

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kannabisviljelmiä autiotaloissa – Ruotsin maaseutua valjastettu huumetuotantoon
Väki kaikkoaa maaseudulta ja jättää kylät kylmilleen myös Ruotsissa. Hylätyn oloisissa taloissa laudat on lyöty ikkunoihin. Pimeänä syysyönä laudanraosta voi kuitenkin pilkistää kasvivalaisimen kelmeä loiste, kertoo SVT.
Poliisi löysi hylätystä huvilasta Etelä-Ruotsissa lähes 500 kasvin kannabisviljelmän. Kasvattamo löytyi saksalaisen turistin vihjeestä, sillä paikallisen poliisin resursseilla ei ole mahdollista nuuskia alueen lukuisia autiotaloja.
– Kannabisviljelmät sijaitsevat useimmiten maaseudulla, koska kiinteistöt ovat siellä halpoja. Tämä Skruvin kylän kasvattamo oli ostettu luullakseni 400 000 kruunulla. Löysimme talosta 40 kiloa kannabista, jonka arvo katukaupassa on noin viisi miljoonaa kruunua. Kiinteistö siis maksaa itsensä sangen nopeasti, sanoo poliisin tutkinnanjohtaja Peter Gustavsson.
Autiotalon huima sähkönkulutus herättää huomiota
Linné-yliopiston uusi tutkimus näyttää todeksi sen, että huumeviljelmät ovat maaseudulla yleisempiä kuin kaupungeissa. Kovien huumeiden jalostamiseen tarkoitettuja laboratorioita ei ainakaan vielä ole jäänyt poliisin haaviin. Rikolliset käyttävät autiotaloja myös varastetun tavaran kätköpaikkana, joten maaseudulla ei välttämättä ole niin hiljaista, kuin päällepäin näyttää.
– Huumetuotannossa maaseutukuntien osuus on merkittävän suuri. Paikkakunnan luonne ja tämän tyyppinen rikollisuus käyvät nähdäksemme käsi kädessä, toteaa kriminologian professori Peter Lindström.
Poliisi pyrkii löytämään huumeiden tuotantolaitoksia seuraamalla valmistukseen tarvittavien laitteiden kauppaa. Kasvattamojen jäljille voi päästä myös viranomaisyhteistyöllä seuraamalla kiinteistöjen sähkönkulutusta. Jos autiotalon sähkönkulutus on merkittävä, virkavallan on syytä ponnistautua paikalle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Etelä-Ruotsi Peter Lindström Peter Gustavsson Linnéuniversitet maaltapako autiotalo kasvilamppu kannabisviljelmä cannabis sativa marijuana huumeviljelmä Skruv Småland rakennemuutos kannabis Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pandemia antoi salakuljetukselle siivet – viisi kertaa enemmän kokaiinia ja ennätysmäärä aseita Ruotsin tullin haaviin

Rikollisjengit valtaavat pesutuvat ja kellarit Ruotsin ongelmalähiöissä

Petteri Orpolta kysyttiin kokoomusnuorten tuesta vihreiden kannabishankkeille – ei ollut kuulevinaan kysymystä

Sisäministeri Ohisalon mukaan kovien huumeiden käyttö ja hallussapito pitäisi sallia – ”Vihreät tekemässä Suomesta huumeidenkäyttäjien paratiisia”

Elomaa: Hallituksen pitää ottaa huumeiden käytön haitat tosissaan
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää