

Vaaleihin aikaa enää kuusi viikkoa, Helsingin Sanomat pumppaa härskiä informaatiovaikuttamista perheen pienimmille – Lasten Uutiset valjastettiin purrantorjuntaan
Helsingin Sanomat on aikaisemmin painokkaasti varoitellut ulkomaisesta vaalivaikuttamisesta. Lehti yrittää kuitenkin kiihkeästi itse vaikuttaa lähestyviin eduskuntavaaleihin. HS torjuu erityisen voimakkaasti perussuomalaisia ja nostaa innokkaasti omia suosikkejaan, jotka laulavat Sanoma-yhtiön toivomia lauluja. Kansalaisten medialukutaito on vuosien saatossa kuitenkin kehittynyt, eivätkä Herlinien viestit mene enää heittämällä läpi. Niinpä HS:n lapsille suuntaama tökerö kuvapari, jossa nostettiin Sanna Marinia (sdp) ja painettiin Riikka Purraa (ps.), sai osakseen valtavan moiteryöpyn.
HS on ainakin näennäisesti ylistävinään naisjohtajuutta ja feminismiä. Tätä taustaa vasten on erikoista, että sen moukariniskut osuvat erityisesen lujaa perussuomalaisia luotsaavaan Riikka Purraan.
Purra julkaisi torstaina Twitterissä kuvaparin, joka kertoo HS:n taudinkuvasta kaiken. Lapsille suunnatussa ”Lasten Uutiset”-julkaisussa on niin läpinäkyvä puheenjohtajavertailu, että vähän hitaammallakin käyvä näkee, mitä HS yrittää ”journalismillaan” tehdä:
Sanomatalo ylpeänä esittää:
Helsingin Sanomien Lasten Uutiset.
Alakouluikäisille lapsille. #media #journalismi #helsinginsanomat pic.twitter.com/dQlLWWnbUm
— Riikka Purra (@ir_rkp) February 16, 2023
Purran twiitti nousi eilen koko Suomi-Twitterin suosituimmaksi twiitiksi.
Helsingin Sanomat esittelee lukijoilleen Suomen puolueet niin, että perussuomalaisten linja kuvataan jutussa negaation ja vääristelyn kautta. Pääministeripuolue SDP saa jutussa osakseen hehkutusta ja ylistystä. Hesari kirjoittaa: ”SDP haluaa parantaa terveydenhuoltoa, koulutusta ja mielenterveyspalveluita ja käyttää lisää rahaa siihen, että kansalaiset saisivat parempia palveluita.”
Sosiaalisen median reaktioista on nähtävissä, että medianlukutaito on yleisesti vahvistunut viime aikoina. Kommentointia somessa:
Eero M: ”PS:n agendaa ei selitetä puolueen itse ilmoittamien, toimenpiteillä haettujen positiivisten tavoitteiden kautta (mm. ruotsalaistyyppisen ghettoutumiskehityksen estäminen, Suomen kilpailukyvyn ylläpitäminen). SDP:n kohdalla niin on tehty. ”
Tuulia A kirjoittaa: ”Jos demareista olisi kirjoittanut yhtä asenteellisesti, olisi voinut kirjoittaa ”Sdp ei ole innostunut vähentämään valtion velkaantumista vaan ottavat lisää velkaa tulevien sukupolvien hoidettavaksi. He mielellään korottavat veroja”. Kylkeen joku apea kuva Sannasta.”
Jos demareista olisi kirjoittanut yhtä asenteellisesti, olisi voinut kirjoittaa ”Sdp ei ole innostunut vähentämään valtion velkaantumista vaan ottavat lisää velkaa tulevien sukupolvien hoidettavaksi. He mielellään korottavat veroja”. Kylkeen joku apea kuva Sannasta. 3/5
— Tuulia Alanko (@AlankoTuulia) February 17, 2023
Somevirrassa näkyy myös paljon kommentteja, joissa huomautetaan, että demarien politiikasta olisi ollut mahdollista jutussa kirjoittaa eri tavalla:
HS olisi voinut valita Lasten uutisiin neutraalin näkökulman, jossa nähdään kummastakin puolueesta iloinen kuva.
Lehti kuitenkin valitsi polarisoida yhteiskuntaa ja pilkata isoa osaa suomalaisista kuvavalinnoillaan ja tekstiasemoinnilla. Miksi näin tehtiin? @anteromukka @hsfi— Rivien välistä (@RivienV) February 17, 2023
Perussuomalaiset linjannut ilmastopolitiikkaa useasti
HS:n lapsille suuntaama propagandapläjäys ei edes pidä paikkaansa, Lehti esimerkiksi väittää, että perussuomalaiset ei ole innostunut tekemään töitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Helsingin Sanomien väite ei ole totta. Perussuomalaiset on linjannut ilmastopolitiikkaansa useasti, ja viimeksi tällä viikolla puoluejohtaja Riikka Purra toi esille Helsingin Sanomien itse järjestämässä puoluejohtajien ilmasto- ja luontotentissä, että perussuomalaiset on muiden puolueiden tapaan sitoutunut siihen, että fossiilisista päästään irti. Siirtymän tulee kuitenkin tapahtua teknis-taloudellisesti järkevässä aikataulussa.
Perussuomalaiset siis katsoo, että ilmastopolitiikkaa tulee tehdä suhteessa muihin maihin samalla Suomen oma kilpailukyky ja ostovoima säilyttäen sekä niin, että toiminta olisi taloudellisesti ja teknologisesti järkevää. Tätä Helsingin Sanomien toimituksessa ei joko ole ymmärretty tai haluttu ymmärtää.
Liian ilmiselvä vaalivaikuttaminen lyö HS:ää näpeille
Helsingin Sanomien itse teettämän tuoreen gallupkyselyn perusteella perussuomalaiset on ylivoimaisesti suosituin puolue ensimmäistä kertaa äänestävien keskuudessa.
Tähän viitaten Perussuomalaisten kansanedustajan Lulu Ranne huomauttaa, että Helsingin Sanomien veivaus ei kenties tällä kertaa toimi halutulla tavalla:
Kiitos @hsfi – mitä vinommin vedätte, sitä useampi sen tajuaa. pic.twitter.com/efOStrBH8X
— Lulu Ranne (@LuluRanne) February 17, 2023
Valtamedian puolueettomuuden teeskentely ei enää toimi
Suomen valtamedia toistuvasti julistaa puolueettomuuttaan ja sitoutumattomuuttaan, mutta todellisuus on jotain muuta. Valtamedia sortuu henkilönpalvontaan, kertoo yksipuolisesti lempiaiheistaan ja mielellään haukkuu omia inhokkejaan ja panttaa tietoja, jotka eivät edistä valtamedian omaa agendaa.
Esimerkiksi pääministeri Sanna Marin saa toistuvasti osakseen innostunutta hehkutusta ja fanitusta, joka näkyy kaikissa sisällöissä. Monet toimittajat jopa lähes antautuvat tunteidensa vietäväksi Marinista kirjoittaessaan.
Viestintäasiantuntija Katleena Kortesuon viime syksynä julkaisema tietokirja Journalismin kuolema esittelee havainnollisesti ja tarkasti suomalaisen valtamedian alennustilaa. Laajan aineiston ja esimerkkitapausten valossa kirja osoittaa, miten suurten mediatalojen toimituksissa on pitkälti hylätty tavoite neutraalista ja puolueettomasta tiedonvälityksestä. Tilalle on tullut aktivismia ja kritiikitöntä henkilönpalvontaa.
Kortesuo kritisoi kirjassaan valtamedian puolueettomuuden teeskentelyä ja kysyy, olisiko isojen medioiden jo aika kertoa avoimesti, mitä aatetta ne kannattavat, sillä se ei enää onnistu, että media yrittää uskotella olevansa puolueeton, mutta ei oikeasti ole sitä.
Mitä PS sitten tavoittelee?
Millainen puolue perussuomalaiset sitten on, ja millainen on sen arvomaailma? Vastausta kysymykseen voi lähteä etsimään esimerkiksi PS:n verkkosivuilta. Siellä lukee näin:
”Perussuomalaiset on isänmaallinen ja kristillissosiaalinen puolue, joka edistää kansallista etua. Me arvostamme ja haluamme korostaa tavallisten ihmisten ääntä ja roolia politiikassa, kulttuurissa ja historiassa.”
”Perussuomalaisten huomion keskiössä ei ole yksittäinen ammattikunta tai muu suppea eturyhmä vaan suomalaiset kokonaisuudessaan. ”
Perussuomalaiset pyrkii politiikassa edistämään kansallista etua monilla eri keinoilla, esimerkiksi niin, että perussuomalaiset leikkaisi Suomen ulkopuolelle suuntautuvia tulonsiirtoja, kuten kehitysapua ja käyttäisi rahat mieluummin Suomessa suomalaisten palveluihin, hyvinvointiin ja turvallisuuteen.
Muutos 17.2.2023 klo 14.15: korjattu sitaattimerkintöjä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ylen uusi vaalikone räikeästi epätasapainossa – perussuomalaisten poliittinen linja on pyritty häivyttämään pois

Helsingin Sanomat ensin pilkkasi pääkirjoituksessaan konkurssin tehnyttä julkkisyrittäjää – nyt päätoimittaja selittelee kömmähdystä somessa
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














