Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Dieselveron poistolle ennätystuki kansalta – perussuomalaiset vaativat nopeaa eduskuntakäsittelyä

13.11.2018 |09:10

Kansalaisaloite dieselin käyttövoimaveron poistamisesta on saanut ennätysnopeasti vajaassa päivässä eduskuntakäsittelyn vaatimat 50 000 nimeä. Aloitteella on nyt jo 79 000 allekirjoitusta ja se kerää koko ajan lisää.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio vaati eduskunnassa dieselveron poistoa jo lokakuussa jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.

– Käyttövoimavero on syrjivä dieselin nykyhinnoilla. Täytyy lisäksi huomata, että nykymoottorien pienempi kulutus vaikuttaa siten, että diesel-autoilija ei käytännössä enää voi “päästä omilleen”, eli saavuttaa litrahinnalla sellaista hyötyä joka kattaisi maksetun käyttövoimaveron, Tavio sanoo.

Aloite käsiteltävä pikaisesti

Tavion mielestä kansalaisaloitteen tulee saada kunnollinen ja pikainen käsittely.

– Tätä puoltaa varsinkin se, että aloite on sisällöltään täysin selvä ja aloitteet raukeavat vaalikauden vaihtuessa, jos niitä ei ole käsitelty.

Dieselin hintaan vaikuttaa myös polttoainevero, jota kerätään bensiinin osalta. Bensiinin polttoainevero on 70,25 senttiä litralta ja dieselin 53,02 senttiä litralta. Perussuomalaiset ovat vaatineet – ja vaativat yhä – veron alentamista.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
5.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33
7.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
9.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa

17.02.2025 |18:24

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää