Artikkeli kuva

Ilja Janitskin. Kuva otettu keväällä 2018. / SU

IL: Ilja Janitskin on kuollut syöpään

07.02.2020 |13:14

Ilja Janitskin on kuollut 42-vuotiaana syöpään. Asiasta kertoo Iltalehti.

Janitskin sai viime viikolla kuulla lääkäriltään, ettei hänen syöpäänsä voitu enää hoitaa. Lääkäri suositteli Terhokotia, mutta Janitskin halusi viettää viimeiset hetkensä kotona.

Sosiaaliseen mediaan on jätetty runsaasti suruvalitteluja. Eräs niistä on kansanedustaja Mauri Peltokankaan (ps.). Hän kirjoitti uutisen kuultuaan viestin: ”Kävin aika-ajoin tapaamassa Iljaa. Hän taisteli sairauttaan vastaan valittamatta, selkä suorana tavalleen uskollisena äijänä. Kivut ovat nyt poissa. Lepää rauhassa ystäväni.”

Suomen Uutiset haastatteli Janitskinia 2018. Hän oli tuolloin vankilassa ja kamppaili syöpää vastaan. Tuomio liittyi MV-lehdessä julkaistuihin kirjoituksiin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi