

Helsingissä järjestettiin sunnuntaina 2.6. Elämän marssi -tapahtuma, jolla vastustettiin antisemitismiä ja osoitettiin tukea Israelille. Kuva: Pirjo Karttunen IRR-TV
Euroopan unionin perusoikeusviraston laaja antisemitismitutkimus vuodelta 2018: Äärimuslimit ovat suurin tunnistettu juutalaisvihaan syyllistyvä ryhmä
Helsingissä vastustettiin juutalaisvihaa Elämän marssilla. Elämän marssi -liike syntyi Saksassa vuonna 2007 pastori Jobst Bittnerin ja hänen vaimonsa Charlotten aloitteesta. Nimi juontaa juurensa toisen maailmansodan kuoleman marsseihin, joille keskitysleirien vangit joutuivat pakotettuina. Tuoreen tutkimuksen mukaan ääri-islamilaisuus on lisännyt juutalaisvastaisuutta Euroopassa.
Elämän marsseja on järjestetty yli 20 maassa noin 400 paikkakunnalla. Tänä vuonna se järjestettiin ensimmäistä kertaa Helsingissä. Marssi kulki 2.6. sunnuntaina Eduskuntatalolta Tähtitorninmäen 6.11.1942 natsien käsiin luovutettujen juutalaisten muistomerkille.
Juutalaisvastaisuus nousee Euroopassa
Euroopan unionin perusoikeusviraston, Europan Union Agency of Fundametal Rights, (FRA) teetti laajan kyselytutkimuksen antisemitismistä vuonna 2018. FRA haastatteli sitä varten 16 395 juutalaista 12 EU-maassa: Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Hollannissa, Puolassa, Espanjassa, Ruotsissa ja Britanniassa. Näissä maissa asuu arviolta 96 prosenttia Euroopan juutalaisväestöstä.
Yhdeksän kymmenestä kertoo antisemitismin nousseen viimeisen viiden vuoden aikana
Kysely on unionin historian laajin aiheesta toteutettu tutkimus. Kyselyyn vastanneista 89 prosenttia sanoi antisemitismin nousseen omassa kotimaassaan viimeisen viiden vuoden sisällä. 85 prosenttia koki sen olevan vakava ongelma.
Vastaajien mukaan antisemitismi on iso sosiaalinen ja poliittinen ongelma heidän elinympäristössään.
Ongelma koettiin voimakkaaksi netissä ja somessa (89 prosenttia), julkisilla paikoilla (73 prosenttia), mediassa (71 prosenttia) ja politiikassa (70 prosenttia).
Äärimuslimit ja vasemmisto juutalaisvihamielisimpiä
Juutalaisvihaa ilmentävistä teoista tekijöiksi paljastui 31 prosentissa tapauksista joku, jota ei tunnettu. 30 prosentissa tapauksista tekijänä oli äärimuslimi, 21 prosentissa tapauksista tekijä oli poliittisen vasemmiston kannattaja, 16 prosentissa tapauksista tekijä oli koulu- tai työkaveri, 15 prosentissa tapauksista tekijä oli tuttava tai ystävä. Vain 13 prosenttia tekijöistä oli poliittisen oikeiston kannattajia.
Tyypillisimmin antisemitismiset herjaukset pitävät sisällään nämä väittämät: “Israelilaiset käyttäytyvät kuin natsit palestiinalaisia kohtaan”, “juutalaisilla on liikaa valtaa” ja juutalaiset käyttävät hyväkseen Holokaustia omien tarkoituksiensa ajamiseen.
Israelin parlamentin Knessetin edustaja: SDP:n kansanedustajan juutalaisviha tyypillinen esimerkki
Eduskuntatalon edestä käynnistyneessä tapahtumassa oli puhujana tapahtuman perustaja Jobst Bittner. Hän kiitti suomalaisia Israelin ystäviä ja rohkaisi heitä pysymään Israelin tukena.
Tapahtumassa kuultiin myös Israelin parlamentin, Knessetin Christian Allies Caucus -ryhmän johtajan Josh Reinsteinin puhe, jossa hän otti kantaa antisemitismiin ja Israel-vastaisuuteen. Hän otti puheessaan esiin myös Israelissa uutisiin nouseen SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taeen juutalaisvastaiset kirjoitukset, joissa hän rinnasti Israelin esimerkiksi terroristijärjestö Isisiin.
Marssi sujui rauhallisesti
Marssin koordinaattori Kari Teittinen kertoo tapahtuman sujuneen rauhallisesti.
– Paikalla oli Helsingin poliisin mukaan noin tuhat osallistujaa. Tapahtuman järjestelyissä oli mukana juutalaisia ja kristittyjä, hän kertoo.
Teittinen sanoo, että tapahtuman koskettavin hetki oli kenties, kun saksalaisen SS-miehen tytär, Andrea Werth esitti tilaisuudessa juutalaisyhteisölle julkisen anteeksipyynnön isänsä tekemisistä.
Teittinen muistuttaa, että Elämän marssi ei ole poliittinen tapahtuma. Se ei ole mielenosoitus tai evankeliointitapahtuma, vaan sovintoa rakentava rukous- ja muistohanke.
– Tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna. Ajankohta ei ole vielä selvillä, mutta alkukesän viikonlopusta olemme keskustelleet, hän tarkentaa.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen Isis-äitien ja -lasten noutamisesta Syyriasta: ”Miksi ulkomailla sairastunut suomalainen ei saa apua?”

Tuleva talouskomissaari Gentiloni haluaa poistaa yksimielisyysvaateen pienten EU-maiden verotusasioissa

Ekstremistimuslimien Israel-viha kasvattaa antisemitismiä Euroopassa

BLM:n riveistä lietsotaan juutalaisvastaista retoriikaa

Rikostutkinta Malmössä – mellakoitsijat huusivat kuorossa juutalaisvastaisia iskulauseita
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












