

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Euroopan parlamentin hiilitullimietintö lähti väärille urille – Huhtasaari: ”Voi tarkoittaa, että halkojen poltto ja puunkaato pannaan verolle”
Euroopan parlamentti käsitteli eilen täysistunnossaan mietintöä, jossa parlamentti ottaa kantaa hiilitullien järjestämiseen. Perussuomalaisten meppi Laura Huhtasaari on pettynyt väärille urille lähteneeseen hiilitullimietintöön, joka voi muun muassa tarkoittaa sitä, että halkojen polttaminen ja puun kaato laitetaan verolle, jos niitä ei katsota hiilineutraaleiksi toiminnoiksi.
Suurin osa poliittisista ryhmistä on ryhmittymässä mietinnön taakse. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari toimi mietinnön varjoesittelijänä ryhmänsä ID:n puolesta.
– Odotukseni olivat korkealla. Valitettavasti hiilitullimietintö lähti heti alkuun väärille urille, ja siinä ei kuunneltu ollenkaan teollisuuden kriittisiä huomioita, joilla mietintöä olisi voitu parantaa, harmittelee Huhtasaari.
Sotii alkuperäistä tarkoitustaan vastaan
Mietintö ei ole lakia säätävä, mutta siinä esitetään muun muassa, että hiilitulleista ei jäisi jäsenmaille kantopalkkiota, täydellistä luopumista ilmaisista päästöoikeuksista ja päästökaupan lopettamista Euroopassa.
Lisäksi mietintö haluaisi ohjata hiilitulleista saatavia varoja kehittyviin maihin, EU:n ulkopuolelle.
– Ajatus hiilitulleista on sinänsä kannatettava, mutta mietinnöstä tuli niin ideologinen, että se sotii alkuperäistä tarkoitustaan vastaan, mikä oli pyrkiä estämään hiilovuotoriski ja parantaa eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä. Toivon, että kun komissio aikanaan esittää lakia säätävää tekstiä asiasta, realiteetit ja oman metalliteollisuutemme huolet huomioidaan, painottaa Huhtasaari.
Halkojen polttaminen verolle?
Esimerkiksi mietintö painottaa, että toisin kuin päästökauppajärjestelmässä, mekanismissa ei pitäisi katsoa puun polttamista polttoaineena hiilineutraaliksi ja että tarkistetussa ja päivitetyssä kehyksessä myös kaadettuun puuhun ja köyhtyneeseen maaperään sisältyvällä hiilellä olisi oltava hinta.
– Tämä voi tarkoittaa sitä, että halkojen polttaminen ja puunkaato menisivät verolle, jos puun polttamista polttoaineena ja puunkaatoa ei katsoa hiilineutraaliksi, Huhtasaari sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- päästöoikeudet hiilitullimietintö hiilineutraalius hiilitullit Euroopan parlamentti Päästökauppa Laura Huhtasaari
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laura Huhtasaari brittimedialle: ”EU:lla ei ole tulevaisuutta”

Vihreät kannattaa EU-verotusta ja Italian talouden tukemista – Huhtasaari: ”EU on laittomuuden tilassa”

PS-mepit Huhtasaari ja Hakkarainen: Perussuomalaisten vastalause ei riittänyt lyijyhaulikiellon torppaamiseen

Katso Laura Huhtasaaren ja Mauri Peltokankaan tuliset puheet Fixit-mielenosoituksessa

Huhtasaari: EU:n uudistukset jäävät byrokratian vuoksi aina puolitiehen – ”On hyvä, ettei hulluimmat ideat etene”
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.













