

Riikka Purra (ps.) pitämässä perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoroa ennallistamisasiassa.
Hallitus nukahti, kun olisi ollut aika vaikuttaa EU:n ennallistamisasetukseen ajallaan – Purra: ”EU-edunvalvonta tuntuu olevan hallitukselle, erityisesti SDP:lle, vastenmielistä ja vaikeaa”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sivalsi ryhmäpuheenvuorossaan, että ennallistamisasetus on Suomelle pöyristyttävin, kallein, EU:n toimivaltaa aiheettomasti laajentavin, vaikutusarviot laiminlyövin ja suvereniteettiamme eniten kaventava esitys, mitä Marinin hallituksen aikana EU:sta on Suomelle lähetetty.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) johtama hallitus vastaa tänään perussuomalaisten, kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin välikysymykseen EU:n ennallistamisasetuksesta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sivalsi ryhmäpuheenvuorossaan, että ennallistamisasetus on Suomelle pöyristyttävin, kallein, EU:n toimivaltaa aiheettomasti laajentavin, vaikutusarviot laiminlyövin ja suvereniteettiamme eniten kaventava esitys, mitä Marinin hallituksen aikana EU:sta on Suomelle lähetetty.
– Tämä on melkoinen saavutus, sillä kuluvalla ja onneksi kohta päättyvällä hallituskaudella EU:sta on tullut elpymispaketti, yhteisvelka ja liuta muita mekanismeja, jotka ovat tuoneet Suomelle uutta maksettavaa lähemmäs kymmenen miljardin euron verran. Näihin te suostuitte mukisematta, Purra sanoo.
Asetuksesta vuositasolla miljardin euron hintalappu
Purra huomautti, että ennallistamisasetus aiheuttaisi Suomelle ainakin miljardin euron vuotuiset suorat kustannukset eikä sen varsinaisia muita kielteisiä vaikutuksia talouteemme ole edes arvioitu.
– Niitä tulee, kun esimerkiksi metsäteollisuuden tarvitseman puun saanti heikkenee Suomessa. Ympäristökään ei kiitä, sillä jos puuta ei saada Suomesta, se pitää jostain saada. Lopputuloksena puu tuodaan maista, jotka eivät sopimuksen piiriin kuulu.
– Kuten ylikireä ilmastopolitiikka täällä aiheuttaa hiilivuotoa eli teollisuuden ja työpaikkojen pakenemista muualle, synnyttää tämä asetus saman ilmiön – puuta kaadetaan muualla, tehtaat pyörivät muualla, työpaikat ovat muualla. Mutta näinhän juuri teidän vihreä siirtymänne muutenkin toimii.
Hallitus nukahti tärkeällä hetkellä
Kuten tiedetään, hallitus ei vaikuttanut ajallaan ennallistamisasetukseen sen laadinnan aikana.
– Kun esitys annettiin, hallitus piti sitä koko kesän pöytälaatikossaan. Koko kesän. Ei vaikuttanut, ei vaatinut, ei neuvotellut, ei neuvotellut edes keskenään. Ruotsissa sosiaalidemokraattinen hallitus osasi vaaleista ja kesälomista huolimatta sanoa, että tämä esitys ei käy, Purra sanoo.
Hän sivaltaa hallitusta siitä, että EU-edunvalvonta tuntuu olevan hallitukselle ja erityisesti SDP:lle ylivoimaisen vastenmielistä ja vaikeaa.
– Se on ymmärrettävää, sillä EU ja euro ovat leimallisesti SDP:n suuressa saagassa menestystarinoita. Te joudutte taikatempuilla ja kaunopuheilla kääntämään epäonnistumiset voitoiksi.
– Perussuomalaisten mielestä hallitukselle ei tule antaa mandaattia hyväksyä asetusta myöskään vähän muutetussa muodossa. Meille ei kelpaa suomalaisten metsien ryöstö paljon, mutta ei myöskään vähän vähemmän. Kyse ei ole pienestä mittakaavaerosta vaan suuresta periaatteesta, oikeasta toimintatavasta ja siitä, miten hallituksen tulee Suomen omaa ja suomalaisten etua puolustaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ennallistamisasetus EU:n toimivalta ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka Sanna Marinin hallitus yhteisvelka vaikutusarviointi EU-elpymispaketti perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoro suvereniteetti oppositio Hiilivuoto Riikka Purra Metsäteollisuus SDP Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU:n maa- ja metsätalouteen liittyvien asetusten yhteisvaikutus selvitettävä

Välikysymys ennallistamisasetuksesta – Purra: Suomen metsiä ei suinkaan ensisijaisesti uhkaa Ponssen moto tai muukaan kato, vaan Euroopan unioni

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset ennallistamisasetuksesta: Katastrofi Suomelle ja suomalaiselle maa- ja metsätaloudelle

Hallitus vastaa huomenna opposition välikysymykseen – Purra: ”Perusuomalaiset on Suomen ainoa puolue, joka kyseenalaistaa vihreän hölmöyden”

Keskusta tuki vihervasemmistoa EU:n vallantavoittelussa pysyäkseen ministeriauton kyydissä – Tavio vaatii hallitusta muuttamaan ajattelutapaansa EU:n suhteen

Kansanedustaja Lulu Ranne pitää EU:ta kasakkaakin ahneempana: ”EU toimii juuri kuin Venäjä – vaatii asioita, jotka eivät sille kuulu”

EU hyökkäsi museoimaan Suomea – millä oikeudella?

Koskela pitää ennallistamisasetusta katastrofina kansakunnalle – ”Suomi ei pyöri pelkällä tuulella tai aurinkovoimalla”

Perussuomalaisten Sanna Antikainen: Pääministeri Marinin hidastelu ja hampaattomuus ennallistamisasetuksen käsittelyssä heikensi merkittävästi Suomen neuvotteluasemaa
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















