

LEHTIKUVA
Kansan yhtenäisyys punnitaan etenkin kriisitilanteissa – ”Isänmaallisuus alkaa maistua, kun naapuri käy sotaa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula pohtii blogikirjoituksessaan isänmaallisuudelle ja kansallismielisyydelle rakennettua negatiivista kuvaa, jolla on leimattu perinteisiä arvoja kannattavia henkilöitä vuosikausien ajan.
Kansanedustaja Jenna Simulan blogikirjoitus on vastine toimittaja Inkeri Harjun Helsingin Sanomissa (22.4.2022) julkaistuun kolumniin, jossa Harju yhdistää esimerkiksi isänmaallisuuden suvaitsemattomuuteen ja äärioikeistoon ja nyt häpeää isänmaallisia tunteitaan Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa.
– Miksi? Koska hän kuvittelee isänmaalliset setämiehiksi, natsikulkueissa tallustaviksi junteiksi, joiden mielestä nainen kuuluu hellan ja nyrkin väliin. Tämä hänen mielikuvansa on hänen ja hänen oman kuplansa luoma, Simula vastaa kirjoituksessaan.
– Hänenkaltaisensa ihmiset ovat itse työntäneet isänmaallisuutta tunnustavat ihmiset natsilokeroon. Sinne, missä me sivistymättömät junttisuomalaiset olemme, koska olemme sitkeästi puolustaneet suomalaisten asiaa, sitä, että meillä on oikeus omaan kansallisvaltioomme, omaan päätöksentekoon, omaan kieleen ja kulttuuriin. Koska ajattelemme, että ensisijaisesti on huolehdittava omasta kansasta, suomalaisista.
Isänmaalliset on rauhan aikana työnnetty nurkkaan
Blogissaan Simula painottaa kansan yhtenäisyyttä, joka punnitaan etenkin kriisitilanteissa. Yhtenäisyyttä on kuitenkin vaalittava jo silloin, kun on rauhallista ja vakaata.
– Sen sijaan koen, että isänmaallisuutta vaalineet kansallismieliset ihmiset on rauhan aikoina työnnetty nurkkaan: on natsiteltu ja leimattu. Jos olet kantanut leijonaa kaulassasi, sinua on pidetty rasistijunttina, jos olet kertonut olevasi ylpeä suomalaisuudesta, on vähätelty ja kerrottu, ettei suomalaisuutta ole, tai että meidän pitäisi tuntea itsemme EU-kansalaisiksi, Simula jatkaa.
Kriisiaikoina katseet kohdistuvat olennaiseen
Simula muistuttaa, että kriiseissä katseet kääntyvät olennaiseen. Autamme ukrainalaisia, koska Ukraina taistelee meidänkin puolestamme. Samalla mietitään ydinasioita myös kotimaassa: suomalaisten ja Suomen turvallisuutta, omaa maanpuolustustamme, huoltovarmuuttamme, energiaratkaisujamme ja ruoantuotantoa.
– Nyt mietitään niitä asioita, mistä me perussuomalaiset olemme puhuneet myös rauhan aikoina juuri siksi, että ne ovat kaiken perusta. Olen pelkästään iloinen siitä, että nyt kansallismielisyyden ja isänmaallisuuden arvo ymmärretään.
– Josko tämän myötä myös perussuomalaisten lokerointi loppuisi ja näkemyksiämme kunnioitettaisiin aiempaa paremmin. Emme me näistä asioista huviksemme ole puhuneet, vaan rakkaudestamme kotimaata ja Suomen kansaa kohtaan. Minä en ole koskaan hävennyt olla isänmaallinen, kirjoittaa Simula lopuksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- juntit natsikulkueet Inkeri Harju perinteiset arvot natsittelu ukrainalaiset Ukrainan sota Venäjän hyökkäys suvaitsemattomuus setämiehet ruuantuotanto kriisitilanteet Äärioikeisto Isänmaallisuus Kansallismielisyys Kansallisvaltio Helsingin Sanomat Kansan yhtenäisyys Punavihreä kupla Ukraina Turvallisuus Jenna Simula Energiapolitiikka Venäjä Huoltovarmuus maanpuolustus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksalaisprofessori: ”Hypernationalistinen” Ukraina, jossa siviilit pysäyttävät tankkeja paljain käsin, ei kelpaa EU:n jäseneksi

Halla-aho: Suomen on syytä hakea Naton jäsenyyttä

Purra: Puolustuksen ja kotimaisen ruuantuotannon tukeminen on nyt täysin välttämätöntä – ”Elintärkeää turvata se, että kaupoista löytyy kotimaista ruokaa ja että tuottajat kykenevät toimimaan”

Onko suomalainen kulttuuri parempi kuin afganistanilainen kulttuuri? – Riikka Purra: ”En epäile hetkeäkään sanoa, että ehdottomasti on”

Venäjä haluaa “ystävälliset maat” kehittämään arktisia alueita – Suomi sivuun, Intia ja Kiina tilalle

Suomalaista kansallistunnetta tukevaa kulttuuria tuettava – kulttuurin keinoin kansakunnan yhtenäisyyttä voidaan vaalia ja vahvistaa kriisienkin varalle

Reijonen: Viitostien merkitys huomioitava huoltovarmuuden näkökulmasta

PS-Nuoriso: Varusmiesten päiväraha tuplattava – isänmaan annettava arvostusta
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















