

PS ARKISTO
Eurovaaliehdokas Veikko Vallin: ”Tukirahasäkkien viskelyn maasta toiseen on loputtava”
Yrittäjä ja reaalitalouden asiantuntija Veikko Vallin haluaa pysäyttää EU:n liittovaltiokehityksen ja yhteisvelkapyrkimykset.
– Olen kansallisvaltion mallin puolella, ja liittovaltiopyrkimykset pitää lopettaa. Liittovaltio on USA:n malli, koska siellä on yksi kieli. Meillä EU:ssa on 24 virallista kieltä, joten on mahdotonta tehdä yksi liittovaltio, jota ohjataan Brysselistä, Veikko Vallin sanoo.
Hänen mielestään liittovaltiokehitys palvelee monikansallisia suuryrityksiä ja suurpankkeja.
– Liittovaltio ei ole jäsenmaiden eikä pienten ja keskisuurten yritysten edun mukainen. Pk-yritykset ovat ketterämpiä kuin monikansalliset suuryritykset, jotka haluavat lisätä sääntelyä, kontrollointia ja lupaviidakkoa. Niillä on enemmän resursseja byrokratian ja lupaviidakon hoitamiseen kuin pienillä yrityksillä, Vallin toteaa.
Talouspolitiikka kiinnostaa
Vallin oli perussuomalaisten kansanedustaja vuosina 2019–2023, mutta jäi vapaaehtoisesti pois eduskunnasta. Hän toimi eduskunnassa talousvaliokunnan ryhmävastaavana.
Nyt hän on Tampereen kaupunginvaltuutettu, Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu sekä perussuomalaisten eurovaaliehdokas.
– Minulla on kokemusperäistä talousosaamista, olen yrittäjyyttä ymmärtävä ja haluan hakea puolueelle ääniä yhteiseen pottiin, Vallin perustelee ehdokkuuttaan.
Vallin kertoo, että häntä kiinnostavat kauppapolitiikka, yritystukipolitiikka, EU-maiden kansalaisten vapaa liikkuvuus sekä siirtolaisongelman ratkaiseminen.
– Kaupan sisämarkkinat ovat pk-sektorin etu, ja niitä voidaan edistää kansallisella päätöksentekovallalla. Keskusjohtoinen EU-malli ei ole niin kestävä, Vallin katsoo.
Suomi on häviäjä rahanjaossa
Vallin arvostelee EU:n yhteisvaluutta euroa ja yhteisvelkaa.
– Valtiot koetetaan sitoa toisiinsa velalla. Ollaan ristiin rastiin takaamassa toistemme velkoja. Suomi maksaa esimerkiksi Puolan teollisuudelle tukia EU:n budjetin kautta. Se vääristää kilpailua, Vallin jyrähtää.
Hän mainitsee Italian, joka otti elpymispaketissa takaisin ison osan siitä, mitä se oli maksanut.
– Tukirahasäkkien viskely maasta toiseen on ollut voimassa pitkään. Suomi on häviäjä rahanjaossa ja valahtanut valtion budjetin alijäämässä Romanian tasolle. Tilanne on katastrofaalinen, Vallin katsoo.
”Euro on nostettava pöydälle”
Suomi liittyi euroon tammikuussa 1999, toisin kuin muut Pohjoismaat.
– Yhteisvaluuttaan liittyminen oli presidentti Sauli Niinistön poliittisen uran pahin talouspoliittinen virhe. Esimerkiksi Ruotsi toimi viisaasti, kun piti kruununsa. Suomi ei pärjää eurovaluutassa. Paluuta omaan valuuttaan tulisi selvittää. Jossain kohtaa euro on nostettava pöydälle, jos Suomen julkinen talous ei toivu, Vallin sanoo.
Hänestä Suomen kansallisesta taloudesta on pidettävä hyvää huolta.
– Liiallinen rahan lisääminen talouteen ja massiivinen velkaelvytys aiheuttavat inflaatiota. Suomi on elvyttänyt 15 vuotta, rahaa dumpataan vihreään siirtymään ja muuhun keinotekoiseen asiaan. Inflaatiosta ja korkojen noususta kärsivät tavalliset veronmaksajat, Vallin toteaa.
Mika Rinne
Artikkeliin liittyvät aiheet
- siirtolaisongelma Eurovaalit 2024 yhteisvelka vihreä siirtymä Elpymispaketti tukirahat kansallisvaltiot kauppapolitiikka liittovaltiokehitys eurovaaliehdokkaat Yritystuet Suuryritykset Yhteisvaluutta vapaa liikkuvuus Veikko Vallin Sääntely Velkaelvytys Sauli Niinistö Talouspolitiikka Inflaatio Pk-yritykset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tutkimus: 85 % eurooppalaisista haluaa EU:lta enemmän tekoja laitonta siirtolaisuutta vastaan

EU-taloutta on korjattava kestävällä tavalla, ei enää uusilla yhteisvelkapaketeilla – Purra kehottaa kaikkia ottamaan mallia Suomen hallituksen toimista

Riikka Purra: Laiton maahanmuutto ja massasiirtolaisuus on EU-politiikan tärkein kysymys

VTT Koskenkylä: EU:n keskityttävä ylisääntelyn, tulonsiirtojen ja poliittisen unionin luomisen sijaan markkinakuriin perustuvien sisämarkkinoiden kehittämiseen

Eurovaaliehdokas Mauri Peltokangas: ”Suomalaiset osaavat itse päättää, miten hoidamme metsiämme, maataloutta ja teollisuutta”

Talousasiantuntija Huopainen: Jokainen uusi velkapaketti pahentaa tulevan laskun loppusummaa

Luvattiin, uskottiin ja petyttiin – EU:n ”koronapaketin” lyhyt historia
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.















