

LEHTIKUVA
Juvonen: Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on haasteellinen toteutettava
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsitellään parhaillaan lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Lain tarkoituksena on parantaa lapsen oikeutta osallistua häntä koskevien asioiden käsittelyyn.
Lakia korjattaisiin vastaamaan yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia, kuten monimuotoistumista perhetilanteissa. Uudistuksen tarkoituksena on myös tehostaa lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuden liittyvien asioiden oikeuskäsittelyä.
Lapselle vain yksi vakituinen asuinpaikka
Kyseessä on lapsen edun parantaminen. Lain mukaan lasta tulee suojella väkivallalta, vaalia hänelle läheisiä ihmissuhteita ja myötävaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen.
Lakiin kirjataan myös vuoroasuminen, jossa vanhemmat tai tuomioistuin päättäisi, että lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhemman luona. Laki mahdollistaa kuitenkin vain yhden vakituisen asuinpaikan lapselle.
– Vuoroasuminen on sopimus, jossa vanhemmat sopivat siitä, miten lapsi asuu vanhempien luona. Tässä voi olla kuitenkin tulla haasteita siinä, miten määritellään se, onko kyseessä asuminen vai normaalia laajempikestoinen tapaamisoikeus, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen toteaa.
Elatusavusta usein suurimmat kiistat
Vuoroasumistilanteissa lapsen elatusapumaksuihin voi tulla suuriakin muutoksia. Uuden lain mukaan elatuslakiin esitetään muutosta, jonka perusteella elatusavun maksaminen voidaan määrätä myös sille henkilölle, jonka luona lapsi asuu vakituisesti.
Tällainen tilanne tulee vastaan silloin, kun toisella vanhemmalla on parempi elatuskyky kuin toisella. Nykylain mukaan elatustukea maksetaan sille vanhemmalle, jonka luona lapsi asuu vakituisesti.
– Tässä tilanteessa voi tulla vastaan ongelmia. Miten elatusavun arviointi tehdään ja millaisten olosuhteiden pohjalta lapsen tarve ja elatusavun määrä määritellään? Oikean elatusavun määritteleminen voi olla vaikeaa ja pahimmillaan luvassa voi olla erimielisiä tilanteita.
– Rahasta syntyvät erimielisyydet voivat olla hyvinkin haasteellisia. Olisikin erittäin tärkeää, että meillä olisi ajantasaista ohjeistusta ja neuvontaa näissä tilanteissa. Ohjeistus tulisikin päivittää heti, Juvonen vaatii.
Lasta ei saa vieraannuttaa vanhemmasta
Lailla pyritään ehkäisemään myös lapsen vieraannuttamista toisesta vanhemmasta. Lakiin tulee velvollisuus myötävaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen. Samalla kiellettäisiin vanhemman epäasiallinen vaikuttaminen lapseen.
– Tapaamisoikeuden turvaamiseksi tuomioistuin voisi asettaa uhkasakon tapaamisoikeutta koskevaan päätökseen. Voimmeko kuitenkaan millään lainsäädännöllä täysin ehkäisemään näitä vieraannuttamistapahtumia? Juvonen kysyy.
– Miten lakiin olisi mahdollisuus kirjoittaa palanen myös järjen sanaa: älkää hyvät vanhemmat riidelkö lapsistanne, vaan nähkää hänen etunsa. Vieraannuttaminen on vakava asia, joka vaikuttaa lapsen loppuelämään.
Lain toteutumista seurattava
Juvonen muistuttaa, että hyvässäkin lainsäädännössä on usein omat porsaanreikänsä.
– Tilanne on silloin tietysti kaikkein huonoin, jos laki ei onnistu siihen asetetuissa tavoitteissa. Lain toteutumista on seurattava esimerkiksi riita- ja tuomioistuinkäsittelyjen seurannan kautta. Mikäli lapsen huoltoon ja tapaamiseen liittyvät ongelmat eivät vähene, laki ei ole onnistunut.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta antaa lausunnon käsittelyssä olevasta lakiesityksestä lakivaliokunnalle, joka on asiasta mietinnön antava valiokunta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vuoroasuminen elatusapu vanhemmat lapsenhuoltolaki sosiaali- ja terveysvaliokunta lapsen vieraannuttaminen Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola: Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa lasta kohtaan

Lastenpsykiatri ehdottaa vieraannuttajavanhemmalle velvoitetta ottaa vastaan hoitoa

Eerola: Lapsenhuoltolaissa useat tavoitteet toteutuvat

Juuso vaatii muutosta lasten vuoroasumisen kustannusten ja tukien jakautumiseen: Vuoroviikkovanhemmille saatava molempia vanhempia tasapuolisesti kohteleva malli
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.














