Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Juvonen vaatii saattohoitolakia: ”Nyt vihdoin tämä asia on korjattava”

11.10.2017 |14:20

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen vaatii Suomeen saattohoitolakia ja on laatinut asiasta lakialoitteen eduskunnassa.

Juvosen mielestä vain saattohoitolailla voidaan turvata jokaisen kansalaisen subjektiivinen oikeus hyvään, oikea-aikaiseen ja yhdenvertaiseen saattohoitoon. Juvosen lakialoite tuo myös Etenen (valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta) jo vuonna 2010 esittämät saattohoitosuositukset lain tasolle.

– Saattohoidon ja palliatiivisen hoidon kriteeristöä aiotaan päivittää ministeriössä ja siihen on kohdennettu myös ensi vuoden budjetissa resursseja. Suosituksen tarkoitus on yhtenäistää saattohoitoon liittyviä käytäntöjä. On hienoa, että saattohoidon sanomaa on kuultu ja suositukset ovat edelleen tarpeen. Saattohoitoa ei voida kuitenkaan jättää pelkän informaatio-ohjauksen varaan, vaan sen rinnalle on rakennettava myös saattohoitolainsäädäntö. Se puuttuu edelleen Suomesta, mutta nyt on aika saattaa se valmiiksi, Juvonen sanoo.

– Meillä on monenlaista lakitilkkutäkkiä, jonka sanotaan riittävän palliatiivisessa tai saattohoitotilanteessa. On perustuslaki, terveydenhuoltolaki ja laki asiakkaan oikeuksista. Ne eivät valitettavasti riitä eivätkä ole kaiken kattavia. Nyt vihdoin tämä asia on korjattava. Se on meidän päättäjien velvollisuus.

Juvonen kerää lakialoitteeseen kansanedustajien allekirjoituksia eduskunnassa ja toivoo, että kansanedustajat suhtautuvat esitykseen myönteisesti.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
6.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
9.
Suomen uutiset logo

Johdateltu viestintä hämmentää – konsulttien käsikirjan opit ohjaavat keskustelua datakeskuksesta Mikkelissä

04.04.2026 |09:48
10.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne: Ilmastolaki on susi ja niin on sen arviointikin

07.04.2026 |18:44

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää