

PS ARKISTO
Huhtasaari AlfaTV:ssa: En pelkää sosiaalisia konkursseja – ”Uskallan tuoda vaietut asiat esille”
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari nähtiin tiistaina AlfaTV:n Huippunaiset-ohjelman vieraana. Huhtasaari muun muassa kertoo, mikä sai hänet lähtemään mukaan politiikkaan ja kuka on hänen poliittinen esikuvansa.
Huippunaiset-ohjelmassa esitetään naistarinoita ja positiivisia suomalaisia naisesikuvia. Teeman mukaisesti toimittaja Jaana Villanen kysyikin Laura Huhtasaarelta, mikä tekee hänestä Huippunaisen.
Huhtasaari vastasi, että hän ei pelkää sosiaalisia konkursseja.
– Jos koen, että haluan herättää keskustelua tai saada ihmiset ajattelemaan asioita uudesta kulmasta tai muuten koen, että joku asia on vaiettu, niin minä tuon sen esiin. Näinhän se on, että sana on mahtavin ase.
Toimimaton EU herätteli politiikkaan
Huhtasaari on valmistunut opettajaksi ja työskennellyt myös ulkomailla ennen kuin siirtyi politiikkaan.
Huhtasaari sanoo viihtyneensä erinomaisesti aiemmassa työssään, joka samalla opetti myös tekijäänsä. Opetusalalle hän hakeutui osittain oman äitinsä esikuvan vuoksi.
Halu vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin syntyi poliittisen heräämisen kautta.
– Jos minulta olisi nuorempana, ehkä 28-vuotiaana kysytty, että haluatko poliitikoksi, niin se ei käynyt mielessäkään. Jostain tuli kuitenkin ajatus, etten pidä nykymenosta. Siihen liittyi monta eri asiaa, kuten toimimaton EU ja rahaliitto. Niistä ei silloin käyty kunnollista keskustelua, jotta ihmiset pääsisivät tietämään, minkä pohjalta valintoja tehdään. Isossa kuvassa politiikalla kuitenkin muutetaan eniten maailmaa.
Nigel Faragen puhelinnumero tallessa
Huhtasaari sanoo, että politiikkaan mukaan lähtemiseen oli osansa hänen luonteellaan.
– Olen lapsesta saakka puuttunut asioihin ja tarvittaessa myös huomauttanut. En ole koskaan pelännyt seistä yksin. Samoin olen aina ajatellut, että minä pystyn sanomaan asioista ja vaikuttamaan, ja sillä on merkitystä.
Huhtasaari mainitsi, että yksi hänen poliittinen esikuvansa on toinen europarlamentaarikko Nigel Farage.
– Olemme myös tavanneet ja keskustelleet politiikasta, mutta olen lähinnä seurannut Faragen toimintaa etäämmältä, useiden vuosien ajan. On minulla silti edelleen hänen puhelinnumeronsa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomus hamuaa ohituskaistaa ulkomaisen työvoiman palkkaamiseen – Huhtasaari: Valtion tehtävä ei ole omalla kustannuksellaan järjestää tietyille yrityksille halpatyövoimaa

Huhtasaari: Koronakriisi on paljastanut, että Suomi ei ole ollut tilanteen tasalla – ”Siksi jäimme sivuun myös EU:n suojavarusteiden yhteishankinnasta”

Huhtasaari: EU hajoaa – Suomen valmistauduttava eurosta lähtemiseen

Huhtasaari lakkauttaisi nykymuotoisen unionin kokonaan: ”EU:n pitäisi olla pelkkä kauppaliitto”

Huhtasaari: Vihreä diili tulee Suomelle kalliiksi
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














