

LEHTIKUVA
Juvonen: Tuomioiden koventamista vaativat laki- ja kansalaisaloitteet odottavat
Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi, että etenkin lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten taso arvioidaan uusiksi Suomessa. Asiantuntijoiden tekemä arviointikooste seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistuksista valmistuu tammikuun aikana.
”On tätä jo ehditty odottaa”
Uudelleenarviointiin otetaan nimikkeet törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskauksen raja, näiden rikosten rangaistusminimit ja – maksimit sekä rikosten tunnusmerkistö. Myös lähestymiskiellon noudattamisen keinoja selvitetään (16.1.2018 Savon Sanomat).
– On tätä jo ehditty odottaa. Toivottavasti saamme lisätietoa pian. Olen tehnyt kahtena eduskuntakautena lakialoitteet, joissa molemmissa on esitetty lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten tuomioiden koventamista. Lakialoitteiden eteneminen on ollut tuskallisen hidasta, vaikkakin niissä on molemmissa ollut yli sadan kansanedustajan allekirjoitukset, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.
– Myös yli 50 000 kansalaisen allekirjoittama samasta aiheesta tehty kansalaisaloite odottaa edelleen eduskunnan ”hyllyllä” käsittelyä. Näyttää uhkaavasti sille, että kansalaisaloitetta ei ehditä tällä eduskuntakaudella käsitellä.
Kustannukset eivät saa olla este
Juvosen mukaan syitä hitauteen voi vain pohtia.
– Rangaistusten yleisten linjausten määrittelyn selvittäminen on varmasti yksi syy, mutta varmasti myös tuomioiden koventamisesta seuraavat kustannukset pelottavat.
– Tiedämme kaikki, että rangaistusten tason nostaminen tulisi lisäämään yhteiskunnan kustannuksia, sillä rikoksen tekijät joutuisivat vankilaan. Kustannukset eivät saa kuitenkaan olla syynä siihen, etteikö rangaistusasteikkoja tule koventaa. Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat tekoja, joista tulee langettaa teko vastaava tuomio. Onko lapseen kajonneen paikka vapaudessa – siinäpä miettimistä asiasta päättäville päättäjille, Juvonen sanoo.
Rangaistusten suojeltava uhria
Paitsi rangaistustasot myös seksuaalirikosten oikeuskäsittelyn kestot tulisi Juvosen mielestä määritellä.
– Tuntuu kohtuuttomalta, että teon uhriksi joutunut lapsi voi joutua odottamaan asian ratkaisua hyvinkin pitkään. Jos tuomioista valitetaan ja käsittelyt pitkittyvät ja viivästyvät, on asiasta uhrille suurta ja merkittävää haittaa ja painolastia. Lapsiin kohdistuneet rikokset tulisi käsitellä nopeutetussa käsittelyssä tehokkaasti ja viivyttelemättä, Juvonen vaatii.
– Lapsuus on äärettömän lyhyt aika ja jos sen ajan joutuu taistelemaan pitkään näiden asioiden keskiössä, on sillä väistämättä omat vaikutuksensa koko ihmisen loppuelämään. Kun aikuinen tekee pahan teon lapselle hän on tehnyt valintansa ja on siitä hyvästä saatettava kärsimään tekonsa seuraukset tuomittuna. Rangaistukset eivät saa suojella tekijää vaan uhria.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Joka kolmas raiskattu on ulkomaalaisen uhri – Apulaispoliisipäällikkö: ”Ahdisteluista jääty kiinni jopa verekseltään poliisille”

Eerola: Kuinka monta tragediaa pitää tapahtua, jotta lastensuojeluun satsataan riittävästi?

Hallitus ei halua koventaa seksuaalirikosten rangaistuksia – vastusti perussuomalaisten esitystä vasemmiston kanssa

Tavio: Törkeiden rikosten vankilassaoloaikaa pidennettävä

Kansanedustaja Arja Juvonen: lapsiin kohdistuvista seksirikoksista kovemmat rangaistukset

Juvosen lakialoitteille vastakaikua: Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista annettavat tuomiot kovenemassa – ”Myös oikeuskäsittelyä nopeutettava”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Seksuaalirikosten minimirangaistuksiin saatava tuntuva korotus
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











