

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ari Koponen haluaisi säilyttää asuntolainojen korkovähennyksen
Asuntolainojen korot ovat lähteneet ripeään nousuun kaiken muun kallistumisen myötä. Asuntolainoissa tyypillisesti viitekorkona käytettävä 12 kuukauden Euribor on noussut huomattavasti lyhyessä ajassa ollen jo +2,679 %. Euriborin nousu tarkoittaa asuntovelallisille jopa tuhansien eurojen lisämenoja vuosittain.
Kansaedustaja Ari Koposen mukaan esimerkiksi 200 000 euron asuntovelallisella korkokuluja syntyy maksettavasti yli 5 000 euroa vuodessa.
– Korot nousevat erittäin kovaa vauhtia. Suomalaisperheiden korkomenot ovat jo nyt lainan koosta riippuen, ja varsinkin lähitulevaisuudessa, jopa kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Hintojen jyrkkä nousu kaikilla rintamilla ajaa suomalaisia tilanteisiin, joista ei nähdä ulospääsyä.
Korkovähennys poistumassa kokonaan
Asuntolainasta maksetun koron saa yleensä vähentää verotuksessa joko osittain tai kokonaan. Korkovähennys vuonna 2022 on 5 %. Korkovähennystä on leikattu tasaisesti vuoden 2011 jälkeen, jolloin vähennys oli vielä täysimääräinen 100 %. Tällöin korkovähennys kuittasi peräti 28 % asuntovelallisen koroista. Sanna Marinin hallitusohjelman mukaan korkovähennys poistuu kokonaan ensi vuoden alusta.
– Hallitusohjelman kirjaus ja päätös korkovähennyksen poistosta on tehty ajassa jolloin Euribor oli miinuksella. Korkojen viimeaikainen äkillinen nousu kurittaa asuntovelallisia tuhansilla euroilla vähentäen velallisten muuhun kulutukseen käytettävissä olevaa rahamäärää. Reilun kahden prosenttiyksikön koron nousu syö ostovoimaa hieman enemmän kuin saman suuruinen inflaation nousu, Koponen sanoo.
– Olen jättänyt hallitukselle toimenpidealoitteen, jossa ehdotan asuntolainan korkovähennyksen säilyttämistä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ansaitsetko yli 2 500 euroa kuukaudessa? SDP kehottaa suomalaisia myymään omaisuuttaan sähkölaskujen maksamiseksi

Kansanedustaja Ari Koponen huolissaan energian hinnan jyrkästä noususta: ”Suomen on suojeltava omia kansalaisiaan, sillä kukaan muu ei sitä tee”

Purra saa päivittäin yhteydenottoja energian hintojen vuoksi hädässä olevilta kansalaisilta: ”Talvi on tulossa, mutta monet pohtivat jo, täytyykö lämmitys lopettaa”

Yle juoksutti esille ekonomistiköörin hehkuttamaan kiristyvää verotusta ja kohoavia elinkustannuksia – Talousprofessori Virén tyrmää: ”Tuhoisa linja talouden vahvistumisen kannalta”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.