavisto kertoo aivan toista kuin ulkoministeriö tiedottaa?

Mikään laki ei velvoittanut hallitusta auttamaan Isis-naisia Suomeen – kelkka kääntyi vuodessa

Poliisi tutkii valekuolleen irakilaisen turvapaikanhakijan juttua – vihreän sisäministerin suu meni suppuun eduskunnassa

Tynkkynen hiiltyi Haavisto-tapauksesta: Listaa punavihreiden puolueiden oikeusvaltiota nakertavat teot vuoden ajalta

Epäilty Isis-äiti otettiin kiinni Arlandan lentokentällä

Halla-aho: Vihreät on vaarallinen ääriliike, joka edistää omaa ideologiaansa röyhkeästi, tehokkaasti ja säännöistä piittaamatta
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.















