

Yle
Hallituksen tietotoimistosta, päivää! Yle roudasi SDP-professorin selittelemään liikkumisrajoitusfarssia – joka tietenkin löysi vikaa kaikkialta paitsi Sanna Marinin hallituksesta
Yleisradion hampaattomuutta Sanna Marinin hallituksen suhteen on kummasteltu pitkään. Tänään torstaina monen huomion kiinni eriskummallinen asiantuntijavalinta. Marinin hallituksen katastrofaalista töppäystä oli selittämässä professori, joka on SDP:n jäsen ja Marinin kiivas julkinen puolustaja. Sekä professori että Ylen juontaja tuuppivat yhdessä vastuuta oikeuskanslerille. Hallituksen oma poliittinen vastuu ohitettiin haastattelussa kokonaan.
Perustuslakivaliokunta kaatoi eilen liikkumisrajoituksia koskevan lakiesityksen perustuslain vastaisena. Jälkipyykkiä on puitu eilen ja tänään.
Ylen aamussa asiaa selitti ensin Sanna Marin itse: ”Viranomaiset THL ja STM ovat arvioineet, että näille toimivaltuuksille, näille toimille olisi ollut välttämätön tarve.”
Seuraavaksi Yle antoi puheenvuoron annettiin oikeushistorian professori Jukka Kekkoselle. Hänet tunnetaan SDP:n kantoja raivokkaasti puolustavana somekeskustelijana. Kekkonen on pyrkinyt eduskuntaan SDP:n riveistä viimeksi 2019. Hänen poliittinen taustansa ei millään tavalla käynyt ilmi Ylen ohjelmasta.
Ylen juontaja Tommy Fränti ja Kekkonen sysäsivät hallituksen epäonnistumista muitta mutkitta oikeuskanslerin niskaan.
SDP-professori spinnaa SDP:n hyväksi
Ylen juontajan kanta tuli esiin jo ensimmäisessä kysymyksessä: ”Hallitus valmistelee oikeuskanslerin avustuksella liikkumisrajoituksia, jotka perustuslakivaliokunta tyrmää. Mistä tämä kertoo?”
SDP-professori Kekkonen vastaa: ”Se kertoo ensinnäkin siitä tietysti, että sääntelyn kohde on erittäin vaikea. Liikkuminen ja liikkumisen vapaus ovat keskeisimpiä perusoikeuksia. On vaikeaa tehdä lainsäädäntöä, joka täyttää nämä perustuslain vaatimukset suhteellisuudesta, välttämättömyydestä ja juuri tästä tilanteesta. Kohde on kieltämättä vaikea, ja hyvä asia oli se, että yritettiin etupainotteisesti ottaa huomioon tämä mahdollisesti paheneva tilanne. Nyt epidemologinen tilanne on ihan erilainen. Mutta minusta ongelma on se, että tästä on kyllä pettänyt lainvalmistelun valvonta ja taso aika pahasti, koska kyllä nämä ongelmat, joihin perustuslakivaliokunta aiheellisesti puuttui, olivat aika paljon tiedossa jo ennakkokeskustelussa.”
Juontaja lykkii virkamiehistöä uudelleen syytettyjen penkille: ”Niin, vallankäytön kontrolli toimii, mutta toimiiko lain valmistelu?”
Kekkonen vastaa syöttöön, ja alkaa piestä edellisiä hallituksia: ”Lainvalmistelussa on ollut isoja ongelmia, ei ainoastaan tämän hallituksen aikana, paljon pahempia ongelmia oli edellisen hallituksen aikana, mutta suoraan sanottuna ei toimi riittävän tehokkaasti. Lainvalmistelussa näyttää usein puuttuvat riittävät vaikutusarvioinnit ja lisäksi on teknisiä ongelmia aivan kohtuuttoman paljon. Jos ei pystytä tekemään kunnon lakeja nopeassa ajassa, niin otetaan leveämpiä hartioita käyttöön. Onhan meillä juridiikan asiantuntijoita muuallakin kuin THL:ssä, STM:ssä ja VN:ssä.”
Juontaja tuputti vielä kerran oikeuskansleria syyllisten penkille: ”Valmistelussa on mukana oikeuskansleri. Mikä hänen roolinsa tässä kaikessa on?”
Kekkonen vastaa: ”Oikeuskanslerin rooli on suomalaisessa systeemissä aivan keskeinen. Tämä tilanne panee kyllä hiukan ihmettelemään, kuinka tämä on päässyt läpi tässä muodossa eduskuntaan asti. Tarkempaa syyniä olisi ehdottomasti kaivattu.”
Juontaja: ”Monessa muussa maassa on ulkonaliikkumiskieltoja korona-pandemian aikana paljonkin. Miksi Suomessa liikkumisen rajoittaminen on niin vaikeaa?”
Kekkonen kääntää lopuksi julkisuuskatastrofin ikään kuin hallituksen uroteoksi: ”Siitä saamme olla ylpeitä, että meillä on niin hieno perustuslaki, ja tarkka perustuslain ennakkovalvonta, joka on hyvin erilainen kuin monessa muussa maassa, jossa laillisuuskysymyksiä katsotaan tarkemmin vasta jälkikäteen. Suomen systeemi on parempi ja hyvä, ja se on tuottanut tässä tilanteessa hyviä tuloksia. Koko ajan meidän pitää muistaa, että Suomi on pärjännyt hirvittävän hyvin koronan torjunnassa kaikkine sekoiluineen ja lainvalmisteluineenkin.”
Juontaja lopettaa: ”Professori Jukka Kekkonen, kiitos haastattelusta.”
Journalistisesti kestävä lopetus olisi ollut: ”Jukka Kekkonen, kiitos näistä spinnauksista, joilla tuette puoluetoverianne Sanna Marinia, joka on sekoillut huolella”.
Kekkonen on Marinin raivoisa nettisoturi
Jokainen poliittisia mittelöitä vähääkään Suomi-Twitterissä seurannut tietää, mistä puusta Jukka Kekkonen on veistetty. Hän käy armotonta, jatkuvaa poliittista sotaa SDP:n puolesta, ja käy kaikkia sen vastustajia vastaan.
Alla muutamia esimerkkejä:
Sanna Marinin puhe oli poikkeuksellisen hyvä. Analyysi ja tunteisiin vetoaminen olivat hienosti tasapainossa. Uskottavuus huipussaan!
— Jukka Kekkonen (@jukka_kekkonen) January 26, 2019
Erittäin selkeää viestintää. Toivottavasti myös oppositiolle.
Tästä asiasta ei enää pitäisi jankuttaa.— Jukka Kekkonen (@jukka_kekkonen) May 15, 2020
Jos perustuslakia ei kunnioiteta ja asiantuntijoita avoimesti vähätellään, kertoo se demokraattisen järjestelmän ongelmista. Etten sanoisi kriisistä.
— Jukka Kekkonen (@jukka_kekkonen) March 1, 2019
Silvennoinen on erittäin pätevä ja arvostettu tutkija. Jos hänen analyysisssään on puutteita, mikä on tietenkin mahdollista, ei kritiikiksi kelpaa se, että hän on jonkun puolueen jäsen. Mutta populistit, jotka eivät kykene rationaaliseen keskusteluun, hakevat helppoa selitystä. https://t.co/QGtUWMrDVA
— Jukka Kekkonen (@jukka_kekkonen) July 31, 2019
Seppinen on oikeassa. Populistit eri puolilla Eurooppaa ovat Kremlin käsikassaroita, joiden avulla lietsotaan eripuraa Euroopassa. Hyvä, jos tämä vihdoin alettaisiin tajuta. Putinin seuraajat ja liittolaiset eivät ole demokraattisen oikeusvaltion kannattajia. https://t.co/8Gm3tQZLHf
— Jukka Kekkonen (@jukka_kekkonen) February 10, 2021
Ja niin edelleen. Lisää räyhäämistä löytyy täältä.
Suomen Uutiset on kirjoittanut Yleisradion puolueellisista vierasvalinnoista toistuvasti. Yhtiö ei suostu keskusteluun siitä, miksi se nostaa ilmeisen puolueellisia henkilöitä kommentoimaan asiantuntijoina mainitsematta näiden taustoja. Toiminta rikkoo olennaisella tavalla journalismin perusperiaatteita.
Halla-aho: Kuka seuraavaksi bussin alle?
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) kiinnitti tapaukseen huomiota twiitissään.
Kuten tavallista, syyllinen löytyy muualta kuin peilistä. Onko oikeuskanslerin vuoro lentää bussin alle hallitsijan kasvojen säilyttämiseksi?
Yle kutsuu demariprofessori Kekkosen todistamaan asiantuntijana. Puoluekantaa ei jutussa mainita.https://t.co/d37dOmr4pD
— Jussi Halla-aho (@Halla_aho) April 1, 2021
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Veteraanitoimittaja, Reporadio-kirjailija Jarmo Viljakainen: Yleisradiossa edelleen voimakas punavihreä suuntaus, hallituksen myötäily on vallannut tilan – ”kiistäminen kuuluu kuvioon”

Yle urakoi taas Sanna Marinin PR-toimistona
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












