Tagi: Tuomas Milonoff

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtajan Simo Grönroosin kirjoittamassa analyysissä Ketkä hyötyvät maahanmuutosta? tuodaan esille ne tahot, jotka hyötyvät yhteiskunnalle haitallisesta maahanmuutosta. Joukossa ovat esimerkiksi erilaisia monikulttuuri- ja kotouttamispalveluja tarjoavat yhteisöt sekä turvapaikanhakijoiden asioita hoitavat, heidän puolestaan hakemuksia rustaavat lakimiehet. Vasemmistopuolueille maahanmuuton edistämisen taustalla ovat valtapoliittiset syyt, sillä vasemmisto pyrkii haalimaan maahanmuuttajista uusia äänestäjiä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomessa on lukemattoman paljon kansalaisjärjestöjä, joiden toiminta on lähes yksinomaan julkisten avustusten varassa. Yhdistykset haalivat vuosittain kasaan satojen miljoonien eurojen avustuspotin. Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen huomauttaakin, että nykyään Suomessa alkaa jo olla helpompaa perustaa yhdistys kuin aloittaa yritystoiminta. – Kun perustaa yhdistyksen, voi hakea julkista rahaa ja vaikka työllistää omat kaverit, Rantanen sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ministeriksi palanneen, keskustan puheenjohtajaksi pyrkivän Annika Saarikon mukaan kansalaisjärjestöille etsitään rahoitusta muualta valtion budjetista, mutta viime kädessä järjestöt oltaisiin pelastamassa vaikka velaksi. Saarikon mukaan ellei muuta ratkaisua keksitä, jäljelle jäävät velkarahat ja verotuksen kiristäminen.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kansanedustaja Jari Ronkainen olisi valmis käyttämään suuremman osan veikkausvoittovaroista nuorten urheilu- ja harrastustoimintaan, erityisesti vähävaraisille perheille. – Nuorten urheiluun käytetty raha ei mene koskaan hukkaan. Tässä mielessä rahanjakoa voisi miettiä uudestaan ja ehkä yhdistelläkin eri ministeriöiden osalta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

  • Helmikuun 2019 luetuin
  • Helmikuun 2019 reagoiduin

Sosiaali- ja terveysministeriön avustuskeskus (STEA) on jälleen myöntänyt avustuksia kansalaisjärjestöille. Varoja käytetään muun muassa järjestöjen työntekijöiden palkkoihin sekä suomensomalialaisten nuorten aktivointiin ja osallisuuden lisäämiseen omaa elämää koskevassa päätöksenteossa.  Lue lisää >