

PS ARKISTO
Elomaa: ”Nato ei ole koskaan hyökännyt yhteenkään valtioon”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa puhui Nato-jäsenyyden puolesta tänään pidetyssä historiallisessa täysistunnossa. Elomaa uskoo jäsenyyden puolustusliitossa takaavan Suomelle maksimaalisen turvallisuuden.
– Arvoisa puhemies! Kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä, aloitti Ritva ”Kike” Elomaa puheenvuoronsa.
Elomaa vieraili edellissunnuntaina kaatuneitten muistopäivän kunniaksi kolmella sankarihaudalla laskemassa kunnan ja seurakunnan seppeleet. Lukuisat hautaristit toivat mieleen nuoret ja vanhemmatkin sankarivainajat sekä oman isän sotatapahtumat.
– Myös oma isäni (Arvo Sainio) taisteli Kannaksella Äänisellä, haavoittui kolme kertaa, ja uskon, että isäkin olisi ollut samaa mieltä kuin tytär tänä päivänä tästä Nato-asiasta, Elomaa sanoi tunteikkaasti.
– Silloin kaupunkeja pommitettiin, ihmiset menettivät kotinsa, perheitä hajosi lopullisesti ja siviiliuhreja tuli. Ei koskaan enää. Tästä on viime kädessä kyse Nato-päätöksessäkin. Tavoitellaan ratkaisua, joka takaa Suomen ja suomalaisten turvallisuuden parhaalla mahdollisella tavalla, Elomaa lausui.
Oikea valinta turvallisen elämän varmistamiseksi
Puheenvuorossa nousivat esille myös muuttunut turvallisuusympäristö ja Venäjän suunnalta kasvanut sotilaallinen uhka. Elomaan mielestä muuttunut tilanne pakotti Suomen toimimaan ripeästi.
– Kun näin voimakkaat ja uhkaavat itätuulet puhaltavat, ei Suomi voi olla mielestäni reagoimatta. Suomi on nyt matkalla kohti Nato-jäsenyyttä, koska puolustusliitto takaa meille maksimaalisen turvallisuuden. Nato-jäsenyys on mielestäni oikea valinta turvallisen elämän varmistamiseksi nykyisille ja tuleville sukupolville, Elomaa totesi.
Nato-kriitikkoja Elomaa muistutti siitä tosiasiasta, että kyseessä on nimenomaan puolustusliitto.
– Nato ole koskaan hyökännyt yhteenkään valtioon, hän sanoi.
Myös huoltovarmuutta on vahvistettava
Myös Nato-jäsenyysprosessin käynnistymisen myötä lisääntynyt hybridivaikuttamisen uhka ja huoltovarmuus nousivat esille puheessa.
– Mitä tahansa tulevaisuus tuo tullessaan, Suomen on vahvistettava huoltovarmuuttaan ja yhteiskunnan toimintakykyä, Elomaa muotoili.
Puheen päätteeksi Elomaa kiitteli presidenttiä ja valtionjohtoa Nato-asian hoitamisesta.
– Näin lopuksi kiitän tasavallan presidenttiä, valtiovaltaa ja avainministereitä ja tietysti koko eduskuntaa siitä, että asialle on laitettu vauhtia ja ripeyttä, mutta silti on menty hyvin syvälle asioihin. Ja ennen kaikkea on tärkeää, että meillä on valtaosa kansalaisista tämän asian takana, Elomaa päätti puheenvuoronsa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nato-kriitikot Ääninen Kannas Arvo Sainio Nato-jäsenyyshakemus puolustusliitto Venäjän uhka Nato-jäsenyys turvallisuusympäristö sotilaallinen uhka hybridivaikuttaminen Ritva ”Kike” Elomaa Turvallisuus Huoltovarmuus nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juuso puoltaa Natoon liittymistä: Suomen turvallisuuden vahvistaminen ei ole uhka kenellekään

Perussuomalaiset: Nato-jäsenyys vähentäisi Suomen riippuvuutta EU:sta

Tavio: Turkki ei välitä maakuvastaan – vaatimukset epäsuhtaisia

Hallituksen mukaan komissio ei anna Suomelle lupaa suojella rajojaan Venäjän siirtolaisaseelta – Purra: Olen erittäin pettynyt siitä, että hallitus lähetti asian kierrokselle

Junnila tyytyväinen Suomen Nato-päätökseen: Suomen itsemääräämisoikeus vahvistuu Venäjä-riippuvuuden vähetessä

Mäenpää painottaa yleisen asevelvollisuuden merkitystä jatkossakin – ydinaseista ja Nato-joukoista Suomi päättää itse
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse jatkossa enää rahoittaa kiinalaisten opiskelijoiden toisen asteen opintoja – keskusta närkästyi
Eduskunnassa kävi eilen selväksi, että keskustaa närästävät hallituksen aikeet ulottaa lukuvuosimaksut EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin.

Vihreistä kovaa kritiikkiä Ylelle – Vigelius: ”Nytkö Ylen politisoiminen sopiikin oppositiolle?”
Ylen päätös Suomen osallistumisesta Euroviisuihin on herättänyt kovaa kritiikkiä. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä varapuheenjohtaja Jenni Pitko vaativat nyt Yleä perumaan päätöksen osallistumisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kummeksuu vihreiden ulostuloa.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Eduskunta hyväksyi kevennykset perintöveroon – Vigelius: ”Yhä useampi suomalainen vapautuu verosta kokonaan”
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen perintö- ja lahjaveron alentamisesta. Perintöveron alaraja nousee 20 000 eurosta 30 000 euroon. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää muutosta oikeansuuntaisena.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomi on meidän maamme – ja tätä maata me haluamme puolustaa
Tänään kunnioitetaan menneiden sukupolvien työtä, mutta itsenäisyyspäivä on myös tulevaisuuden rakentamista, korosti sisäministeri Mari Rantanen puheessaan itsenäisyyspäivän valtakunnallisessa lipunnostotilaisuudessa Helsingin Tähtitorninmäellä. Suomen Uutiset julkaisee ministerin puheen kokonaisuudessaan.
Uusimmat

Strandman: Itsenäisyys rakentuu vahvasta ja yhtenäisestä kansasta

”Kela maksaa vuokran” – lupaus, joka johti vuokranantajan ansaan
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










