

KUVAKAAPPAUS/YLE
Viikon 14/2022 luetuin
Perussuomalaisten Leena Meri esitti 1,3 miljardin kehitysapumenojen leikkaamista: ”Rahoja päätyy veroparatiiseihin” – keskustan kansanedustaja purskahti nauruun
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri huomautti eilen A-studiossa, että valtiolla on useita menoeriä, joita voisi tarkastella ja kohdentaa uudestaan. Meri esitti esimerkiksi leikkauksia kehitysapuun. Kepukansanedustaja Petri Honkonen naureskeli ehdotukselle.
Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus kauhoo kaksin käsin kurjuutta suomalaisille. Äskettäin hallitus esimerkiksi ilmoitti tuplaavansa kehitysavun ilmastorahat ja samaan aikaan valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) ryhtyi varoittelemaan kansaa hintojen noususta ja elintason romahtamisesta.
Rahaa riittää siis maailman parantamiseen, mutta hallitus on haluton käyttämään suomalaisilta veronmaksajilta kerättyjä rahoja suomalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen.
Veronalennuksia kaikille
Polttoaineen ja ruoan hinnat nousevat hurjaa vauhtia. Ylen A-studiossa eilen kansanedustajat Petri Honkonen (kesk), Jussi Saramo (vas) ja perussuomalaisten Leena Meri keskustelivat elinkustannusten kallistumisesta sekä siitä, tuleeko hintojen noususta seuraava vääjäämätön elintason lasku vain hyväksyä.
Perussuomalaisten mielestä ei pidä. Meri huomautti, että valtiolla on useita menoeriä, joita voisi tarkastella ja kohdentaa uudestaan suomalaisten elämän kulujen alentamiseen.
Perussuomalaiset myös esittää laajaa verotuksellista keinovalikoimaa, kuten kaikille kohdistuvaa ansiotuloveron kevennystä helpottamaan ihmisten selviytymistä arjen elinkustannuksista.
– Polttoaineiden veronalennukset voisivat myös tulla nyt kyseeseen tai muuten polttoainekulujen tukeminen verotuksen kautta. Kyllä meidän täytyisi tulla ihmisiä vastaan siten, että alamme karsia kohteista, jotka eivät ole ensisijaisia, Meri sanoi.
Priorisointia rahan käyttöön
Meri sanoi, että on myös mahdollista esimerkiksi poistaa omavastuu työmatkavähennyksistä.
– Jos kuitenkin täällä ollaan sitä mieltä, että rahaa ei ole, rahan käyttöä on mahdollista priorisoida, Meri huomautti kansanedustajakollegoilleen.
– Mistä perussuomalaiset ottaisi sitä rahaa? kepun Honkonen kysyi – ikään kuin kepuedustaja ei tietäisi, että perussuomalaiset haluaa leikata nimenomaan ulkomaille menevistä rahoista.
– No esimerkiksi kehitysavusta, Meri vastasi.
Suomi maksaa tänäkin vuonna huimat 1 275 miljoonaa euroa maailman muille kansoille kehitysapuna. Siis suomalaisten veroeuroja lähetetään liki 1,3 miljardin edestä lahjarahana ulkomaille.
Kehitysapuhankkeet menneet harakoille
Meren ehdotus kehitysapurahojen leikkaamisesta toi kepuedustajalle hymyn huulille. Honkonen naureskeli Meren ehdotukselle.
Meri ojensi kollegaansa:
– Ei minua ainakaan naurattaisi, kun arvioiden mukaan kehitysapurahoista päätyy noin 15 prosenttia veroparatiiseihin, Meri huomautti.
Ulkoministeriön eläköitynyt virkamies Matti Kääriäinen on kirjoittanut epäonnistuneista kehitysapuhankkeista myös kirjan Kehitysavun kirous. Kääriäisen arvion mukaan jopa 20 vuoden kehitysyhteistyöhankkeet ovat valuneet täysin hukkaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- leikkauskohteet polttoaineiden hinnankorotukset Petri Honkonen kurjistaminen veronmaksajat elinkustannukset suomalaiset Annika Saarikko Sanna Marin Leena Meri Jussi Saramo Matti Kääriäinen veroparatiisit hallitus Keskusta kehitysapu verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Saarikko toisti ylimielisen kehotuksensa: Hakekaa toimeentulotukea sähkölaskun maksamiseen

Perussuomalaiset: Saksa, Ruotsi ja Italia keventävät polttoaineveroa tuntuvasti – Suomessa hallitus kohdentaa ilmastokehitysapuun

Perussuomalaiset ei hyväksy tavoitetta kehitysyhteistyömäärärahojen nostamisesta – ”Avusta vuotaa veroparatiiseihin jo 15 prosenttia”

Purra: Hallitus ei peruuta senttiäkään ilmastotoimista – jakeluvelvoitteen nosto ja liikenteen päästökauppa edelleen listalla

Reijonen: Hallitus puuhastelee ilmastotoimien kanssa – ”Meillä on ensisijaisesti hätätila ruuassa, energiassa ja polttoaineissa”

Koponen kritisoi nykymuotoista kehitysapua: Käytetään nämäkin varat kotimaassa työntekijöiden palkkauksen ja työolojen parantamiseen

Suomalainen päätöksenteko likimain halvaantunut – riiteleekö hallitus?

Hallitus kanavoi Suomen ulkopuolelle miljardien eurojen tulonsiirrot – Purra nosti esille holtittoman velkaantumisen ja muistutti tärkeysjärjestyksestä

Koskela ehdottaa kehitysapuvarojen suuntaamista ukrainalaisten auttamiseksi: Nykymuotoinen kehitysapu on saanut paljon kritiikkiä heikosta vaikuttavuudesta ja epävarmasta tuloksellisuudesta
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










