

MATTI MATIKAINEN
Immonen: Hallitus kädetön ulkomaalaisten tekemien seksuaalirikosten edessä
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti joulukuussa hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati hallitukselta toimia maahanmuuton ongelmien, kuten laajamittaisen lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskausten lopettamiseksi.
Sisäministeri haluton kitkemään ongelmaa
Immonen ei ole tyytyväinen sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) antamaan vastaukseen, ja hän pitääkin sitä osoituksena suoranaisesta haluttomuudesta kitkeä maahanmuuton ongelmia.
– Sisäministerin vastaus ei anna mitään uutta ratkaisua tähän täysin selkeään ja kansaa syvästi järkyttävään ongelmaan, joka on syntynyt Suomeen nimenomaan vastuuttoman maahanmuuttopolitiikan seurauksena.
– Jopa Keskusrikospoliisi on todennut lasten systemaattisen hyväksikäytön ja raiskausten olevan ilmiö, josta on nyt paljastunut ainoastaan jäävuoren huippu, Immonen sanoo.
Mykkänen tarjoaa keinoksi valistusta
Ministerin vastauksessa ratkaisuiksi ehdotetaan jo käytössä olevia menetelmiä, kuten vastaanottokeskuksissa maahanmuuttajille annettavaa valistusta.
Valistusta aiotaan ministerin mukaan kehittää siten, että se antaisi nykyistä selkeämmin tietoa pelisäännöistä liittyen seksuaaliseen kanssakäymiseen.
– Hallitus ei edelleenkään tahdo ymmärtää todellisia ongelmia ulkomaalaisten tekemien seksuaalirikosten taustalla. Pelisäännöistä valistamisen kehittämisellä ei tule olemaan vaikutusta, sillä Suomeen tulevista monet ovat kotoutumishaluttomia, eikä heillä ole aikomustakaan toimia yhteiskunnassamme sääntöjen mukaan, Immonen paheksuu.
Laittomasti maassa olevat säilöön, rikolliset ulos
Immonen muistuttaa, että perussuomalaiset ovat esittäneet useita ratkaisuja, joilla voitaisiin ennaltaehkäistä maahanmuuton aiheuttamia ongelmia.
– Olemme esittäneet tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan sekä vaatineet turvapaikanhakijoiden liikkumisvapauden rajoittamista ja päiväkoti- ja kouluvierailujen lopettamista.
– Olemme myös vaatineet laittomasti maassa olevien säilöönottoa, rikollisten karkottamisen lisäämistä ja tehostamista sekä Suomen kansalaisuuden ehtojen kiristämistä, Immonen listaa.
Lakimuutos ei estä rikoksia eikä lisää karkotuksia
Sisäministeri Mykkänen nostaa vastauksessaan esiin myös vuodenvaihteessa voimaan tulleen lakimuutoksen, joka nopeuttaa rikokseen syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamista.
– Tämä uudistus ei ennaltaehkäise maahanmuuttajien rikoksia eikä lisää karkotusten määriä, Immonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulkomaalaiset karkotukset seksuaalirikokset Säilöönotto Kai Mykkänen Maahanmuuttopolitiikka hallitus Olli Immonen Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Erilaiset murheet: Perussuomalaiset huolissaan suomalaislasten turvallisuudesta – vihreiden Niinistöä huolettaa epäinhimillinen turvapaikkapolitiikka

Poliisilla vanha tuttu selitys Oulun lapsiraiskauksille: ”Kotouttaminen on epäonnistunut”

Immonen: Turvattomaksi muuttunut ilmapiiri Suomessa on poliittisten päättäjien syytä – kansa vaatii puheiden sijaan tekoja

Halla-aho: Suomi uhraa lapsia monikulttuurille – Sipilä huolissaan vihapuheesta

Immonen: Kasvanut ulkomaalaisperäinen seksuaalirikollisuus saatava kuriin – kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava

Rantanen säilöönotettujen vapauttamisesta: ”Ulkomaalaisia vapautetaan samalla kuin suomalaisten vapauksia rajoitetaan”
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













