Eero Heinäluoman vastine Leena Merelle

26.02.2016 |15:49

Suomen Uutiset julkaisi keskiviikkona uutisen otsikolla ”SDP ruokkii veroparatiisin elättejä”. Uutisessa kansanedustaja Leena Meri (ps.) kirjoitti SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluomasta. Ohessa Heinäluoman vastine asiaan.

Faktat kuntoon

Politiikkaan kuuluu keskustelu. Debatti saa olla myös värikästä, mutta sen pitäisi aina olla rehellistä ja faktojen pitäisi olla kohdallaan. Valitettavasti perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meren hyökkäyksen väitteet eivät kohtaa tosiasioiden kanssa.

Olen pyytänyt, että Meri ystävällisesti korjaa virheelliset väitteensä pikaisesti.

En ole työurallani ollut päivääkään minkään työeläkeyhtiöiden hallinnossa. En myöskään ole vastannut omistajaohjauksesta. Valtiovarainministeri ei myöskään anna sijoitusohjeita työeläyhtiöille.

Viime vaalikaudella valtiovarainministeri Jutta Urpilainen teki arvokasta työtä eettisten markkinatalouden vaatimuksen nostamiseksi julkiseen tietoisuuteen. Ministerit Urpilainen, Ihalainen ja Rinne tekivät ansiokasta työtä harmaan talouden suitsimiseksi myös kotimaassa.

Vaikka perussuomalaiset eivät halunneetkaan ottaa Sipilän hallituksessa valtiovarainministerin tehtäviä itselleen vaan preferoivat ulkopolitiikan, toivon, että he osaltaan tukisivat eettisen markkinatalouden vaatimuksia ja veronkierron vastaista kansainvälistä toimintaa.

Eero Heinäluoma
Kansanedustaja (sd.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
3.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
4.
Suomen uutiset logo

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”

20.03.2026 |18:26
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää