

LEHTIKUVA
Aseet puhuvat ongelmalähiöissä – ennätysmäärä hengiltä ammuttuja Ruotsissa vuonna 2020
Ruotsissa on ammuttu hengiltä 43 ihmistä tämän vuoden aikana. Uhreja on tullut enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Kyse on epäonnistuneesta kotoutumisesta, sanoo poliisipäällikkö Ruotsin radiolle.
Keskusrikospoliisin (NOA) tiedustelupäällikkö Linda H. Staaf on vankasti sitä mieltä, että Ruotsin ammuskelujen syyt juontavat kauas menneeseen aikaan. Kyse on toimista, jotka jätettiin tekemättä jo vuosia sitten. Suurin osa ampumisista on liitoksissa järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja ongelmalähiöihin.
– Tämä on pitkälti kotoutumiskysymys ja kyse on siitä, että yhteiskuntamme vetäytyi ongelmallisilta alueilta. Kaupat, viranomaiset, yhteiskunnan palvelut, kaikki lähtivät pois ja jättivät asukkaat tuulten viemäksi, Staaf kuvailee.
Tyhjiön täyttivät rikolliset ja siksi ongelmalähiöissä ammutaan. Kyse on poliisin mukaan huumemarkkinoiden reviiritaisteluista.
Puolet uhreista Tukholman alueelta
Yllättävää kyllä, ampumisista on pidetty tilastoa vasta vuodesta 2016 lähtien. Tähän asti surullisin vuosi oli 2018, tuolloin luoti tappoi 45 ihmistä. Marraskuun loppuun mennessä kuluvana vuonna ampumisissa oli kuollut 43 ihmistä, joten uusi surullinen ennätys on todennäköinen.
Ampumisista puolet tapahtuu Tukholman alueella. Poliisin mielestä selitys löytyy siitä, että viranomaiset painostavat rikollisia yhä kovemmin. Tämä taas purkautuu raakana väkivaltana rikollisten keskinäisissä välienselvittelyissä. Kaikesta huolimatta ongelmalähiöt on taas otettava osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa jollain aikavälillä.
– Työtä on tehtävä, jotta saamme tietyt alueet integroiduksi, pitkä on tie vielä kuljettavana. Positiivista kehitystä on kyllä jo näkyvissä ja poliisin tehtävä on raivata tietä, jotta normaalin yhteiskunnan elementit voivat taas palata osaksi entistä ongelmalähiötä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rikospoliisin tiedustelu normaali yhteiskunta maahanmuuttajatausta Tukholman alue Linda H Staaf huumereviirit NOA huumerikollisuus segregaatio ongelmalähiö keskusrikospoliisi ampumiset huumeet Integraatio Syrjäytyminen Jengit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rikollisjengien jäsenet tappavat toisiaan Tukholmassa

Halla-aho Helsingin katuväkivallasta: Tilanteen paheneminen lopetettava heti – ”Voidaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikan keinoilla”

Tenstan poikkeuksellisen ulkonaliikkumiskiellon takana Tukholmassa on kaiken todennäköisyyden mukaan rikollisjengien taistelu huumekaupan reviireistä

Mäkynen: Kaduilla riehuvat maahanmuuttajanuoret eivät halua sopeutua Suomeen – ”Vuosikausien rahan lappaaminen ei ole tuottanut, eikä tuota jatkossakaan haluttua tulosta”

Jäähyväiset aseille – keskiluokka haluaa pois jengiväkivallan Ruotsista

Rikollisjengien ammuskelu tulee kalliiksi yhteiskunnalle – yhden haavoitetun sairaalahoito maksaa yli 25 000 euroa

Nuorten miesten kauhu kasvaa rikollisten Ruotsissa – joka viides pelkää tulevansa ryöstetyksi

Brittilehti: ”Ruotsista tuli maahanmuuttajamafian terrorisoima gangstereiden paratiisi – poliisi ja poliitikot kädettömiä rikollisten edessä”

Rinkebyn jengisota avaa näkymän romahtavaan yhteiskuntaan – lapsuuden ystävät, sukulaiset ja naapurit ampuvat toisiaan
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













