

Eurovaaliehdokas Kotro: Kansallismieliset kansainvälisiä pakolaissopimuksia kaatamaan
Perussuomalaisten eurovaaliehdokas Olli Kotro haluaa muuttaa turvapaikanhakijoiden oikeuksia säänteleviä kansainvälisiä sopimuksia siten, että niiden sisältö ottaa huomioon vuosikymmenten aikana tapahtuneen muutoksen pakolaisuuden luonteessa.
Olli Kotro viittaa sopimuksilla erityisesti Geneven yleissopimukseen, Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjaan.
Kotro kertoo pakolaissopimusten sisällön vanhentuneen, sillä pakolaisuuden luonne on muuttunut poliittista tai muuta vainoa varten annetun suojan antamisesta yhä enemmän taloudellisen maahanmuuton väyläksi.
Sosiaalinen maahanmuutto lopetettava
Kotron mukaan kansainvälisiin pakolaissopimuksiin liittyvät velvoitteet on mahdollista arvioida uudelleen vetoamalla ”radikaalisti muuttuneisiin olosuhteisiin” verratessa nykyhetkeä sopimusten allekirjoitus- ja ratifiointihetkiin.
− Tavoitteena tulee olla lopettaa Eurooppaan suuntautuva sosiaalinen maahanmuutto kokonaan, vakuuttaa Kotro.
Kansallismielisillä kansan tuki
Euroopan parlamentin uuden kansallismielisen ryhmän Kotro katsoo olevan ihanteellinen väline muutoksen tekemiseksi. Kolmanneksi suurimmaksi povatun ryhmän on mahdollista ajaa pakolaissopimusten muuttamista lainsäädäntötyössä sekä tuoda asia kansalaisten tietoisuuteen.
− On selvää, että kansallismielisillä on kansan tuki takanaan. Humanitäärinen maahanmuutto ei enää voi jatkua nykyisellään vanhentuneiden sopimusten suojaamina, tähdentää Kotro.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Euroopan ihmisoikeussopimus Geneven yleissopimus pakolaissopimukset kansallismieliset puolueet humanitaarinen maahanmuutto Olli Kotro perussuomalaiset Eurovaalit EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: EU:n pitää olla työkalu, joka tuottaa lisäarvoa jäsenmaille ja niiden kansalaisille, sen sijaan että se on Saksan ja Ranskan suurvaltaprojekti ja rahansiirtokoneisto

Immonen: Eurovaalit ratkaisee Suomen ja Euroopan kohtalon

Halla-aho: Eurovaaleilla suuri ja välitön vaikutus kotimaan politiikkaan – ”Mitä paremmin perussuomalaiset menestyvät, sitä enemmän muilla puolueilla puntti tutisee”

Olli Kotro: Euroopan unioni ei ole sitä, mitä se joskus oli – siitä on tullut suvereniteettia nakertava hirviö, jonka oikeutus on perusteltua kyseenalaistaa

Sipiläkin joutui myöntämään, että Halla-aho on ollut oikeassa: ”Turvapaikanhakijoiden taakanjako EU:ssa ei vain toimi”

Halla-aho kansallismielisten puolueiden menestyksestä: EU on epäonnistunut ratkaisemaan ongelmia, jotka koskettavat tavallista ihmistä
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











