

MATTI MATIKAINEN
Kansanedustaja Elomaalle liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristi
Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on vastaanottanut 9.6.2022 hänelle myönnetyn liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristin. Kyseinen tunnustus myönnetään suomalaisen urheilun ja liikuntakulttuurin edistämisestä. Elomaa on ollut naisten kehonrakennuksen suomalainen pioneeri ja myöhemmin kansanedustajana ollut mukana aktiivisesti liikuntapolitiikassa.
– Olen otettu tästä kunnianosoituksesta. Urheilu on ollut aina osa elämääni ja aion puhua liikunnan ja terveellisten elämäntapojen puolesta jatkossakin, Kike Elomaa sanoo.
Elomaalla on takanaan pitkä ja menestyksekäs ura kehonrakennuksessa. Urheiluharrastus alkoi jo hyvin nuorena, jolloin Kike edusti Lokalahden Leiskua yleisurheilussa.
– Maatilan flikkana fyysinen työ tuli minulle tutuksi jo hyvin lapsena. Niihin aikoihin myös urheiltiin paljon vapaa-ajalla. Tämä oli hyvä tausta urheilussa pärjäämiselle. Kimmo Elomaa huomasi potentiaalini ja alkoi valmentaa minua kohti kovempia koitoksia.
Treenaaminen elämäntapana
Yhteistyö Kimmon kanssa poiki suurta menestystä, jonka kruunasi Philadelphiassa Yhdysvalloissa voitettu Miss Olympia titteli vuonna 1981. Kilpailu on IFBB-liiton alainen, joka on kehonrakennuksen suurin liitto jossa on edustettuna 200 maata. Voittoa seurasi kolmossija samassa kilpailussa vuonna 1982. Suurimmat saavutukset ennen ammattilaisuutta olivat EM-kulta Lontoossa (1981) ja World Games voitto Santa Clarassa Yhdysvalloissa (1981).
– Treenaaminen oli kovaa hommaa ja oikeastaan elämäntapa. Ilman tinkimätöntä työtä ei menestystä olisi tullut.
Kehonrakennusuran aikana ja sen jälkeenkin Kike on kiertänyt avaamassa liikuntasaleja ympäri Suomea ja maailmalla sekä kiertänyt paljon erilaisissa liikunta-alan tapahtumissa. Hän on myös julkaissut paljon liikunta- ja terveysaiheisia kirjoja ja muuta materiaalia. Lisäksi Elomaa on keskittynyt aina tähän päivään saakka erilaisten terveys- ja liikuntaluentojen vetämiseen sekä ihmisten ohjaamiseen ja opastamiseen liikunnan parissa.
– Itse pidän tärkeimpänä saavutuksena liikuntakulttuurin kannalta kuntosalibuumin vauhdittamista 80-luvulla. Olen myös käsikirjoittanut ja vetänyt kymmenosaisen Kiken kanssa kuntoon- nimisen sarjan AlfaTv:lle vuonna 2020.
”Suurin kiitos kuuluu Kimmolle”
Elomaa on ollut yli kymmenen vuotta aktiivisesti mukana suomalaisessa liikuntapolitiikassa ja ollut Valtion liikuntaneuvoston jäsen jo vuodesta 2011 lähtien. Kansanedustajana hän on laatinut vuosien saatossa lukuisia valtiopäivätoimia liikunnan edistämiseksi.
– Liikuntapolitiikka määrittää raamit liikunnan harrastamiselle tässä maassa. Siksi se on tärkeää ja olen kansanedustajan työssäni pyrkinyt edistämään liikuntaa joka käänteessä. Liikkumattomuuden haaste kasvaa vuosi vuodelta terveysongelmien lisääntyessä ja väestön ikääntyessä, joten liikunnan asemaa päätöksentekokoneistossa on nostettava. Tämän eteen tulen paiskimaan hommia jatkossakin.
– Suurin kiitos urheilumenestyksestäni kuuluu viime vuonna menehtyneelle miehelleni Kimmo Elomaalle. Ilman hänen rautaista valmennusosaamistaan ei olisi pokaaleja tuotu kotiin. Minun lisäkseni hän valmensi useita muita eri lajien maailmanmestareita. Vielä tätäkin merkittävämpi asia oli punttisalilla syttynyt elinikäinen rakkaustarina.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtuutettu Makkonen haluaa Helsinkiin lisää liikuntapainotteisia kouluja: ”Eikö jokainen koulu voisi olla lähiliikuntakoulu?”

Liikunnan merkitystä ei saa aliarvioida koronarajoituksista päätettäessä – Elomaa: Kuntosalit eivät ole koronalinkoja

Perussuomalaiset: Lasten liikunta- ja harrastusolot turvattava koronarajoitusten aikana

Perussuomalaiset: Liikkumisrajoitusfarssi antaa pöyristyttävän kuvan hallituksen lainvalmistelusta

Kike Elomaa vaatii hallitukselta järeitä toimia liikuntapolitiikan saralla, jotta saadaan koko kansa kuntoon

Elomaa: Suomalaiset on saatava liikkeelle hinnalla millä hyvänsä
Viikon suosituimmat

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












