
Idomenin telttakylästä vaellus Makedoniaan – pikapalautus takaisin Kreikkaan
Sadat Kreikan Idomenin kylän liepeillä olevat turvapaikanhakijat ja siirtolaiset lähtivät vaeltamaan Makedonian rajaa myötäillen alueelle, jossa raja-aitaa ei ole. Heidän piti ylittää joki päästäkseen valvomattomalle alueelle.
Pian rajanylityksen jälkeen Makedonian viranomaiset pysäyttivät retkikunnan etenemisen. Vaellusta seuraavat toimittajat vietiin eristykseen, mutta heidät on vapautettu.
Lääkärit ilman rajoja -avustusryhmän Idomenin apulaisjohtaja Jan van’t Land kertoo brittilehti Guardianille, että hän on itse käynyt ylittämässä Kreikan ja Bulgarian rajan. Ylitys onnistui ilman seuraamuksia. Hän arveleekin, että jossain vaiheessa myös pohjoiseen hakeutuvat alkavat käyttää Bulgariaa kauttakulkumaana.
Makedonia palautti puolitoista tuhatta rajanylittäjää
Tunteja kestäneen vaelluksen päätteeksi makedonialaispoliisit nostivat ihmiset rekkoihin ja ajoivat heidät takaisin Kreikan rajalle, uutistoimisto Reuters kertoo. Kreikkalaislehti Kathimerini puolestaan kertoo, että makedonialaisviranomaiset olisivat pahoinpidelleet patikkamatkalaisia.
Kreikkalaisviranomaisilla ei ole tietoa pikapalautuksesta. Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras vetosi leireilijöihin, jotta nämä jättäisivät telttakylän, rekisteröityisivät ja saisivat asianmukaisen majoituksen.
Kreikkalaisviranomaiset etsivät vaelluksen lietsojaa
Satojen ihmisten vaellus on mitä ilmeisimmin saanut alkunsa arabiankielisistä lentolehtisistä, joissa varoitetaan olemaan luottamatta kreikkalaispoliiseihin. Lehtisissä kerrotaan aidattomasta alueesta. Niissä esitettiin myös kokoontumis- ja lähtöaika.
Poliisit ovat yrittäneet puolestaan kertoa, ettei telttakylä ole hygieeninen, ja että turvapaikkaa hakevien paras vaihtoehto on siirtyä virallisiin vastaanottokeskuksiin, rekisteröityä ja tulla uudelleensijoitetuksi EU-maiden sopimuksella.
Kreikan viranomaisten mukaan tällainen lentolehtinen voi olla peräisin yhdeltä henkilöltä tai kokonaiselta ryhmältä. Ihmissalakuljettajat, turhautuneet avustustyöntekijät tai viranomaisten kanssa kahnauksia toivovat aktivistit voivat olla lentolehtisen takana.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


YK:n pakolaisjärjestö lopettaa toimintojaan Kreikan saarilla
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Purra: En halua espanjalaista sosialismia Lindtmanilta, Palestiinan tunnustamista Razmyarilta enkä Tuppuraista neuvottelemaan Saksaan
Puheenjohtaja Riikka Purra piti tänään perussuomalaisten puoluetilaisuudessa energisen puheen, jossa hän täsmensi perussuomalaisten ja SDP:n eroja konkreettisella tavalla.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Purra ja Rantanen Kiihdytysajoissa: ”Yksikään muu puolue ei tule tekemään maahanmuutolle mitään”
Valtiovarainministeri Riikka Purra ja sisäministeri Mari Rantanen debatoivat maahanmuutosta perussuomalaisten puoluetapahtuma Kiihdytysajojen paneelikeskustelussa.















