

Julkisia avustuksia hautomotoimintaansa kahmivia Riku Rantalaa ja Tuomas Milonoffia lykästi myös Venlojen jaossa Helsingissä 17. tammikuuta 2020. / LEHTIKUVA
Toimitus suosittelee
Viikon 7/2020 luetuin
Kaarnavenemiehille taas jättipotti – hautomotoimintaan lapioitu jo yli miljoona euroa STEA-avustuksia
Startup Refugees -projektista sekä tv-ohjelmistaan tunnetut mediapersoonat Riku Rantala ja Tuomas Milonoff ovat onnistuneet haalimaan nimissään toimivalle Phoenix ry:lle suurenmoisen kasan rahaa melko lyhyessä ajassa. Tänä vuonna STEA-avustusta tulee 566 483 euroa.
Sosiaali- ja terveysministeriön avustuskeskus (STEA) on tälle vuodelle myöntänyt Phoenix ry:lle 566 483 euroa. Summasta 195 000 euroa menee turvapaikanhakijoiden työelämäosallisuuden lisäämiseen ”tukemalla heidän työllistymisensä edellytyksiä ja kouluttautumista yksilöllisillä osaajaprofiilien kartoituksilla, työ- ja koulutusmahdollisuuksia koordinoimalla sekä koulutuksilla, verkostoitumisilla ja vapaaehtoistyöllä.”
Loput rahat aiotaan käyttää muun muassa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta lisäävän vapaaehtoismallin kehittämiseen, työttömien nuorten palkkaamiseen järjestön yleishyödyllisiin työtehtäviin sekä Euroopan sosiaalirahaston rakennerahasto-ohjelman hankkeen Generation Work -omarahoitusosuuteen.
Avustussummat kasvussa
STEA-rahoituksesta on tullut Phoenix ry:lle melko vakaa tulonlähde. Avustussummat ovat myös kasvussa. Viime vuonna yhdistykselle myönnettiin 296 706 euroa. Jo vuonna 2018 STEA-avustuksen määrä oli 180 000 euroa.
Ensimmäiset STEA-avustukset Phoenix ry sai niinkin äsken kuin 2017. Yhteensä STEA-rahaa yhdistykselle on tähän päivään mennessä kanavoitu huimat 1 043 189 euroa. Summa on suurenmoinen kun ottaa huomioon, että se on siis kertynyt vain kolmessa vuodessa. Phoenix ry on perustettu vuonna 2016 ja ensimmäiset STEA-avustukset sille siis myönnettiin seuraavana vuonna.
Kaarnaveneestä piti tulla bisnes
Mitä Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin yhdistys sitten oikein tekee? Yhdistyksen verkkosivulla kerrotaan, että Phoenix on voittoa tavoittelematon non-profit-hautomo, joka pysäyttää eriarvoisuuden käytännön keinoin.
– Kanavoimme yritysten, yhteisöjen ja yksilöiden tuen ja suuntaamme sen suoraan ihmisille, jotka sitä eniten tarvitsevat.
Phoenix ry:n toiminta on sidoksissa Startup Refugees -projektiin, jonka ympärille yhdistys on perustettu. Startup Refugeesin kerrotaan olevan hanke ja verkosto, jonka puitteissa turvapaikanhakijoita ja pakolaisia tuetaan työllistymisessä ja yrittäjyydessä.
Projekti sai julkisuutta vuoden 2016 lopussa, kun Rantala esitteli tv-lähetyksessä käsintehtyä kaarnavenettä esimerkkinä Startup Refugeesin toiminnasta. Rantalan mukaan kaarnaveneiden myynnistä oli tarkoitus kehittyä bisnestä.
Sittemmin Rantala on televisiossa muun muassa myös imitoinut itsetyydytystä.
Rahaa palaa henkilöstökuluihin
Rantalan ja Milonoffin yhdistystoiminta pyörii enimmäkseen avustusten varassa. STEA:n ohella varoja ovat yhdistykselle aiemmin jakaneet ainakin valtioneuvoston kanslian asettama Suomi 100 -hanke sekä ME-säätiö.
Suomen Uutisten aiemman selvityksen perusteella Phoenix ry:lle kanavoidut varat hupenevat suurelta osin yhdistyksen henkilöstökuluihin eli työntekijöiden palkkoihin ja palkkojen sivukuluihin.
Rahaa on käytetty pienempiä summia myös esimerkiksi tietokoneisiin, taksi- ja puhelinkuluihin, matkakuluihin sekä viranomaismaksuihin. Tiedossa ei ole, kuinka moni turvapaikanhakija on todellisuudessa työllistynyt yhdistyksen avulla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kaarnavene Phoenix ry avustukset STEA Startup Refugees Tuomas Milonoff Riku Rantala Turvapaikanhakijat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Startup Refugees -miehet taas kerjuulla – pyytävät yhdistykselleen 180 404 € avustusta

Startup Refugees -miehet pummasivat ja saivat STEA-avustusta 180 000 euroa – ministeri Mattila jakaa miljoonia maahanmuutolle ja monikulttuurille

Startup Refugees -miehille, monikulttuurille ja somalijärjestöille taas kymmenien miljoonien edestä STEA-avustuksia – Hurstin leipäjonoille ei senttiäkään

Moni järjestöjohtaja tienaa kuin ministeri – Diakonissalaitoksen pomon tulot lähes 20 000 euroa kuukaudessa

Hurstin leipäjonoille ei heru STEA-avustuksia: Turha hakea, kun aina tulee kieltävä vastaus – ”Yhden kommentin mukaan meillä on jo liikaa rahaa”

Seksuaalijärjestöille muhkea avustuspotti veikkausvoittovaroista: Setalle vajaa miljoona, Sexpolle melkein 400 000 euroa

Helppoa rahaa: Maahanmuutto- ja monikulttuuriyhdistyksille jaettiin veikkausvoittovaroista 5,5 miljoonaa euroa

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Duunarit lomautettuina, pienyrittäjät kärsivät – ja hallitus jakaa miljonääreille lisää rahaa

Wihonen: Miksi peliriippuvaisilla rahastusta jatketaan?
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














