

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Antikainen: Maanpuolustuskoulutuksen määrärahat turvattava
Maanpuolustuskoulutus MPK:n valtionavustusten maksu jatkuu jälleen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen Puolustusvoimien strategisena kumppanina elintärkeän yhdistyksen toiminta on turvattava puolustuskyvyn ja kriisinkestävyyden takaamiseksi. Antikainen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien MPK:n määrärahoja.
Toukokuun alkupuolella Yle kertoi puolustusministeriön keskeyttäneen valtionavustuksien maksun laillisuusvalvontatarkastuksen johdosta, mutta saatuaan tarvittavat selvitykset ministeriö päätti jatkaa avustusten maksua normaalisti. Myös toukokuun avustus maksetaan takautuvasti. Avustusten maksun keskeytys ehti jo herättää huolta yhdistyksen toiminnan jatkumisesta, mutta nyt toiminta jatkuu entiseen tapaan.
– Suomen suurimpana kokonaisturvallisuuden kouluttajana MPK:n toiminta on ehdottomasti turvattava. Puolustusvoimien strategisena kumppanina yhdistyksen toiminta on elintärkeää Suomen puolustuskyvyn ja kriisinkestävyyden turvaamiseksi. Koronapandemia osoitti, kuinka herkästi maailma voi suistua kaaokseen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen sanoo.
– Emme voi tuudittautua siihen uskoon, että kansainvälisen tilanteen muutokset eivät kosketa meitä, vaan kansalaisille on jatkossakin tarjottava mahdollisuus kouluttautua vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja kriisinhallinnan saralla.
Kyky toimia kriisitilanteissa entistä tärkeämpää
MPK on puolustusministeriön ohjauksessa toimiva julkisoikeudellinen yhdistys, joka yhteistyöjärjestöjensä kautta tarjoaa koulutusta muun muassa sotilaallisten valmiuksien ylläpidossa sekä erityisesti naisille suunnattua vapaaehtoisen maanpuolustuksen koulutusta.
– MPK:n sekä sen jäsenyhdistysten monipuolinen koulutustarjonta on erittäin tärkeää kansalaisten kriisiajan osaamistason kehittämiselle ja ylläpidolle. Yhdistyksen toimintaa tulee kehittää ja sen rahoitus on turvattava jatkossakin. Etenkin naisille suunnatut koulutukset ovat loistava keino tutustua maanpuolustus- ja kriisitilannekoulutukseen matalalla kynnyksellä. Kansainvälisen tilanteen kiristyessä kansalaisten kyky toimia kriisitilanteissa on entistä tärkeämpää, Antikainen toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- puolustuskyky Maanpuolustuskoulutus MPK kriisinkestävyys koronapandemia vapaaehtoinen maanpuolustus valtionavustus kirjallinen kysymys puolustusministeriö kriisitilanteet Puolustusvoimat Sanna Antikainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Sotilaiden työaikalaki on viimein korjattava

Ronkainen Puolustusvoimien hijab-kannasta: ”Univormut ovat yhdenmukaisia hyvästä syystä”

Antikainen: Valko-Venäjä harjoittaa hybridisodankäyntiä, miksi Suomi tukee käytännön toimillaan Latvian ja Liettuan sijasta Lukashenkaa?

Antikainen: Poliisin resurssit turvattava – hallituksen leikkaussuunnitelmat vaarantavat kansalaisten turvallisuuden

Ronkainen EU:n uusimmasta ajatuksesta luoda yhteistä armeijaa: ”Puolustuspolitiikan tulisi lähteä puhtaasti kansallisista tarpeista ja ratkaisuista”

Puolustuspolitiikka perustuu jatkossakin yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan osaavaan reserviin – ”Onneksi vihervasemmisto ei ole onnistunut politisoimaan puolustuskyvyn ylläpitoa”

Ronkainen EU:n yhteisestä puolustuksesta: Olennaista, että jokainen jäsenvaltio hoitaa kuntoon oman puolustuskykynsä – ”Ei tarvita ylimääräistä organisaatiota päältäkatsojaksi”

Perussuomalaiset: Puolustusselonteko vastaa moneen haasteeseen – puolueilla yhteinen ja realistinen näkemys puolustuspoliittisesta tilanteesta ja tarpeista

Ranne: Valtioneuvoston kyky ja halu puolustaa maata jättää paljon mietittävää
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









