Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Helsingin perussuomalaiset vastustavat Kaivokadun sulkemista henkilöautoliikenteeltä – Raatikainen: ”Kaupungin tulisi palvella kaikkia liikkujia, myös autoilijoita”

02.10.2024 |16:32

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli eilen kokouksessaan päätösasiana Helsingin ydinkeskustan liikennesuunnitelmaa. Lautakunnan käsittelyssä tehtiin kaksi vastaehdotusta Kaivokadun liikennesuunnitelman osalta, joita kumpaakin perussuomalaiset kannattivat.

Vastaehdotuksista ensimmäisessä Kaivokadulla olisi säilytetty mahdollisuus ajaa edelleen Kaivokatua molempiin suuntiin myös henkilöautoilla, mikäli keskustan huoltotunnelin kehittämistä myös läpiajoliikenteelle ei hyväksytä.

Vastaehdotus hävisi vihervasemmiston äänin 7-6. Toinen vastaehdotus koski nykyisten kiskoparien säilyttämistä ennallaan niiden lisäämisen ja henkilöautoliikenteen lopettamisen sijaan. Tämä äänestys hävittiin vihervasemmistolle äänin 7-5.

Tämä tarkoittaa sitä, että Kaivokadun ja paikalliskatujen liikennejärjestelmäsuunnitelma esittelytekstin mukaan ”luo mahdollisuudet kehittää käveltävyyttä ja viihtyisyyttä” ja ”paikalliskatujen kehittämistä paremmin perillä olemista, kävelyä ja oleilua palveleviksi”. Suomeksi sanottuna autoilu Kaivokadulla kielletään mutta oleilu sallitaan, mikäli näitä suunnitteluperiaatteita jatkossa noudatetaan.

“Oleiluun” vetoaminen erittäin kummallista

Kaupunkiympäristölautakunnan perussuomalainen jäsen Mika Raatikainen pitää mainittuja suunnitteluperiaatteita varsin omituisina:

– Kaupungin tulisi palvella kaikkia liikkujia, myös autoilijoita. Kaikenlaiseen ”oleiluun” ja ”perillä olemiseen” vetoaminen on erittäin kummallista. Ihmisillä tuskin on erityisiä tarpeita oleilla Kaivokadulla joukkoliikenteen seassa jatkossa sen enempää kuin nykyäänkään.

– Parin sadan metrin päässä on Kaisaniemen puisto ja toisella puolella rautatieasemaa Oodin vieressä Kansalaisaukio. Mikäli Kaisaniemen puistossa nykyään oleilevat jatkossa siirtyvät oleilemaan Kaivokadulle, kansalaisten turvallisuuden tunne ei varmuudella ainakaan parane.

– Lisäksi poikittainen itä-länsisuuntainen henkilöautoliikenne siirtyy entistä enemmän asuinkaduille, mikä ei paranna keskustan viihtyisyyttä sekään. Rautatieasemalta pääsee nykyisin kävelemään myös tunneleita pitkin mm. Forumiin, Aleksanterinkadulle jne., mikä suunnittelijoilta lienee unohtunut kävelyn edellytyksiä pohdittaessa, Raatikainen toteaa.

Asia etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn. Perussuomalaiset kyseenalaistavat jatkossakin nyt tehdyt päätökset Kaivokadun ym. osalta – Helsingin keskustan elinvoimaa parantaa toimiva liikennejärjestelmä, eivät kaduilla oleilevat, makailevat tai sekoilevat.

KUVA PS ARKISTO

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Helsingin Yrittäjät vastustaa Kaivokadun muuttamista joukkoliikennekaduksi – vaikeuttaisi liikkumista keskustassa ja ruuhkauttaisi muita katuja

16.09.2024 |12:37
Suomen uutiset logo

Helsingin Kaivokadun läpiajokielto käsittelyssä ensi viikolla – tulisiko autottomasta kävelykadusta jopa vaarallisempi jalankulkijoille?

12.09.2024 |13:13

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
6.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää