

LEHTIKUVA
Elo: Turvapaikat määräaikaisiksi – palautukset koskemaan myös perheenyhdistämisiä
Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi viime marraskuussa, että kaksi kolmesta turvapaikanhakijasta tulee Suomeen elintason perässä. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg arvioi neljä päivää sitten, että viime syksynä tulleista turvapaikanhakijoista 60 prosenttia käännytetään.
Viime vuonna 85 prosenttia irakilaisista hakijoista sai kuitenkin Suomesta myönteisen turvapaikkapäätöksen, kun Ruotsissa luku oli 58 ja Tanskassa 38.
– Suomi päivitti Irakin, Somalian ja Afganistanin turvallisuusarvioitaan viime vuoden lopulla. Syksyllä tulleen siirtolaisaallon hakemuksia ei ole vielä käsitelty, joten on syytä olettaa, että Suomen tiukentunut linja ei näy vielä tilastoissa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo.
”Kansan linjaa ei voi jättää huomioimatta”
Asiantuntijoiden mukaan poliittinen ilmapiiri vaikuttaa osaltaan tehtyihin turvapaikkapäätöksiin, mikä näkyy esimerkiksi Tanskan turvapaikkalinjassa.
– Sisäministeriö on tehnyt julkisuudessa selväksi, että kaksi kolmasosaa turvapaikanhakijoista ei ole suojelun tarpeessa. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselyssä vain 22 prosenttia suomalaisista suhtautui myönteisesti turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun, Elo huomauttaa.
– Kansan ja päättäjien esittämää tiukkaa turvapaikkalinjaa ei voi jättää huomioimatta. Suomen turvapaikkalinjan on kiristyttävä tänä vuonna.
Kielteisen päätöksen saaneet säilöön
Ruotsissa tuhannet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet katoavat maan alle.
– Suomessa kaikki kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet täytyisi laittaa säilöön, jotta kukaan ei pysty pakoilemaan karkotusta. Valitusoikeutta turvapaikkapäätöksestä on rajattava vain hallinto-oikeuteen ilman mahdollisuutta valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, Elo esittää.
Pohjoismaat sopimusten häkissä
Elon mielestä turvapaikan on oltava käytännössä määräaikainen ja lähtömaan tilanteen riittävästi vakautuessa palautus koskee myös perheenyhdistämisiä. Suomen on linjauksissa otettava mallia Tanskasta.
– Kaikki Pohjoismaat ovat eri sopimuksien luomassa kultaisessa häkissä, joka mahdollistaa auttamishalumme hyväksikäytön. Yhdistyneiden kansakuntien Geneven pakolaissopimus on arvioitava yhdessä uudelleen, Elo painottaa.
Kuvassa: Turvapaikanhakijoita Helsingin Koskelan vastaanottokeskuksessa. Kuvituskuva.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Packalén turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista: ”Tilastot harhaanjohtavia”

PS: Tampereelle ei haluta 550:tä vastaanottokeskuspaikkaa

Eerola: ”Kaikki somalialaiset käännytettävä”

Eerola: ”Perheenyhdistäminen tehtävä mahdollisimman vaikeaksi – Suomi voisi kerrankin toimia ensimmäisenä”

Mäntylä: Turvapaikanhakijoiden sosiaaliturvan taso laskee – kaikki keinot käytettävä

Halla-aho: Schengen kuolee pois

Presidentti nosti kissan pöydälle: ”On lähdettävä nopeutettujen käännytysten tielle”

Meri: Kuntia uhkaa maahanmuuttajista aiheutuva maksupommi
Viikon suosituimmat

Ruotsille riitti, asumisperusteisen sosiaaliturvan periaate väistymässä – maahanmuuttajilta pois lapsilisät, asumistuet, sairauspäivärahat ja vanhempainrahat
Ruotsin hallitus on ottamassa rohkeaa askelta, josta Suomessa vasta keskustellaan: maahanmuuttajat eivät enää saa automaattisesti täyttä sosiaaliturvaa. Järjestelmään pääsee vasta riittävän oleskeluajan tai työrupeaman jälkeen. Uudistus astuu voimaan vuoden 2027 alusta.

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.















