

PS ARKISTO
Hallitus kanavoi Suomen ulkopuolelle miljardien eurojen tulonsiirrot – Purra nosti esille holtittoman velkaantumisen ja muistutti tärkeysjärjestyksestä
Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus pääsi eilen sopuun valtion tulevien vuosien rahankäytöstä. Hallitus kasvatti kehysriihessä menoja turvallisuuden ja huoltovarmuuden parantamiseksi. Menot lisääntyvät ja samalla valtion velkaantuminen jatkuu voimakkaasti.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) sanoi eilen Ylen A-studiossa, että suuret ja poikkeukselliset päätökset ovat seurausta Venäjän Ukrainassa aloittamasta sodasta, joka on muuttanut Euroopan turvallisuustilannetta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kiitteli hallitusta puolustukseen, turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen tehdyistä lisäyksistä. Purra kuitenkin nosti esille holtittoman velkaantumisen.
– Kun tärkeysjärjestyksessä nostetaan tiettyjä asioita, muiden asioiden pitää samalla laskea. En ole kuitenkaan nähnyt mitään hallituksen toimenpiteitä tai lainsäädäntöpaketteja, jotka olisivat väistyneet. Uudet toimet tulevat kaiken vanhan päälle. Se kenties kertoo siitä, että tärkeysjärjestys ei ehkä olekaan muuttunut, Purra sanoi.
Velkaantuminen huolestuttaa
Purra huomautti, että myös monet muut hallituksen aiemmat isot lainsäädäntöhankkeet on puutteellisesti rahoitettu.
– Maksuttomaan toisen asteen koulutukseen ja sote-uudistukseen ei niihinkään valitettavasti ole varattu riittäviä rahoja, jotta ne voitaisiin edes toteuttaa.
Myös kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen sanoi olevansa huolissaan valtion velkaantumisesta.
– Huolestuttavaa on, että Suomen velkaantuminen ei ole pysähtymässä.
Pääministeri Sanna Marinilta kysyttiin, oliko sopivaa tehdä kaikki lisäykset lisävelanotolla vai olisiko sittenkin pitänyt pyrkiä säästämään rahaa ja luopumaan jostain.
Pääministerin vastaus oli, että velkaantuminen on hänestä perustelua, mutta ei vastannut kysymykseen säästämisestä.
Työssäkäyvillekin olisi voitu suoda jotain
Hallitus linjasi myös aikaistetuista indeksikorotuksista pienituloisille kohdistettuihin sosiaalietuuksiin tämän vuoden aikana. Purra huomautti, että olisi ollut syytä huomioida myös työssäkäyvät pienipalkkaiset ihmiset.
– Ongelmia liittyy tällä hetkellä ruuan hintaan, autoilun hintaan ja yleisesti inflaatioon, nämä koskettavat erityisesti työssä käyviä pienituloisia. He eivät saaneet hallituksen kehysriihestä mitään näkymää siihen, että heidän asemansa olisi paranemassa ja että työssä käyminen olisi kannattavaa, Purra moitti.
Kehitysavusta olisi voinut leikata
Purra nosti esille, että hallitus kohdistaa Suomen ulkopuolelle tulonsiirtoina miljardikaupalla rahaa. Kehitysapuun hallitus käyttää edelleen lähes 1,3 miljardia euroa vuodessa, ja kaikki rahoitetaan velaksi.
– Uskon että tilanteessa, jossa me kaikki haluamme auttaa Ukrainan sotaa pakenevia, voisimme leikata muunlaisesta kehitysavusta ja muunlaisesta maahanmuutosta. Myös esimerkiksi pakolaiskiintiöstä voisi leikata sekä muistakin hankkeista, jotka tulevat lisäämään kustannuksia kasvattavaa maahanmuuttoa.
Kehitysapu- ja maahanmuuttohankkeista hallitus ei leikkaa, sen sijaan leikkuri iskee esimerkiksi teiden kunnossapitoon. Perussuomalaiset olisivat toimineet toisin.
– En olisi leikannut tienpidosta ja perusväylien kunnossapidosta. Tälläkin on myös merkitystä päästöihin, koska tiedämme, että hyväkuntoiset tiet vähentävät päästöjä, Purra sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lisävelanotto puolustusmenot työväestö hintojen nousu veronmaksajat Pakolaiskiintiö Annika Saarikko Riikka Purra Sanna Marin leikkaukset Turvallisuus tiestö Huoltovarmuus Velkaantuminen Kehysriihi hallitus kehitysapu maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nyt tuli vaalikauden härskein veto: Ensin valtiovarainministeri kehotti kansaa tinkimään elintasosta – heti sen jälkeen hallitus ilmoitti tuplaavansa kehitysavun ilmastorahat

Perussuomalaiset: Saksa, Ruotsi ja Italia keventävät polttoaineveroa tuntuvasti – Suomessa hallitus kohdentaa ilmastokehitysapuun

Perussuomalaisten Leena Meri esitti 1,3 miljardin kehitysapumenojen leikkaamista: ”Rahoja päätyy veroparatiiseihin” – keskustan kansanedustaja purskahti nauruun

Kehysriihen panostukset ulkoiseen turvallisuuteen keräävät kehuja – sisäinen turvallisuus kuitenkin unohdettu

Leena Meri: Toissijaisiin kohteisiin kohdistuvat menot pois ja suomalaisten verotaakkaa kevyemmäksi

Seuraavalle hallitukselle jäämässä ennennäkemätön velkasotku – ”Julkinen taloutemme ei tämän hallituksen politiikalla tule tervehtymään”

Soteuudistuksen toimeenpanosta puuttuu valtavasti rahaa – Purra syyttää hallitusta: ”Tämä on kulissia, aikaansaannoksenne ovat pelkkää paperia”

Koponen: ”Jokaisen täytyy saada itse päättää, paljonko haluaa maksaa kehitysapua”

EU:n piti kerätä veroja elpymisvälineen vuoksi otettujen luottojen takaisinmaksuun – nyt komissio haluaisi käyttää varoja poliittisiin tavoitteisiinsa
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.















