

LEHTIKUVA
Juvonen: Hallituksen annettava suositus maskeista heti
Sekä Finnair että Suomessa lentoasemia operoiva Finavia ovat tiedottaneet ottavansa käyttöön 18.5.2020 alkaen maskipakon. Myös Teknologian tutkimuslaitos VTT julkaisi tutkimuksen maskien merkityksestä, jonka mukaan jo yksinkertainen kangasmaskin käyttö vähentää viruksen leviämistä.
VTT:n asiantuntija Ali Harlin on kommentoinut, että maskien käyttö työmatkaliikenteessä on perusteltua (IS 15.5.).
– Kun näin selvällä suomen kielellä todetaan maskiasiasta, niin mitä tekee hallitus? Se jatkaa kovapäisesti omaa selvitystään maskeista ja lupaa sen vasta kesäkuun lopulla. Tämä on ajan tappamista, eikä suinkaan viruksen, kansanedustaja Arja Juvonen kritisoi.
Maskien käyttö saa myös muilta tutkijoita kannatusta. Juuri ilmestynyt kirjallisuuskatsaus (Face Masks Against COVID-19: An Evidence Review) ja sen tutkijat suosittelevat maskien käyttöä.
Maskit toimivat koronajarruna
Myös Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC:n ohella muiden muassa Yhdysvaltojen tautikeskus CDC ja Saksan liittovaltion Robert Koch -laitos ovat päätyneet suosittamaan maskien käyttöä julkisilla paikoilla. Nämä tutkimuslaitokset katsovat, että myös kankaasta valmistettu maski on tyhjää parempi vaihtoehto täydentämään muita koronaviruksen leviämistä ehkäiseviä toimia. Maskien käyttöä puoltavia tutkimusartikkeleita ovat julkaisseet myös arvostetut lääketieteelliset julkaisut, kuten Lancet (HS 12.5.).
– Meillä ei ole syytä tuudittautua turvallisuuden tunteeseen. Koronavirus jyllää Suomessa ja sitä on estettävä. Maskit toimivat koronajarruna ja niiden puolesta puhuvaa tietoa on hyödynnettävä. Hallituksen on annettava suositus maskien käytöstä välittömästi. Aikaa ei ole hukattavaksi, emmekä voi odottaa kesäkuun loppuun, Juvonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suositus suojamaskit koronaepidemia asiantuntijat Turvallisuus Terveys perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Korona voidaan tukahduttaa tehokkailla toimilla: Miksi Suomi ei ota mallia maista, joissa virus on jo hiipumassa?

Hallitus tekemässä selvitystä kasvomaskien käytöstä julkisilla paikoilla – muualla toimittu jo kuukausi sitten

Perussuomalaiset: Hallitus ei pyri tukahduttamaan virusta, kuten monessa maassa on tehty – “Nitkuttaa eteenpäin uskottujen asiantuntijoidensa viitoittamalla tiellä”

Hoivakotien ikäihmisten suojelussa epäonnistuttu rankasti – Juvonen: “Maskit jakoon tasapuolisesti ja hoitajille testit”
Viikon suosituimmat

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Ulosottovelallisten tilanne paranee – Ari Koponen: ”Aito mahdollisuus päästä pois veloista”
Hallitus päätti puoliväliriihessä kirjauksesta, jolla etsitään keinoja auttaa ulosottovelallisia uuteen alkuun. Tarkoituksena on, että koron lisäksi myös velan pääoma tosiasiallisesti lyhenee.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Purra: “Suomalaisen veronmaksajan ei pidä kustantaa sitäkin lystiä, että joku roudaa jopa bisneksenä porukkaa tänne”

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Manner-Espanjan sähköjärjestelmä romahti – yhteiskunta meni täysin sekaisin
Sähköt katkesivat tänään Espanjassa sekä Portugalissa ja kaaos iski välittömästi. Lähes kaikki modernin yhteiskunnan toiminnot ovat riippuvaisia toimivasta sähköverkosta, mikä tuli jälleen todistetuksi. Espanjan kansallinen kyberturvallisuusinstituutti tutkiikin, onko sähköverkon romahtamisen syynä kyberhyökkäys. Todennäköisin syy liittyy kuitenkin säätilaan.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Purra myllyttää hyväuskoisia poliitikkoja: “Voisi kysyä, että miten mitään näin päätöntä voi edes keksiä”

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Kun mitta tulee täyteen: Rikollisjengien terrorille pantiin kertakaikkinen piste – El Salvadorin kansalaisten turvallisuudentunne oli aiemmin pohjamudissa, tänään parempi kuin sveitsiläisillä
El Salvadorin itsevaltainen presidentti lopetti kovalla kädellä maata terrorisoivien rikollisjengien mielivallan. Kansa ja yrityselämä kiittävät mutta arvostelijoitakin riittää. Yhtä kaikki El Slavador on tänään kansalaisten mielestä yksi maailman turvalllisimmista maista.