Kun brittiläinen kansalaisaktivisti Tommy Robinson kuuli entiseltä avustajaltaan, että BBC suunnittelee dokumenttiohjelmaa Robinsonista, hän päätti vastata samalla mitalla ja teki osittain salaa kuvatun dokumentin BBC:n toimittajasta. Robinsonin paljastusvideo ei anna kovin imartelevaa kuvaa BBC:n huipputoimittajan toimintatavoista. Miljoonan Facebook-seuraajan islamkriitikko saapuu Suomeen perjantaina ”Seinäjoen arabikevät” -elokuvan ennakkonäytökseen.

BBC:n Tommy Robinsonia käsittelevän ohjelman on tarkoitus tulla ulos tunnetussa tutkivan journalismin BBC Panorama -sarjassa. Tommy Robinson nimesi oman paljastusvideonsa Panodramaksi. Tommyn versio esitettiin lauantaina yleisölle Manchesterissa BBC:n paikallisen toimituksen edessä. Useita tuhansia ihmisiä oli kokoontunut katsomaan videota, kertoo ITV. Paikalla oli luonnollisesti myös joitakin satoja vastamielenosoittajia punalippujensa kanssa.

#Panodrama, Tommy Robinsonin Youtube-videokanava, 1 h 3 min.


Panodrama-videollaan Tommy Robinson kertoo BBC:n toimittajan lähestyneen hänen entistä avustajaansa Lucy Brownia sen jälkeen kun Robinsonin ja Brownin välit menivät poikki. Lucy Brown kertoi kuitenkin Robinsonille, että BBC on ottanut häneen yhteyttä ja tarjonnut jopa 5000 puntaa Robinsonia koskevista paljastuksista.

BBC:n Panorama-ohjelman toimittaja John Sweeney oli kutsunut Lucy Brownin ”kupilliselle teetä”. Brown päätti kuvata tapaamisen salaa. Teekupponen osoittautui pitkäksi listaksi hienoja drinkkejä, jotka Sweeney tarjosi BBC:n piikkiin. Laskun loppusumma oli 220 puntaa. Lucy Brown sanoo, että tunnetun tutkivan journalistin tarkoitus oli juottaa hänet humalaan ja saada hänet puhumaan sivu suunsa.

Toisin kävi, sillä salaa kuvatun nauhoitteen perusteella toimittaja Sweeney olikin se, joka puhui humalassa sivu suunsa. Hän nimittäin ylisti entistä IRA-terroristia sankarinaan, puhui pakistanilaisista rasistisesti ja haukkui homoja.

Jopa BBC:n edustaja on myöntänyt, että salaa kuvatussa osiossa ”John Sweeney teki loukkaavia ja sopimattomia huomautuksia, joita hän pahoittelee”.

Lucy Brown kertoo, että BBC:n toimittajan tarkoituksena oli saada hänet tekemään MeToo-tyyppisiä paljastuksia siitä, että Tommy Robinson olisi muka ahdistellut häntä seksuaalisesti.

John Sweeney kutsui myöhemmin Tommy Robinsonin haastatteluun. Robinson käänsi kuitenkin tilanteen päinvastaiseksi esittämällä Sweeneylle joukon nauhoitteita ja kyseenalaistamalla BBC:n toimintatavat. Veteraanitoimittaja John Sweeney näyttää videolla varsin nololta.

Haastattelutilanne päättyy siihen, että Robinson syyttää kovin sanoin BBC:n toimittajaa yrityksestä tuhota hänen perheensä ja avioliittonsa väärillä syytöksillä.

Robinson kehotti kannattajiaan lopettamaan tv-lupamaksujen maksamisen, jotta BBC:n elitistiset, työväenluokkaa halveksuvat toimittajat eivät voisi enää ostaa sampanjaa heidän piikkiinsä.

Suomeen perjantaina

Tommy Robinson on tulossa Suomeen kertomaan Britannian grooming-ilmiöstä perjantaina 1.3.

Elokuvaosuuskunta Siperia järjestää tuolloin lehdistön ennakkonäytöksen elokuvasta ”Seinäjoen arabikevät”, joka kertoo syksyllä 2015 alkaneesta turvapaikanhakijakriisistä kolmen eri näkökulman kautta. Irakilaisen turvapaikanhakijan, vastaanottokeskuksen johtajan ja paikallisen maahanmuuttokriittisen aktivistin tarinat kohtaavat kolmen vuoden seurannan aikana. Tommy Robinson pitää esityksensä grooming-jengeistä elokuvan jälkeen.

SUOMEN UUTISET