

Perussuomalainen kansanedustaja Vilhelm Junnila. Kuva: Matti Matikainen
Junnila: Ei hyssyttelyä – Turun islamilaisesta terrori-iskusta on voitava puhua
Turussa järjestetään sunnuntaina 18.8. terrori-iskun vuosipäivänä Kukkavirta-muistokulkue ja kukkien lasku Aurajokeen. Turun terrori-iskun uhrien lisäksi kulkueella halutaan järjestäjien tiedotteen mukaan kunnioittaa terrori-iskujen uhreja kaikkialla Euroopassa. Tänä vuonna muistotilaisuuden juhlapuheen pitää perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila.
Jo toista kertaa järjestettävä muistokulkue on mediassa pyritty leimaamaan ”äärioikeistolaiseksi”. Kansan Uutiset luonnehti muistokulkuetta peräti ”natsimarssiksi”.
Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) kertoo menevänsä muistotilaisuuteen vain puhujavieraana, eikä hänellä ole mitään tekemistä järjestäjien kanssa.
– On surullista, että Turun kaupunki ei halua millään lailla noteerata tätä islamilaista terrori-iskua. Siitähän meidän pitäisi puhua, eikä siitä, onko yleisön joukossa muutama tyyppi, joista ei tykätä.
Junnila pitää erikoisena sitä, että äärivasemmisto haluaa järjestää mielenosoituksen muistokulkuetta vastaan. Hän korostaa, että 188 Kukkavirta on nimenomaan terrori-iskun uhrien muistoa kunnioittava muistokulkue, ei mielenosoitus.
– Hiukan surullista on, että paikalle on jälleen tulossa ”vastamielenosoittajien” huutokuoro, Junnila sanoo.
Vastamielenosoituksen pääpuhujana on vihreiden kansanedustajaehdokkaana kevään vaaleissa näkyvyyttä saanut historiantutkija, dosentti Oula Silvennoinen. Järjestäjät ovat halunneet erikseen korostaa, että ”tilaisuus on väkivallaton ja päihteetön”. Anarkistien nettisivujen mukaan vastamielenosoitukseen järjestetään bussikyytejä ainakin Helsingistä ja Tampereelta.
– Haluaisin, että puhuttaisiin enemmän siitä, mitä Turussa on tapahtunut ja miksi se on tapahtunut, Vilhelm Junnila sanoo.
Ei edes hiljaista hetkeä
Junnilan mukaan Turun kaupungin asenne islamilaisen terrori-iskun uhrien muistamiseen on ollut alusta asti hyvin nihkeä. Perussuomalaisten Turun valtuustoryhmä olisi halunnut, että valtuustossa olisi pidetty hiljainen hetki uhrien muistolle. Edes tähän ei Turussa suostuttu.
– Kunnioitamme uhreja ja auttajia työskentelemällä joka päivä turvallisuuden, kulttuurien yhteisymmärryksen ja maahanmuuttajien kotoutumisen parantamiseksi yhdessä muiden viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa, perusteli Turun kaupunginjohtaja Minna Arve muistotilaisuuden järjestämättä jättämistä viime vuonna Turun Sanomissa.
Junnila syyttää Turun kaupunkia terrori-iskun hyssyttelystä
– Nyt jauhetaan äärioikeistosta ja äärivasemmistosta, ja siitä, keitä kulkueessa on mahdollisesti mukana. Sen sijaan meidän pitäisi puhua siitä, että tämä oli ensimmäinen islamilainen terrori-isku Suomessa. Jollei tästä saa puhua, niin mistä sitten, Junnila kysyy.
Kukkavirta-muistokulkue lähtee Vähätorilta Turun pääkirjaston kupeelta sunnuntaina 18.8. kello 12.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Taas terrori-isku Lontoossa – muslimimies oli äskettäin vapautunut vankilasta

Turvapaikanhakija puukotti kahta koulutyttöä Saksassa – Suomen media vaikenee tekijän taustoista
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









