

Facebook myönsi oikeudessa: ”Faktantarkastukset” ovat vain mielipiteitä
Valeuutisten ja disinformaation vihollisena esiintyvä Facebook on myöntänyt oikeudessa, että sen faktantarkastukset ja niiden perusteella annetut luokitukset ovat vain mielipiteitä. Siitä huolimatta Facebook on rajoittanut tiettyjen postausten näkyvyyttä näiden luokitusten pohjalta.
Libertalismia edustava yhdysvaltalainen tv-juontaja John Stossel haastoi Facebookin oikeuteen kunnianloukkauksesta, koska somealusta oli lisännyt hänen ilmastonmuutosta käsitteleviin videoihinsa ”faktantarkastusleimoja”, joiden mukaan videoiden sisältö oli ”harhaanjohtavaa” tai ”osittain valheellista”. Stossel vaatii Facebookilta kahden miljoonan dollarin vahingonkorvauksia.
Mielipiteitä – eivät tosiasioita
Oikeudenkäynnin kuluessa esiin nousi mielenkiintoinen seikka: kanteeseen antamassaan vastineessa Facebook (joka tunnetaan nyt nimellä Meta) esitti, että sen käyttämät faktantarkastusleimat ”eivät sinänsä ole virheellisiä tai kunniaa loukkaavia, vaan päinvastoin mielipiteitä, jotka kuuluvat sananvapauden piiriin”.
Samalla tavalla Facebook piti faktantarkastusyrityksen kirjoittamia lausuntoja pelkkinä mielipiteinä. Facebook on ulkoistanut faktantarkastukset erilaisille mediaorganisaatioille ja järjestöille välttääkseen itse vastuun faktantarkastuksista, kirjoittaa nettilehti Breitbart. Siitä huolimatta Facebook tukeutuu näihin faktantarkastuksiin ja liittää postauksiin niiden mukaisia luokituksia, jotka vaikuttavat postauksen näkyvyyteen.
Media-aktivismi naamioidaan ”puolueettomaksi totuudeksi”
Bloggaaja Anthony Watts luonnehtii tätä julki tullutta lipsahdusta ”PR-katastrofiksi ja mahdolliseksi juridiseksi katastrofiksi” Facebookin ja sen käyttämien ”vasemmalle kallellaan olevien” faktantarkastusyhteisöjen kannalta.
Wattsin mukaan Facebook on nyt käytännössä myöntänyt, että se käyttää puolueellisia ”faktantarkastuksia” rajoittaakseen sananvapautta ja avointa keskustelua. Watts syyttää Facebookia siitä, että se yrittää esittää vasemmistolaisen media-aktivismin ikään kuin kyseessä olisi neutraali ja luotettava totuus, joka perustuu faktoihin ja tieteeseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mark Zuckerberg rakentaa oman varjoyhteiskunnan – Facebook haluaa maapallon asukkaat metaversumin asukkaiksi

Ylikomisario Taponen Twitterissä: Viharikosten tutkinta kärkisijoilla

Vallin: ”Facebook on muuttunut poliittiseksi vaikuttajaksi”

Vallin ja Immonen: Sananvapauden toteuduttava somessa – demokratia on turvattava

Tynkkynen: Jos Suomessa aletaan rajaamaan sitä, mistä oppositiopoliitikot saavat puhua, silloin käytännössä kriminalisoidaan erilaisia arvoja ja ideologioita

Kansanedustaja Olli Immonen videohaastattelussa: ”Eliitti sensuroi sinua, sananvapaus on uhattuna”

Tutkijat uskovat tähän: Algoritmi pystyy ennustamaan yhteiskunnallisia levottomuuksia

Vihapuhe on nyt sallittu Facebookissa – kunhan kohdistat sen Putiniin
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.














