

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Juvonen: Epäonnistunut saattohoito on myös potilasvahinko
Potilasvahingot ovat nousseet viime aikoina runsaasti julkiseen keskusteluun. Jokainen potilasvahinko ja hoitovirhe on liikaa, luo kärsimystä ja kustannuksia, sekä heikentää luotettavuutta suomalaisen terveydenhuollon palveluihin. Tilanne on kestämätön ja vaatii välittömiä toimenpiteitä. Potilasvahingot on saatava laskuun, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen vaatii.
Potilasvahingoksi mielletään vahinko, josta potilas lähtee itse valittamaan hoidossaan tapahtuneesta virheestä ja saa siitä myös mahdollisesti korvauksia. On olemassa myös sellaisia potilasvahinkoja ja hoitovirheitä, joissa potilas ei voi itse enää olla hakemassa oikeutta itselleen. Tällaisia tapahtuu esimerkiksi saattohoidossa.
– Näistä vahingoista puhutaan hyvin harvoin julkisuudessa saati sitten lähdetään omaisen tai läheisen voimin valittamaan. Tapahtumat hyväksytään hiljaisesti, sillä prosessit lähteä valittamaan tai nostamaan epäkohtia esiin näissä tilanteissa ovat omaisille ja läheisille erityisen raskaita. Myös potilaan ääni on vaiennut, eikä hän voi enää hakea oikeutta itselleen, Juvonen muistuttaa.
– Hyvän ja laadukkaan saattohoidon järjestäminen Suomessa on nostettava keskiöön myös potilasvahinkoihin ja hoitovirheisiin liittyvissä keskusteluissa. Potilaan saattohoidossa tapahtuneet viivytykset, puutteet ja heikkoudet ovat potilasvahinkoja ja hoitovirheitä. Ne ovat itseasiassa potilasvahingoista niitä pahimpia ja syvimpiä. On hyvin surullista, että niiden vahinkojen todistajaksi jää usein kuitenkin vain omainen ja läheinen. Epäonnistunut saattohoito päätyy harvoin ilmoituksen tasolle.
Suomeen säädettävä saattohoitolaki
Eduskunnassa käsiteltiin juuri eutanasiaa puolustavaa kansalaisaloitetta, jonka myötä eduskunta hyväksyi lausuman, jolla korostetaan saattohoitolainsäädännön selvittämisen tarvetta.
– Olen tehnyt myös lakialoitteen sekä lukuisia kirjallisia kysymyksiä liittyen saattohoidon kehittämiseen. Vastaukset kirjallisiin kysymyksiini lain tarpeellisuudesta ovat toistuvasti olleet ministeriöstä pidättyväisiä. En voi mitenkään ymmärtää saati hyväksyä ajattelua, jossa pelkällä informatiivisesti ohjauksella tai suosituksilla kuvitellaan laitettavan suomalainen saattohoito kuntoon. Ajattelu on ontuvaa ja loukkaa saattohoidossa olevan potilaan oikeuksia, Juvonen sanoo.
– Pidän ehdottomana sitä, että Suomeen säädetään saattohoitolaki. Vain sen myötä voimme turvata hyvän hoidon saattohoitopotilaalle valtakunnallisesti, voimme ennaltaehkäistä potilaan kärsimystä ja saattohoidossa tapahtuvia hoitovirheitä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen vaatii saattohoitolakia: ”Nyt vihdoin tämä asia on korjattava”

Juvonen: Eutanasia-aloite ymmärrettävä – ”Kuolevan potilaan hoito tarvitsee saattohoitolain”

Juvonen: Suositukset eivät riitä saattohoidossa – saattohoitoa on ohjattava lainsäädännöllä

Juvonen vaatii erillistä saattohoitolakia – takaisi hyvän saattohoidon ympäri Suomea
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.

Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kritisoi Facebook-kirjoituksessaan tilannetta, jossa Suomeen tuodaan poltettavaksi jätettä Italiasta ilmastonmuutoksen takia, kun turvetta pidetään ilmastopahiksena. Aittakummun mukaan jätteiden rahtaaminen ulkomailta on ristiriidassa sen kanssa, että kotimaista turvetta ei hyödynnetä energiantuotannossa.















