

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ensihoitajataustainen Rantanen puolustaa pelastusalaa – ei tunnista ministeri Ohisalon kuvausta laajamittaisesta seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta
Perussuomalainen ensihoitajataustainen kansanedustaja Mari Rantanen on noussut puolustamaan syytösten kynsiin ajautunutta pelastusalaa.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on järkyttynyt pelastusalan häirintäkulttuurista ja sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) on kutsunut pelastusalan edustajat käsittelemään asiaa.
– Pelastusala ei ole arkipäiväisesti niin hirviömäinen tai täynnä hirviöitä kuin minkälaisen kuvan ministerit siitä nyt antavat. Se on toki aivan oikein, että jokaiseen asiattomuuteen, saati rikokseen, puututaan ja ne viedään eteenpäin asianmukaisiin prosesseihin, Mari Rantanen sanoo.
Mikä intressi leimata alaa?
Pitkän ensihoitouran tehnyt kansanedustaja ei tunnista ilmiötä omasta aiemmasta työyhteisöstään ja huomauttaa, ettei koko alaa tule leimata.
– Kokemukseni lähes 20 vuoden ensihoitotyöstä ei vastaa sisäministeri Ohisalon kuvausta laajamittaisesta seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta. Pelastus- ja ensihoitoala auttaa ja turvaa ihmisiä 24/7 sen sijaan, että työvuorot olisivat täynnä nyt julkisuudessa kuvatun laista toimintaa. En ymmärrä, mikä intressi on leimata alaa tässä laajuudessa, Rantanen ihmettelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vasemmistoliitto outoilee – Li Andersson sydänhalailee seksuaaliseen ahdisteluun syyllistynyttä feministiaktivistia, puolue salli ehdokkuuden vaikka tiesi ongelmista

Junnila: Miksei Baltzarin toimintaan reagoitu, vaikka jopa ministerit tiesivät?

Squirttaamista, pippelityöpajoja ja suuseksisuojia – Oulun alaikäisille suunnatut materiaalit herättävät syvää hämmennystä

Halla-aho, Purra ja Peltokangas: Hallitus ei halua vaikeuttaa ulkomaalaisten seksuaalirikollisten asemaa – ”Kultapoikia halutaan suojella”

Ulkomaalaistaustaiset aikuiset miehet veivät 12- ja 15-vuotiaat tytöt yöksi asuntoon: Lääppimistä, suukottelua ja huumeita – käräjäoikeus hylkäsi raskaat syytteet

Taas uusi julkisen rahan kankkulan kaivo: Tampereella luodaan kuntoutuspolkuja ulkomaalaistaustaisille seksuaalirikollisille oikeusministeriön piikkiin

Aluevaaleissa kyse on myös pelastustoimesta – Purra: Pelastusalan tilanne kriittisempi kuin poliisilla

Ministeri Mikkoselta vihdoin vastaus – Kuopion Pelastusopiston tulevaisuus turvataan

Seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen eduskuntakäsittely alkamassa – Leena Meri: ”Tämä on tärkeä uudistus”
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat

Kansliapäälliköt tukevat ministeri Rydmanin STEA-kriteerejä

Reijonen: Poliitikkojen suojatyöpaikkoja on karsittava
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










