

Hallitus neuvoo kiristämään vyötä ja laskemaan elintasoa – Purra: 18 euroa lisää sosiaaliturvaan ei auta hintojen kanssa kärvisteleviä työssäkäyviä
Eduskunta keskusteli tänään hallituksen uusimmasta lisätalousarviosta. Perussuomalaiset nosti useissa puheenvuoroissaan esille sen, että lisätalousarviosta ei löydy huojennusta valtavasti nousseiden elinkustannusten kanssa painiville ihmisille. Hallitus ottaa velkaa ennätysvauhtia, mutta sitä ei tälläkään kertaa riittänyt kohdennettuihin tukitoimiin tai veronalennuksiin.
Lisätalousarviossa tarjotaan aikaistettu pieni indeksikorotus sosiaalitukiin, kuten 18 euroa toimeentulotukeen, mutta ei muuta. Samaan aikaan useimmat Euroopan maat tukevat autoilijoita ja energialaskuista kärsiviä kotitalouksia.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomautti jälleen kerran, että ennätyspaljon nousseet kustannukset eivät rokota vain pienituloisia vaan myös monia työssäkäyviä ihmisiä, etenkin suurten etäisyyksien alueilla.
– Leijonanosa ihmisten tuloista menee nousseisiin bensan, dieselin ja energian kustannuksiin. Tällä sosiaaliturvan aikaistetulla indeksikorotuksella ei asiaa paikata, ja te tiedätte sen kyllä aivan hyvin itsekin, Purra sanoi valtiovarainministeri Annika Saarikolle (kesk.).
Työssä ei enää kannata käydä
– Miten kansalaiset voivat vastata asumisen, pakkoremonttien, lämmön, sähkön, ruoan ja liikenteen kallistumiseen sillä, ette teette sosiaaliturvaan aikaistetun indeksikorotuksen? Miten tämä auttaa työssäkäyviä kansalaisia ja perheitä? Purra kysyi.
Perussuomalaiset ovat tuoneet esille, että korkea liikkumisen hinta heikentää jo voimakkaasti työn kannustimia. Työssä ei vain enää kannata käydä, kun käteen ei jää juuri yhtään enempää.
Perussuomalaiset vaatii hallitukselta tehokkaita toimia, joilla kansalaisten maksurasitusta voidaan alentaa.
– Hallitus neuvoo kiristämään vyötä ja laskemaan elintasoa. Monet eivät enää voi kiristää vyötä, sillä se on jo niin kireällä kuin mahdollista, perussuomalaiset totesivat keskustelussa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kohdennetut tukitoimet indeksikorotus työssäkäyvät työn kannustimet elintasosta tinkiminen työssäkäynnin kannattavuus pakkoremontit bensan ja dieselin hinta vyönkiristys veronalennukset lämmityskustannukset sosiaalituet sähkön hinta ruuan hinta autoilijat pienituloiset elinkustannukset Liikkumisen hinta Energian hinta lisätalousarvio kotitaloudet Annika Saarikko Toimeentulotuki Asumisen hinta Riikka Purra Velkaantuminen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huippukallis sähkö ja polttoaine köyhdyttävät kansaa – keskustan johdolta ylimielistä puhetta: ”Sopeutukaa uuteen”

Perussuomalaiset vaatii autoilun kustannusten laskua – Saksassa suuri veroale: ”Suomessa hallitus levittelee käsiään”

Elinkustannukset karkaavat käsistä, veronmaksajien rahat valuvat unelmahöttöön – Purra: ”Elämme vihreää päiväunta, jota kokoomus ja hallitus kannattavat”

Tavio: Tavallisten suomalaisten palkan ostovoima vähenee nopeammin kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla

Lisätalousarvioesitys ei vastaa kasvaviin elinkustannuksiin – Kansanedustaja Jari Koskela: ”Indeksikorotuksilla ei ratkaista kustannusten noususta johtuvia ongelmia”

Kansanedustaja Mauri Peltokangas varoittaa: Suomen maataloudessa ja maaseudulla on käsillä todellinen kriisi – vihreä siirtymä laitettava jäähylle

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Etuuksien indeksikorotus jäi vajaaksi – inflaatio huomioidaan vain pieneltä osalta

Purra: Turhat menokohteet eivät ole luonnonilmiöitä – ”Hallituksella ei ole edes minkäänlaista suunnitelmaa julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseksi”

Kustannukset kohoavat – Onko ”koettakaa kestää” ainoa, mitä kansalaisille pystytään tarjoamaan?
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














