

PS ARKISTO
Huhtasaari: Aikooko EU-komissio antaa edes tilapäisiä helpotuksia turpeen käytölle?
Kiristynyt kansainvälispoliittinen tilanne on tuonut jälleen keskiöön energiakysymykset, eritoten omavaraisuuden. EU:n tavoitteena on lopettaa turpeen käyttö kokonaan. Turvealan yrittäjien ahdinkoa huolestuneena seurannut europarlamentaarikko Laura Huhtasaari tiedustelee EU-komissiolta, onko muuttunut maailmanpoliittinen tilanne ollenkaan vaikuttanut sen turvepolitiikkaan.
Turpeen osuus Suomen kokonaispäästöistä on 12 prosenttia, kun sen osuus energiantuotannosta on 4 prosenttia. Suomen raakaöljystä kaksi kolmasosaa, kivihiilestä noin puolet ja maakaasusta noin kaksi kolmasosaa tuotiin vuonna 2020 Venäjältä.
– Olen huolella seurannut keskustelua siitä, kuinka turveyrittäjien ahdinko kasvaa, vaikka tarvitsisimme jokaisen omavaraisen energiamuodon. Nyt ei ole aika ajaa yhtään omaa energiantuotantomuotoa alas, toteaa europarlamentaarikko Laura Huhtasaari.
Energiantuotanto kansallisiin käsiin
Huhtasaaren kirjallisessa kysymyksessä tiedustellaan, onko EU-komissiolla suunnitelmissa antaa edes tilapäisiä helpotuksia turpeen käytölle osana jäsenmaiden energiapalettia ja epävarmaa poliittista tilannetta, vai onko EU-komission kanta turpeen käyttöön edelleen ennallaan.
Huhtasaari on aina korostanut, että niin energiantuotannon kuin myös maa- ja metsätalouspolitiikan tulisi olla täysin kansallisissa käsissä.
– Mielestäni nyt olisi aika lykätä kaikkia sellaisia uudistuksia, jotka voivat heikentää omavaraisuuttamme. Kun olemmekin yhtäkkiä kriisissä, huomataan, että perussuomalaisten väkevästi kansallista etua korostava sanoma onkin ajankohtaisempi kuin koskaan, päättää Huhtasaari.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maa- ja metsätalouspolitiikka turveyrittäjät kansainvälinen politiikka turpeen energiakäyttö turpeen alasajo omavaraisuus raakaöljy turveala energiantuotanto kirjallinen kysymys Maakaasu Kivihiili EU-komissio Kansallinen etu Turve Laura Huhtasaari Venäjä Energia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Energiakriisi on ovella, turve palautettava pikaisesti takaisin energiatuotantoon – Toimi Kankaanniemeltä toimenpidealoite

Halla-aho huolissaan Suomen omavaraisuudesta: ”Letkujen irrottaminen Venäjästä näyttää vääjäämättömältä”

Koskela ehdottaa luvan saaneiden turvetuotantoalueiden käyttöönottoa: Kunnianhimoisen ilmastopolitiikan sijaan nyt on kiinnitettävä huomio realiteetteihin

Mäenpää vaatii hallitusta sitoutumaan polttoturpeen noston käynnistämiseen: ”Energiahuoltovarmuutemme on turvattava”

Puisto: Romutettavat turvetuotantokoneet varmuusvarastoon – romutus on keskeytettävä välittömästi

Euroopan komissio ja hallitus osaa tuhota perussuomalaisten hyvät esitykset, nyt uhrialttarille talutettiin hiilitullit

Koskela: Miten hallitus aikoo turvata metsäteollisuuden toimintaedellytykset?
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














