

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Joukkopako peruskouluissa on alkanut – ”Hallituksen lempilapsi inkluusio ei yksinkertaisesti toimi”
Opettajat irtisanoutuvat Suomen suurimmasta yläkoulusta levottomuuksien takia, kertoo HS Turku. Lähteneitä on jo kolmasosa. Sama peruskoulu on tullut tunnetuksi viime aikoina väkivallasta, huumekaupasta, ilotulitteiden ampumisesta sisällä koulupäivän aikana ja useista rikosilmoituksista. – Tämä on sitä nykyisen hallituksen koulutuksen kunnianpalautusta, moittii kansanedustaja Ari Koponen.
Opettajien mukaan levottomuudet lisääntyivät, kun erityisoppilaat siirrettiin samoihin tiloihin muiden oppilaiden kanssa pari vuotta sitten. Inkluusion ajatuksena onkin, että erityistä tukea tarvitsevia oppilaita ei eriytetä omiin luokkiinsa, vaan he opiskelevat muiden kanssa yleisellä luokalla. Erityisluokkien määrää on vähennetty Sanna Marinin hallituskaudella huomattavasti.
– Hallituksen lempilapsi inkluusio ei yksinkertaisesti toimi. Luokissa on nyt paljon erityistä tukea tarvitsevia lapsia, jotka eivät saa riittävää ohjausta, ja muiden oppilaiden oppiminen häiriintyy, kommentoi Ari Koponen.
Koulutuspolitiikassa olisi paljon korjattavaa
Inkluusion poiston lisäksi hallituksella olisi Koposen mukaan paljon korjattavaa ja muutettavaa, kuten esimerkiksi liiallisen itseohjautuvuuden poisto, hankehumpan ja byrokratian keventäminen, haitalliseen maahanmuuttoon puuttuminen, selkeiden vähimmäisosaamisen kriteereiden luominen toisen luokan loppuun (luku- ja kirjoitustaidossa), opettajien auktoriteetin palautus ja heidän jaksamiseensa puuttuminen, perheiden vastuun lisääminen sekä koko kouluyhteisön hyvinvoinnin tärkeyden ymmärtäminen.
Koponen on puhunut inkluusion toimimattomuudesta, perusopetuksen rahoituksesta ja raa’asta väkivallasta kouluissa jatkuvasti koettaen saada hallitukselta huomiota ongelman vakavuuteen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- opettajien auktoriteetti hankehumppa koulutuksen kunnianpalautus HS Turku haitallinen maahanmuutto inkluusio Sanna Marinin hallitus kouluväkivalta Itseohjautuvuus perheet Ari Koponen perusopetus Koulutuspolitiikka hyvinvointi huumekauppa Erityisoppilaat Peruskoulu Byrokratia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Nuorten koulutustaso kääntynyt jyrkkään laskuun – koulutuspolitiikassa on palattava perusasioihin ennen kuin aletaan hienostella

Turun Perussuomalaiset huolissaan Suomen vastuuttoman lepsun maahanmuuttopolitiikan vaikutuksista kouluihin

Koponen ei niele Li Anderssonin selityksiä Suomen heikentyneistä oppimistuloksista: ”Meillä on Suomessa peruskouluja, joissa ulkomaalaistaustaisia oppilaita on jo 70 %”

Koskela vaatii suunnanmuutosta koulutuspolitiikkaan – inkluusioajattelusta on luovuttava

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Oppimistulokset entistä heikompia – maahanmuuton vaikutukset dramaattisia

Erot pienten koululaisten oppimistuloksissa hälyttäviä – huonoa maahanmuuttoa hyssytellään

Koskela pitää lisätalousarviota laastarina, joka ei puutu ongelmien juurisyihin – ”Marinin hallitus ottaa rahoja seuraavan hallituksen budjetista”

Perussuomalaiset edellyttää vaatimustason palauttamista kouluihin, säälinumeroiden antaminen tulee lopettaa – Purra: ”Pelkkä raha ei korjaa koulun ongelmia”
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










