

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Isis-naisen oikeudenkäynti alkoi Ruotsissa: ”Äiti käytti poikaansa lapsisotilaana”
13-vuotias poika poseeraa silvottujen ruumiiden seassa Raqqan kaupungissa Syyriassa. 16-vuotiaana hän on kuollut. Äiti sai syytteen poikansa antamisesta Isis-terroristijärjestön lapsisotilaaksi.
Länsi-Ruotsissa varttunut, nyt 49-vuotias nainen on viettänyt SVT:n mukaan kiertelevää elämää eli puolilla Eurooppaa ja Lähi-itää. Vuonna 2013 hän matkusti Syyriaan ruotsalaisessa moskeijassa Isis-henkisiä saarnoja pitäneen miehensä myötä. Mies kuoli Syyriassa vuonna samana vuonna. Naisella on seitsemän lasta, joista kolme on kuollut Syyriassa. .
Isis-nainen väittää, että ex-mies huijasi hänet sotaan ja Syyriaan. Syyttäjä Reena Dervgunin mukaan tämä ei pidä paikkaansa, vaan nainen on jakanut järjestön ideologian ja tavoitteet.
– Hän julisti tarkoitusperiään ja ajatuksiaan avoimesti verkossa, joten hänen on pitänyt ymmärtää, minne oli menossa, syyttäjä perusteli Tukholman käräjäoikeudessa pidettävän viisipäiväisen istunnon aluksi.
Poseerausta silvottujen ruumiiden kanssa
Syytteen mukaan nainen on käyttänyt yhtä pojistaan ISIS-järjestön lapsisotilaana. Lasta on kuolemansa jälkeen käytetty myös terroristijärjestön propagandatarkoituksiin. Poika on muun muassa poseerannut Raqqan kaupungissa otetuissa valokuvissa silvottujen ruumiiden parissa.
– Nainen on huolehtinut pojan päivittäisistä tarpeista 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, jona aikana lapsi sai muun muassa käsitellä aseita ja varusteitaan perheen asunnossa. Hän ei ole millään tavalla estänyt pojan käyttämistä lapsisotilaana.
– Lapsi on ollut kuolemanvaarassa ja samalla aiheuttanut vahinkoa ja kärsimystä muille, syyttäjä toteaa.
”Hän on vain lapsi”
Yhdysvaltojen johtaman liittouman tallentamissa viesteissä syytetty kertoo, kuinka Isis ”ottaa haltuunsa” vastustajien naiset, hakkaa päitä irti ja myy orjia. Viesteissä on myös kuvia vakavasti haavoittuneesta syytetyn pojasta.
– Älkää lähettäkö häntä enää taisteluihin, hän on vain lapsi, syytetty pyytelee.
Syytetyn lapsi kuoli vuonna 2016. ”Hän ei ole enää joukossamme, mutta hän valitsi tiensä ja meillä on oltava rohkeutta kohdata se”, nainen viestitti läheisilleen. Vuoteen 2018 mennessä kolme naisen seitsemästä lapsesta oli kuollut Syyriassa. Hän viestitti läheisilleen arjen kuitenkin sujuvan ja ”lapset nukkuvat hyvin”.
Isis-nainen kiistää syyllistyneensä rikokseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Yhdysvaltain johtama liittouma syytetty kiistää naiset orjiksi orjien ottaminen kaulan katkaisu kärsimys vahinko Reena Dervgun lapsisotilas ISIS-nainen Raqqa terroristijärjestö oikeudenkäynti ideologia syyte Propaganda ISIS Syyria
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen teki kirjallisen kysymyksen al-Holin tulijoista: ”Aikuiset keploteltiin Suomeen, keplotellaanko myös pois rikosvastuusta?”

Immonen: Hallitusta kiinnostaa enemmän isisläisten oikeudet kuin suomalaisten turvallisuus – ”Käveleviä aikapommeja”

Ruotsiin saapuneet Isis-naiset ovat terroristijärjestön kovaa ydintä – epäily kansanmurhasta

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: ”Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Mikään laki ei velvoittanut hallitusta auttamaan Isis-naisia Suomeen – kelkka kääntyi vuodessa

Helsingin Mellunmäen moskeija ei kommentoi Iranin hallinnon ihmisoikeusrikoksia eikä muistotilaisuutta, jonka se järjesti terroristi Soleimanille – mielenosoittajat vaativat moskeijan sulkemista
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Tampereen kaupunki ja hyvinvointialue mainostivat seksitapahtumaa: ”Verileikit sallittuja yhdessä huoneessa”
Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen virallisista tapahtumakalentereista löytyy edelleen tiedote tilaisuudesta, jonka kuvauksessa luvataan BDSM-leikkejä, sadomasokistista toimintaa, alastomuutta, seksiä – ja "verileikkejä" erillisessä huoneessa.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen: Vastaanottokeskus lähtee Espoon Miilukorvesta
Lähes kolmen vuoden oikeustaistelu rauhalliselle pientaloalueelle luvatta ilmestyneestä vastaanottokeskuksesta päättyi 18.6.2026 korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun. KHO hylkäsi valituksen ja Espoon päätös lopettaa toiminta uhkasakon uhalla jäi lopullisesti voimaan.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää: Veriseksitapahtuman mainos virallisilla kanavilla oli virhe
Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiajohtaja Tuukka Salkoaho myöntää, että BDSM-saunaillan päätyminen viralliseen tapahtumakalenteriin oli virhe.

Elon Musk vaatii Saksan yleisradiota tilille valeuutisen levittämisestä – Saksan entinen tiedustelujohtaja näkee Belfastin tapahtumissa yhtäläisyyksiä Chemnitzin veitsi-iskun kanssa
Yhdysvaltalaisen teknomiljardöörin Elon Muskin joutumisella kerta toisensa jälkeen Saksan valtamedian ja siellä erityisesti Saksan yleisradion hampaisiin ei ole mikään sattuma. Häntä pidetään vastakampanjoista huolimatta vauhdilla suosiotaan kasvattavan AfD-puolueen tukijana. Tällä kertaa Muskin mustamaalamisessa saatettiin mennä liian pitkälle.

Tampere pahoittelee seksitapahtuman päätymistä tapahtumakalenteriin
Tampereen sivistyspalveluiden johtaja Lauri Savisaari myöntää, että moderointi epäonnistui, ja siksi BDSM-saunailta päätyi julkiseeen tapahtumakalenteriin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













