

Euroopan keskuspankin henkilökunta suivaantui markkinaheilahteluihin: Neitsytoliiviöljy takaisin lounaspöytiin!
Euroopan keskuspankki pystyy mallikkaasti käsittelemään liiallisesta rahan tyrkyttämisestä johtuvan kysyntäshokin. Se hoidellaan ohjauskorkoa muuttamalla. Niukkuudesta johtuvien tarjontashokkien hoitelu ei markkinataloudessa sitten lutviudukaan sääntelyllä. Sen huomasivat EKP:n työntekijät järkyttävällä tavalla omassa lounasruokalassaan.
Euroopan keskuspankissa heräsi maalikuussa melkoinen kuohunta, kun työntekijät havaitsivat, että Frankfurtin Eurotowerissa lounassalaattien kanssa tarjoiltu oliiviöljy ei ollutkaan enää parasta extra virgin -luokkaa. Asia käy selväksi Politicolle ilmeisen vaikutusmielessä jaetuissa kuvakaappauksissa.
– Tämä on täysin mieletöntä, parahti eräskin keskuspankin työntekijä viitaten tarjolla olleeseen bulkkioliiviöljyyn.
Pankkiirien kanttiiniin ilmaantunut öljy olikin tusinatavaraa, joka on tehty oliivimassasta. Kyseinen kansanöljy maksaa puolet vähemmän kuin extra-neitsytöljy. Tuotetta on tiettävästi käytetty ylitarjonnan aikana myös polttoaineena biomassakattiloissa.
Tuotteen hinta määräytyy markkinoilla
Työntekijät valittivat johdolle myös siitä, että huolimatta uuden öljyn alempilaatuisuudesta se oli aiempaa kalliimpaa — mikä taasen oli isku EKP:n sitoumukselle pitää oma lounasindeksinsä kurissa.
Kysymys onkin inflaatiota ruokkivasta tarjonnan niukkuudesta, joka taasen johtuu oliivisatojen romahtamisesta. Keskuspankissa tarjolla ollut öljy oli markkinahinnoiteltu sovitusti painon mukaan.
Tarjontashokki ruokkii inflaatiota
EKP on korostanut niiden tarjontapuolen tekijöiden (tarjontashokkien) roolia, jotka ovat sen kontrollin ulkopuolella ja jotka ovat ruokkineet inflaatiota viime vuosina. Nyt todellisuus iski siis suoraan keskuspankin ytimeen.
Hyvä uutinen EKP:n lounastajille on se, että kiitos henkilökunnan sankarillisen toiminnan kylmäpuristettu neitsytoliiviöljy on palautettu ruokalan pöydille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- markkinahinnoittelu lounasindeksi virgin olive oil neitsytoliiviöljy bulkkioliiviöljy lounasruokailu Frankfurt Eurotower tarjontashokki kysyntäshokki ohjauskorko Euroopan keskuspankki Sääntely EKP Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koskenkylä: EU on suurien haasteiden edessä – näkymät eivät ole hyvät

PS-Nuoriso: Soterahat eivät ole valtuutettuja varten – ”Ryhmäraha joutaisi kokonaisuudessaan romukoppaan”

Leväperäisyys kunnissa kustantaa veronmaksajille miljardeja – tekoäly paljastaa isännättömän rahan ongelman

Vahva ja terve valtiontalous on köyhän paras turva – hyvinvointi syntyy työstä

Valtionhallinnon tuottavuusohjelman valmistelu etenee – tavoitteena 243 miljoonan euron säästöt

EU-sääntely vaikeuttaa tullirikosten ennaltaehkäisyä – Tullin tiedonsaantioikeuksia parannettava kansallisen turvallisuuden vuoksi
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














