Katalonia sai viimein uuden aluejohtajan – separatistinen ja kansallismielinen linja pitää

14.05.2018 |20:00

Katalonian uusi aluejohtaja on Quim Torra. Hän on hyvin kansallismielinen ja separatistinen toimittaja ja kirjailija. Kataloniassa on yritetty tuloksetta saada uutta aluejohtajaa Espanjan pääministeri Mariano Rajoyn hajoitettua itsenäisyysjulistuksen antaneen aluehallituksen ja määrättyä Kataloniaan uudet vaalit joulukuussa.

Kataloniassa olisi jouduttu pitämään uudet aluevaalit, jos aluehallitusta ei olisi saatu kasaan 22.5. mennessä. Aiemmat aluejohtajavalinnat ovat kaatuneet laillisiin esteisiin, kun ehdokkaat ovat joko maanpaossa tai Espanjan pidättämiä.

Torra sai maanantaina johtajuuden täpärässä äänestyksessä 66-65. Laitavasemmistolaisen ja separatistisen CUP:n neljä edustajaa äänesti tyhjää. Puolue on kertonut kuitenkin jäävänsä oppositioon. Ex-aluepresidentti Carles Puigdemont ehdotti Torraa uudeksi aluepresidentiksi.

Täyslaidallinen kohti Madridia

Torra ei jäänyt jahkailemaan, vaan tykitti täyslaidallisen kohti Madridia. Hän kertoi ensi töikseen, että aluehallinto aikoo jatkaa Katalonian itsenäistymisaikeita.

– Olemme lojaaleja lokakuun ensimmäisen päivän mandaatille. Me pystytämme itsenäisen Katalonian tasavallan, Torra julisti viitaten lokakuun kansanäänestyksen tulokseen.

Aluehallitus aikoo laatia Katalonian perustuslain.

Madrid valppaana

Rajoy kertoi, ettei hän ilahtunut Torran viestistä, mutta ei aio puuttua pelkkiin sanoihin. Hän kertoi Madridin olevan valppaana estämään kaikki Espanjan perustuslakia rikkovat toimet. Perustuslaissa Espanja määritellään jakamattomaksi.

Espanjan on määrä purkaa Kataloniaa koskevat erityistoimet, kun maahan saadaan toimiva aluehallitus. Erityistoimiin on kuulunut aluehallinnon hajottamisen lisäksi muun muassa Katalonian poliisivoimien alistaminen suoraan Madridin hallinnon alle. Rajoy kertoi, että poikkeustoimiin ryhdytään uudelleen tilanteen niin vaatiessa.

Jyrkimmin Katalonian itsenäisyyttä vastustavan Ciudadanosin mielestä Madridin tulisi jatkaa poikkeustoimia, vaikka Katalonian aluehallinto aloittaisikin tehtävänsä. Puolueen Kataloniajohtaja Inés Arrimadas kertoi, että Torran puheet ovat jopa Puigdemontia separatistisempia.

Katalonian itsenäisyys horjuttaisi EU:ta ja yhteisvaluuttaa

Katalonia sijaitsee Espanjan koillisosassa. Alue on hyvin vauras. Itsenäistyessään markkinat menisivät suurella varmuudella sokkiin, mikä vaikeuttaisi Espanjan rahoituskustannuksia.

EU:lla ja euroalueella on hyvin vähän tehtävissä, jos Espanjan kokoinen maa ajautuisi markkinakaaokseen. Katalonian itsenäisyys olisi siten suuri uhka EU:lle ja yhteisvaluutalle. Tämän vuoksi EU-johtajat ovat tukeneet pääministeri Rajoyta Katalonian kiistassa.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää