

PS ARKISTO
Elomaa: Kohtuutta kansanedustajien sopeutumisrahoihin ja yritysjohtajien palkitsemiseen
Kansanedustajien sopeutumisrahat ovat jälleen kerran otsikoissa. Kohtuuttoman etuusjärjestelmän ja sen härskin hyödyntämisen on nostanut esille perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri. Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on asiassa täysin samoilla linjoilla.
– Palkka maksetaan perinteisesti tehdystä työsuorituksesta ja tällaiset liian hyvät sopeutumisrahat eivät ole perusteltuja, Elomaa katsoo.
– Järjestelmän pitää turvata toimeentulo työttömyyden koittaessa, mutta rajansa kaikella.
Johtajia palkitaan, duunareita potkitaan
Perussuomalaiset ovat aktiivisesti vastustaneet yhteisten veroeurojen käyttöä perusteettoman suuriin sopeutumiskorvauksiin. Esimerkiksi kansanedustaja Rami Lehto laati kansanedustajien sopeutumisrahojen rajoittamiseen tähtäävän lakialoitteen vuonna 2016.
– Palkitsemisen pitäisi olla aina perusteltua ja kohtuullista. Valtionyhtiöiden johdon palkkiot bonuksineen ovat olleet usein otsikoissa. Lisäeläkejärjestelmät, palkat ja erilaiset bonukset tulisi suhteuttaa toimialan muihin toimijoihin ja tuloskehitykseen, Elomaa toteaa.
– Jos johdon palkkiot ja edut paisuvat samanaikaisesti, kun duunariportaan edut heikkenevät ja porukkaa potkitaan työkkäriin, on jotain pahasti pielessä oikeudenmukaisuudentajuni mukaan.
Elomaa teki aiheesta toimenpidealoitteen eduskunnalle vuonna 2016.
Eriarvoistuminen on keskeinen ongelma
Perussuomalaiset ovat puhuneet valtionyhtiön johdon palkitsemisen kohtuullistamisen puolesta jo vuosia. Elomaan on helppo seistä puolueen kannan takana.
– Eriarvoistuminen on yhteiskunnassamme keskeinen ajankohtainen ongelma ja nämä ylisuuret palkkiot ovat räikeä esimerkki siitä, kuinka erilaiset taloudelliset lähtökohdat suomalaisilla on.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-kansanedustajilta kansalaisaloite kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden poistamiseksi

Meri: Ex-kansanedustajilla uskomattomia hillotolppia – ”Näihin on puututtava”

Meri: Perussuomalaiset ovat vastustaneet sopeutumiseläkettä pitkään
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












